Mitenkä muualla ja mitenkä Suomessa

Asia ei ole oikeassa suunnassa jos ei osata vaalien jälkeen unohtaa nuot piikittellyt

Ne eivät asiaan vaalin jälkeen enää kuulu asiaan ja siitä olis päästävä eroon ja kunnioittaa vaalin tulosta

Muualla tuokin asia sujuu ja päästään valtakunnassa sitten yhteistyöhönkin meillä se ei onnistu ei sitten millään

Meillä Suomessa tehdään maalle hallitusta no se on oikea suunta mutta kun hallitus puolueet nytkin riitelee kaikesta onko sellanen hallitus sitten hyvä

Tuskinpa on kun jatkuva riitely senkun jatkuu mutta eipä ole lainkaan suuri ihme Suomessa

Mutta kunnon lopputulosta riitelyllä ei aikaan saada ja kyllä siitä myös kärsii tuleva hallituskin

Jos ei saada yhteistä nuottia alussa tuskinpa sitä sitten tulee hallituksen toiminta aikana

En liioin usko että sellanen hallitus istuu koko kauttaan aina toki sekin olis suotavaa

Tosin ennusteet siihen on heikolla pohjalla lähes olemattomat soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

2 vastausta artikkeliin “Mitenkä muualla ja mitenkä Suomessa”

  1. Hävinneet ovat näköjään katkeria ja sokean ideologian ajajat samoin puolueista riippumatta.

  2. Mistä tuota voit päätellä että olisin hävinnyt kun et tiedä ketä äänestin etkä saa muuten edes tietää terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *