Monet sanoo että olisi ns takatalvi

Ei sellasta kuitenkaan ole Maaliskuussa satavan lumen vuoksi vaan asia on erheellisesti noinkin mainittu

Se oikea on hiukan myöhemmässä vaiheessa vuotta jota elämme

Kun lunta ryöppyää vaikka huhtikuun ja toukokuun vaihteessa voimme sellasenkin nimikkeen antaa sellaselle

Mutta kun meillä on maaliskuu vielä talvi kuukausi sitä ei muuksi muuta vaikka meillä alkoikin kesäkuukaudet

Ja kun noin on ei nyt satanut lumi kuitenkaan tee asiasta kesää

Meillä on vähän sellanen tilanne kun aikanaan eräs kunnan päättäjä sanoi ei Tampereella sada koskaan enää niin paljon lunta

Ja meni romuttamaan meidän tiekarhut nyt voisikin kysellä satoikos Tampereella nyt v 2023 vain vähän lunta

No kaikki ketkä asian ovat nähneet kyllä sitä tullut on ja melkoisen paljon nyt vaan vois jatkaa ettei politiikon suusta tule tosi asioita

Siitä lumesta on tosin sulanut aika paljon kun kaikki satanut olisi nyt maassa vois pian olla n metrin vahvuudelta

Mutta mikään takatalvi ei nyt vielä ole sen aika on paljonkin myöhemmin kun maaliskuulla soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

14 vastausta artikkeliin “Monet sanoo että olisi ns takatalvi”

  1. Olen aina ennustanut kun minulta on kyselty tulevan kesän säästä, että se tietää kylmää kesää, jos vielä Juhannuksena on hevosenpaskaa järven jäällä.

  2. Olin liikenteessä Rantaperkiö-Koivistonkylä-Keskusta puolen päivän tienoilla. Lunta tuiskusi toden teolla. Puolet autoilijoista ajaa takavalot pimeinä. Eivät osaa panna takasumuvaloakaan päälle. Lunta katto ja takalasi täynnä. Ei takakasin lämmitintä. Peräpuskuskurissa aina Audi, Mersu tai Tesla. Ratissa nuorimies tai nuori nainen kännykkä kasvanut käteen kiinni.
    Ei riitä se, että itse osaa ajaa kelillä kuin kelillä tai välttää ajamista. Siellä on puolet kahjoja ratissa.

  3. Kyllä näitä lumilinnoja on nähty liikenteessä
    Valojen osalta on monen laisia käytäntöjä mutta lumituiskussa pitäisi sinne perään olla valoja ja se sumuvalo perään on erittäin hyvä asia olla myös päällä
    Samoin edessä ajovalot ei ne päivä valot kyllä riitä jos tuiskuttaa
    Joo eipä ne paljonkaan välitä muista ja vaikka itse ajaisi hyvin aina on mahdollisuus että joku muu koheltaa terv tepivaari

  4. Kyllä näitä lumilinnoja on nähty liikenteessä
    Valojen osalta on monen laisia käytäntöjä mutta laumituiskussa pitäisi sinne perään olla valoja ja ei se sumuvalo perään ole sellanen jota vois kyllä käyttää
    Samoin edessä ajovalot ei ne päivä valot kyllä riitä jos tuiskuttaa
    Joo eipä ne paljonkaan välitä muista ja vaikka itse ajaisi hyvin aina on mahdollisuus että joku muu koheltaa terv tepivaari

  5. Minulla tulee peräsumuvalo erillisestä vimpaimesta ja sen voi sammuttaa tarpeen mukaan eikä muut valot sammu terv tepuivaari

      1. Noin juuri sumuvalojen osalta
        Mutta mitenkä saatas valot taakse niin ettei niitä voi sammuttaa kun virta avain pois lukostaan
        Nythän ne saa pois käytöstä uusista autoista terv tepivaari

    1. Niin on mutta kun maaliskuussa sataa lunta onkin joidenkin mielestä takatalvi kunpa järki edes pelaisi mutta kun ei pelaa terv tepivaari

  6. Meillä kerran tuli kaupungin evp nimismies aika touhun kanssa ja ihmetteli kojelaudassa palavaa punaista valoa. Sanoi että mikä perkeleen valo tuo on, se on palanut siinä monta viikkoa, enkä ole uskaltanut koskea siihen, jos vaikka sammuu koko auto. Kysyinkin, että oletkos lukenut käsikirjaa, siellä se on kerrottu harvinaisen selvästi. Ei minun tarvitse lukea, osaan minä ilmankin ajaa 40 vuoden kokemuksella. Ahaa, sitten.

  7. Noinhan se on kun onkin ajanut 40 vuotta alkaa vaan oleen vaaraksi muille tiellä liikkujille terv tepivaari
    Eihän autoa ajeta vuosilla vaan taidoilla terv tepivaari

  8. Näillä leveysasteilla tämä ihan tavallinen talvenjatko, eikä mikään takatalvi. Äitienpäivänä jos roiskii lunta ja pakkasta niin sitten vasta niin voi sanoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *