Katselin valatilaisuutta

Varmaan suurimpia tapahtumia elämässäni oli tuo vala tilaisuus omalla kohdalla

Ja niin se näytti nykypäivänäkin kun vihdoinkin sai käyttää nyt nuot nuoret naiset jääkäri nimikettä

Se ei suinkaan ole ihan mikä vaan titteli sillä on pitkät omat perinteensä Suomen historiassa

Sehän alkoi jo kauan sitten kun nuot hurjapää nuoret miehet menivät Saksaan lokstetin partio leirille

Heitä oli silloin n 1880 miestä jotka sinne matkasi ja alkoivat elään siellä vailla kotimaataan

Nyt meitä jääkäreitä on hiukan enemmän tarkkaa lukua en tiedä eikä se ole enää kohdallani mitenkään ajankohtainen

Nyt tuolla jääkärin poluilla on suureneva lisä kun naisetkin ovat kasvavassa määrin mukana maan puolustuksessa

Mutta aika kulkee aina eteenpäin omasta vala tilaisuudestani on aikaa melkoisesti

Kun valani oli jo vuonna 1966 elikkä lähes kuusi vuosikymmentä mutta kun katselin näitä nuoria naisia jotka nyt olivat valan teossa

Samaa pientä jännitystä siinä oli ilmassa kun silloin kauan sitten omassani joten eipä siinä muutoksia ollut

Nyt te nuoret naiset olette osa Suomen puolustusta kantakaa jääkäri titteliä viisaasti  ja kunnioittaen perinettä

Se mikä marssi sitten onkaan se komein no ilman ehtoja se on jääkärin marssi siinä kerrotaan koko jääkäri perinne

Ei ole kaikkia naisia / poikia jääkäriksi suotu katse eteenpäin kulkien suora selkäisenä seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

3 vastausta artikkeliin “Katselin valatilaisuutta”

  1. Hieno tilaisuus, katselin myös. Minäkin jääkäri Linnan kasarmilta, joskus kauan sitten.

    1. Niin olemme aseveljiä minä olin v 1966 hämjp 1 sessä terv tepivaari

  2. Aina on otettava huomioon monia asioita kun käy ns inttiä silloin nuot asiat ei aina ole kokonaan vielä täydessä merkityksessä

    Mutta aikanaan ne kaikki kyllä avautuu sellasina että huomaa kuinka tärkeä maanpuolustus onkaan

    No aina on niitäkin ettei ne aukene koskaan eikä sille voi yhtään mitään terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *