Mutta mitä se rasismi sitten on

Kuunneltuani eilen keskustelua teeveestä en saanut muuta siitä kun erään henkilön kysymyksiä rasismista

Kun häneltä kysyttiin siitä hän vastasi aina kysymyksellä eihän se anna vastausta vaan aivan muuta

Kun minulle on muutama romaani suoraan sanonut ei hän ole mikään romaani hän on ”mustalainen”

Jos minä sanoisin tuon ”mustalaisen” julkisesti olisin varmuudella rasisti kun hän itse sanoo olevansa jotain muuta ei hän olekkaan rasisti itseään vastaan

Kun nuot romaanit ovat vielä sanoneet eikös ne romaanit ole kirjastossa ja kirja kaupoissa

nuot nimikkeet pitää olla selvä sanaisia ja kaikilta myös kielto listalla myös heiltä itseltään

Ja kun he ovat asuneet Suomessa satoja vuosia varmaan he ovat Suomalaisia siinä kun muutkin vähemmistöt

Ei heitä tarvitse erotella muuksi silloin tuo rasismi on tullut siinä osassa tiensä päähän

Mutta vaikka noinkin on ja eräs sanoi maahan muutosta olevankin politiikkaa nimikkeet ei sitä ole keltään

Jos nimitellään ”savanni apinaksi” se ei takuulla ole mitään politiikkaa vaan suoraa rasismia

Ja se ei ole sallittua Suomessa eikä suurimmassa osassa maista jossa kuitenkin asia ilmaistaan juuri vaikkapa tuolla ”savanni apinalla”

He ovat kuitenkin ihmisiä siinä missä Suomalaisetkin ovat eivätkä mitään ”savanni apinoita”

Ja politiikkaa se nimittely ei ole mistään kohtaa sanokoot joku ihan mitä vaan mutta nimittely ei ole minkään asteen politiikkaa keltään

Noin saatas nuot nimikkeet poistumaan ja keskustelu rasismista oikean suunnan

Leivästä kaikki tekee yhtä haisevan läjän olipa minkä värinen ihminen hyvänsä silloin hän on siinä ihminen kun  me muutkin soommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

84 vastausta artikkeliin “Mutta mitä se rasismi sitten on”

  1. Ei tiedetä mitä rasismi on eikä tarkkaan määritelmään taida pystyä edes Anna-maja. Hallituksen koossapysymiseksi kuitenkin pidetään istuntoja ja otettanee lisää rahaa persujen rasismin kitkemiseen?

  2. On helppoa määritellä rasismin pohja.

    On vaikea määritellä rasismin ilmentymät.

    On mahdotonta ymmärtää, että täysin samat sanat, täysin saman etnisen ryhmän A edustajalta etnisen ryhmän B edustajalle, voivat olla toisen mielestä iloinen kohteliaisuus ja toisen mielestä rasistinen hyökkäys.

    Näyttelijä Morgan Freemanilla on oma ajatuksensa: hänen mielestään jatkuva etnisyyksien ylikorostaminen luo rasismia. On hänellä toki monia laajempiakin näkökulmia, trumpistit saavat häneltä täyslaidallisen, mutta lähtökohta on oikea.

    Tulkkaan tästä omin sanoin: Rasismia on se, kun emme ole ihmisiä toisille ihmisille.

    1. Tulkkaa, liisa, mitä tulkkaat, mutta rasismille on yksi ainoa kansainvälisesti hyväksytty määritelmä ja se on täysin eri kuin ”tulkkauksesi”.
      Asiaa tulee käsitellä vain tämän kansainvälisen määritelmän perusteella – ei kaikenlaisten vihervassarien, tekohumanistien tai femakkojen mielen mukaan.

      1. Se vanha 1970 luvulla tehty kansainvälinen määritelmä on vanhentunut eli seniili.

        Olen pyrkinyt osoittamaan eri määritelmien sisäiset ristiriitaisuudet.
        Punaisen Ristin määritelmä on lyhyt ja ristiriidaton. Sen perusteella tänne änkeävät muslimitkin voivat olla rasisteja, jos halveksivat kristittyjä ja juutalaisia.

        Sen takia rajalla pitäisi järjestää asennemittaukset, jotta mahdolliset rasistit voitaisiin pitää ulkopuolella.

        Liisamme ja Heikkimme ovat todistaneet rasistiset taipumuksensa. Mutta heitä ei voi noin vain karkoittaa, kuten ei muitakaan rasisteja, jotka ovat tänne kotiutuneet.

      2. 😀 Varjele, nyt nalli napsahti jo Kyuuhun. Olette te melkoisia hyökkäilijöitä te perssukupuoliset.

  3. Kyllä siitä saa rasismia helpolla taikka toisille sekin on vaikeaa mutta kun nimittelee ihmisiä ja sanoo että se onkin maahanmuuttopolitiikka sitähän se ei ole koskaan terv tepivaari

  4. Yleensä rasismi on aivopiereskelyä julkisesti.

    Sanalla on varsin monia määritelmiä. RKP lienee eduskuntapuolueista rasistisin, koska se antaa ymmärtää perustelevansa rasisminsa tieteellisisesti.
    RKP on etnonationalistinen, eristäytymistä soveltava ja etuoikeuksia edellyttävä puolue, joten siinä tulee rasismi-sanan eri merkitykset mieleen aika laajasti.

  5. RKP ei ole rasistisempi kun mikään muukaan puolue

    Kuten olen asian ilmaissut rasismi loppuu silloin kun ihmisiä maapallolla ei ole kun yksi

    Mutta aivan oikeassa ovat monessa asiassa mutta jospa onkin näin että ERKOOPEETÄ pelätään hallituksen sisällä eniten

    Jos se lähtisikin opposititioon

    Olisi hallituksen päivät luetut terv tepivaari

    1. RKP:n rasismi on sen fundamenteissa eli freudentalismissa.

      Freudenthal vastusti fennojen tasa-arvoa mm. rotuopeilla julistaen fennot alempirotuisiksi, jotka ei kykene valtakuntaa johtamaan.

      Valitettavasti vain me älyä omaavat kykenemme ymmärtämään tämän. Esimerkiksi ei Liisa eikä Heikki kykene tätä ymmärtämään.

      1. RKP:n kansanedustajat ovat saattaneet tehdä velehtelemisvalan eduskuntaryhmässä siltä varalta, että joku heistä saattaisi yllättäen ymmärtää.

        Toivon hartaasti, että RKP:n eduskuntaryhmä hajaantuisi muihin puolueisiin jo ennen joulua. Olisi meinsten melkoinen joululahja meille fennoille ja yleensäkin älyä omaaville.

      2. Kykenen ymmärtämään sen verran, että lainaan ympäristöetiikan dosentti Elisa Aaltolaa tähän väliin Markulle:

        ”Mielikuvissa paha on aina etäällä. Se on kaukana maantieteellisesti – jossakin toisessa valtiossa, kenties maapallon vastalaidalla, tuhansien kilometrien päässä. Se on kaukana myös ajallisesti. Paha tapahtui kauan sitten aivan muiden sukupolvien toimesta. Siitä voi kyllä lukea historiankirjoista, mutta se on menneisyyden pimeä kohta, jolla ei ole pääsyä nykyisyyteen. Paha ei olekaan täällä ja nyt.

        Näin me totumme ajattelemaan, sillä pahan etäännyttäminen on lohdullista. Jos paha on kaukana, olemme me itse nimittäin syyttömiä siihen. Pahan etäännyttäminen onkin synninpäästö, vapautus vastuusta. Ei me olla tehty pahaa – siihen ovat syyllisiä natsisaksalaiset tai kiinalaiset, emme me. Nyky-Suomessa ovat asiat hyvin!

        Pahan etäännyttämistä motivoi tarve unohtaa oma vastuu, pestä puhtaaksi syyllisyyden pienetkin häivähdykset, ja tuottaa kansallisidentiteettiä, joka ei suostu katsomaan peiliin. Se on siten osa ”tahallista tietämättömyyttä” eli halua väistellä epämukavaa tietoa ja juosta totuutta nurkan taakse piiloon.

        Tuo totuus on: pahaa on täällä, nyt. Pahaa on myös meidän yhteiskunnassamme. Tai oikeammin: meidän yhteiskuntamme ja monet sen jäsenet tekevät pahaa, eikä meistä yksikään ole täysin syytön.”

        1. Liisa

          Hyvä, että Eliisa tiedostaa pahuutensa. Tiedosta Liisa sinäkin. Jauhat fennovihaa päivästä päivään Hessun tavoin.

  6. Mutta Markku jospa RKPee lähtee hallituksesta mitäs sen jälkeen terv tepivaari

    1. Tepi

      Se nähtäisiin, mitä seuraisi RKP:n realisoitua suomivastaiset asenteensa.

      Demareista älyä omaavat saatettaisiin hyväksyä PS:n eduskuntaryhmään, samoin kuin kansallismieliset keskustalaiset, jolloin PS:lla olisi suurin eduskuntaryhmä. Tosin olisi ollut ehkä nytkin suurin, jos olisi ollut enemmän vaalirahaa.

      1. Punainen Risti:

        ”Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät.

        Rasismiin kuuluu usein se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa. Rasismia käytetään vallan välineenä.”

        ——

        Edellä olevan perusteella RKP on fundamentalistinen rasistipuolue. Tässä ei auta Heikinkään venkoilut. Heikki on itsekin freudentalisti kirjoitustensa perusteella.

        Tuon määritelmän perusteella myös monet muslimit ovat fundamentalistisia rasisteja, koska vetoavat ylemmyyteensä juutalaisiin ja kristittyihin nähden. Lisäksi moni on sitä mieltä, että ateistit ja islamista luopuneet pitää tappaa.

        Älystä osattomiksi jääneet, kuten Liisa ja Heikki eivät voi logiikkaani hyväksyä.

        Rajoille pitäisi järjestää asennetestit rasistien torjumiseksi.
        Pöljät tietenkin pitävät rasisteja tervetulleina.

        1. Markku jos nimittelee toista henkilöä nyky päivänä se on sitä rasismia jos ne nimikeet osuu vähemmistöön terv tepivaari

          1. Tätähän tuo punavihersuaitsevaisto ajaa, että kaikki kritiikki heitä ja heidän tekosiaan kohtaan olisi muka rasismia.

          2. Fennot on pohjoismaiden, eeuun, Euroopan ja Telluksen ynnä tänne änkeävien kansallisuuksien rinnalla pieni, vainottu ja orjuutettu vähemmistö.

            Mutta vain me älyä omaavat tiedämme tämän.

        2. Käsitykseni mukaan takapuolesta tulee ulos kakkaa, mutta kai kakankin voi niin halutessaan nähdä älykkyytenä.

          1. Liisa ihailee kai ulostuksiasn määrätietoisesti. Ei siinä mitään, mutta aivopiereskelynsä voisi jättää vähemmälle.

            Kun on fennojen vsinoaja, niin on fennojen vainoaja.

            1. Ihmisen kakastahan saa biolannoitetta, mutta Markku on oikeassa siinä, että vastuullisena koiranomistajana perehdyn päivittäin kakkaan nähdäkseni, tarvitseeko sessuni vaikkapa kuitulisää tms. ravintoonsa. Lisäksi olen opettanut koirani toimittamaan asiansa tarvittaessa itsekseen wc-tiloihin, mikä on varsin kätevää, jos vaikka koiralle joskus keskellä yötä sattuu tulemaan hätä, ei sen tarvitse herätellä minua eikä pinnistellä, vaan käy itsekseen omatoimisesti vessassa. Tästä olen ylpeä sekä vakuuttunut, että koirani on fiksumpi kuin joidenkin tuttavien pikkutaaperot.

              Tiesitkö muuten, että vainoaminen on kokemus-rikos?

        3. Avoimessa yliopistossa on paljon kursseja, joista saattaisit hyötyä itsestäsi huolenpidon hengessä, eli new-age-tyylisen itsesi kehittelyn nimissä, oletko koskaan harkinnut?

          1. Liisa

            Ei Tepi harkinne tuollaisia kursseja. Enkä minäkään tykkää uusmarxilaisesta aivopesusta, jonka tarkoituksena on katkaista kansallisvaltioiden kollektiivinen muisti niiden tuhoamiseksi ja kansojen alistamiseksi.

      2. Noinko sanot no sano vaan mutta totuus tuossa jos RKPee hallituksen jättää hallitus kaatuu
        No haaveilla voi mutta kepu eikä demarit ei tuohon hallitukseen tule eikä se perussuomalaisten suuruus ole rahasta ollut kiinni vaan kansan äänistä terv tepivaari

        1. ”No haaveilla voi mutta kepu eikä demarit ei tuohon hallitukseen tule eikä se perussuomalaisten suuruus ole rahasta ollut kiinni vaan kansan äänistä terv tepivaari”

          Tepi ei näytä huomanneen vaalimainonnan tarkoitusta ja merkitystä.

          Ei kulttuurimarxilaisia demareita tai Saarikkoa hallitukseen kaivatakaan vaan snellmanilaisia fennojen historian säilyttäjiä eli kansallismielisiä, joita on sekä demareissa että keskustassa.

          Ennenkin on eduskuntaryhmiä vaihdettu.

  7. Jos molemmat pakkoruotsit lakkautettaisiin, suomenruotsalaisten ei tarvitsisi kokea kuviteltua rasismia kantasuomalaisten taholta.

  8. Rahalla ei saa pelkästään aikaan yhtään mitään helpottaa tosin elämää aika paljon jos sitä käyttää

    Kieliä ei pitäisi missään opettaa kun korkeintaan enkkua jolla sitten pärjäisi lähes kaikissa maissa terv tepivaari

  9. Kyllä surukielisille pitäisi opettaa surua Suomessa Ruotsin mallia soveltaen.

  10. Vai niin on enkku on kuitenkin kieli jolla pärjää suurimmassa osaa maita
    Eikä monikaan Suomalainen sano muuta vaikka nuot gallian kukot ei suostu puhuun enkkua osaavat silti sitäkin terv tepivaari

  11. Mustalaiset sanovat valkolaisia kaaleiksi. Eikö se sitten ole rasismia??

    1. Nykyisen punvihersuvaitsevaiston mielestä enemmistöä kohtaan ei voi olla rasistinen.
      Niinpä kielirasismi suomalaisia kohtaan ei voi olla rasismia ja ferudenthalismi on sallittua.

      1. Mikä idea on kieltää vähemmistöt, joita yhteiskunnassa on, Juhak? Kieltämällä tosiasiat todellisuusko ikään kuin maagisesti muuttu heillä, joilla perse ja pää ovat vaitaneet paikkaa?

        1. Vain höntti yrittää hankkia vähemmistöjä lisää. Ei Suomen pidä olla mikään ihmistarhasto, jossa eri häkkien asukkaat vaanivat toisiaan sylki suupielistä valuen.

          1. Oletko ylipäänsä kuunnellut Halla-Ahon soturi-puheen, vai juuri senkö vuoksi lähdit projisoimaan persujen sisällissotahenkisyyttä minuun, joka vain kevyesti alleviivasin sitä tosiasiaa, että Timo on, kuten itsekin olen, vähemmistö-ihminen.

          2. Markun on turha demonisoida vähemmistön edustajia, sillä meitä on paljon ja moneen sorttiin, eikä vähemmistöstatuksessa pitäisi olla mitään paheksuttavaa teidän omankaan logiikkanne mukaisesti, jossa makrotasolla sama asetelma Suomi-suhteessa muuhun maailmaan. Daa.

    2. Oli varmaan itsesi kannalta kuitenkin hyvä juttu, ettet äänestänyt näitä meidän kotimaisia natseja, uskon. Voidaan yrittää tehdä, mitä nyt voidaan, ettei päädytä pahempaan mutaojaan heidän toimesta, eikös vaan.

      1. Liisa:

        Natseja ei kai ollut vaaleissa ehdollakaan, paitsi ehkä unimaailmassasi.

        Jos valveilla ollessasi näit, niin kannattaa jonottaa mielenterveyspalveluihin, sillä jonot ovat kuulemma pitkät.

        1. Etkö voisi suhtautua minuun pehmeästi, kuten miehiin suhtaudut? Täällä jo Juhak:n pikku lapsus todisti siitä, miten pelkkä sukupuoli tai sukupuoli-olettama muuttaa perssukupuolisen suhtautumisen toiseen kanssaihmiseen hyökkääväksi. No, ainakin Kyuu sai hetken kokea, miltä tuntuu olla naissukupuolinen hänen itsensä moderoimalla alustalla.

        2. Lasse Kallon natsitellessa et reagoinut asiaan, mutta Mikan kohdeltua Lassea omassa blogissaan normaalisti (Lassen linkattua Mikan blogiin samat jutut, joista itse olin kieltäytynyt hänen kanssaan keskustelemasta), hyökkäsitte Lassen puolesta loukkaantuneena minun kimppuuni, koska olen sopiva kohde naissukupuolisena purkaa raivoa, jota olisitte Juhak:n kanssa halunneet kohdistaa Mikaan ilmeisesti. Eikö ole vänkää? Hoiva-/ suojeluviettinne ajoi sitten teidät laumana purkamaan tuntojanne minuun, täysin sivulliseen, joka vain silloin yritin pro-sosiaalisesti demonstroida, että teidänkin kanssa olisi mahdollista käydä dialogia. Koska itse uskon eläimiin ja ihmisiin, vaikkein kaikista tykkäisi.

      1. Pitää ensin tietää mikä tuo kaale nimike on sitten voi asiasta ottaa kantaa

        Jos sitä ei tiedä vois olla hiljaa terv tepivaari

  12. ”Erikoislääkäri luopui 1977 ottamastaan SDP:n jäsenkirjasta ja liittyi perussuomalaisiin – syynä demareiden omaksuma linja siitä, että valkoinen heteromies on kaikkeen syyllinen.21.2.2021.

    Perussuomalaisiin siirtynyt Paunio moittii kirjoituksessaan SDP:n omaksuneen äärivasemmistolainen opin, jonka mukaan valkoinen heteroseksuaalinen mies on syyllinen kaikkeen maailmassa esiintyvään yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja sortoon.

    Paunion mukaan perinteinen, ihonväriin perustumaton tasa-arvoajattelu on Suomessa murentunut. Tilalle on tullut oppiin perustuva yhdenvertaisuusajattelu, jota eri instituutiot pakkosyöttävät.

    Paunio jatkaa: ”Molemmin puolin Atlanttia maltillinen vasemmisto on kutistunut ja valtaa näissä puolueissa ovat enenevästi ottaneet nuoret äärivasemmistolaiset identiteettipoliitikot ja heidän innokkaat liittolaisensa tiedotusvälineissä. Tämä on merkinnyt sitä, että entiset demaripuolueet ovat lakanneet olemasta omalla työllään elävien tavallisten ihmisten kansanpuolueita.

    Demaripuolueista molemmin puolin Atlanttia on tullut osa valtaeliittiä, joka tarrautuu valtaan kyseenalaisin keinoin. Keinovalikoimaan kuuluu tekohurskastelu, moraaliposeeraus hyvesignalointeineen ja kaksoisstandardeineen. Keinovalikoimaan kuuluu myös epäinhimillisen vaino- ja kieltokulttuurin (engl. cancel culture) hengessä erimielisten mielivaltainen nimittely äärioikeistolaisiksi, rasisteiksi, fasisteiksi, natseiksi, homo-foobeiksi, islamofoobeiksi, transfoobeiksi, naisvihaajiksi tai viime aikoina enenevästi Q-anoneiksi.”

    Paunion mukaan SDP:n ja muiden puolueiden omaksuma oppi on tehnyt suomalaisista miltei muukalaisia omassa maassaan.” – Suomen Uutiset.

    Jk. Koko kirjoitus luettavissa Oikeassa Mediassa.

  13. Yhdysvaltain vasemmisto kehitti Kriittisen rotuteorian 1970-luvulla. Kriittinen rotuteoria pohjautuu osittain Kriittiseen teoriaan, jota kehittivät 1920-luvulta lähtien ns. Frankfurtin koulukunta. – Koulukunnan neronleimaus oli naittaa Karl Marx ja Sigmund Freud keskenään. Näin päästiin operoimaan Hegelin helppoheikin Marxin ”tieteellisen sosialismin” käsitteillä ja aina kun tarve vaatii voidaan vedota Freudilaiseen alitajuntaan. Tällä relativistisella sakalla voidaan sitten ”todistella”, vaikkapa että pojallakin voi olla pimppi ja setä on oikeasti täti ja että upporikas ilmastonmuutoksen satusetä Yhdysvaltalainen Al Gore on oikeasti pyyteetön sosialisti ja ihmiskunnan hyväntekijä. Näitä hyväntekijöitä on myöskin Antti Herlin, ja muutkin rikkaat ja upporikkaat, jotka puolustavat ”ainoaa oikeaa totuutta” ilmastonmuutoksesta, sukupuolten moninaisuudesta ja siitä että valkoinen lihaa syövä heteromies on ainoa rasisti mitä maan päältä löytyy. Listaa voisi jatkaa.

    Frankfurtin koulukunta ja heidän työnsä jatkajat ymmärsivät (sic!), että tie ihmisen psyykeen käy myyttien ja tarinoiden kautta, vaikka he itse arvostelivat kovin sanoin Raamattua ja vertauskuvallisia mytologioita.

  14. Tepi

    ”Jos nimitellään ”savanni apinaksi” se ei takuulla ole mitään politiikkaa vaan suoraa rasismia”

    Ei tuossa yksityisviestissä tuota raiskaria suoranaisesti loukattu. Viestin vastaanottajaa saattoi nimitys loukata.

    Yksityisviesti julkistajan tarkoituksena näyttää olleen viestin kirjoittajan vahingoittaminen, kenties hänen maineensa ja uransa raiskaaminen?

  15. Sen enempää tietämättä, voisin kuvitella, että kyseessä oli elämäntapapersun ja vihreän välinen viestien vaihto.

    Persu ei hyväksynyt sitä uhkaa, minkä maahanmuuttajien asenteet jopa kunniamurhaihaihanteineen muodostivat maamme naisille.
    Tämä oli omiaan loukkaamaan vihreän naisen ideologiaa, jonka takia nainen äityi vittuilemaan persulle. Persu tästä vihastuneena saattoi tuoda esiin yhden esimerkin tunnetulla värityksellä. Tekstissä eivät välity äänenpainot. Tunneilmaisu luodaan sanavalinnalla.

    Vihreä nainen päätti pari vuotta myöhemmin raiskata persun maineen kostoksi ideologiansa loukkaamisesta ja ehkä muustakin.

    En väitä oivaltaneeni asian täydellisesti.

    1. Tässä eittämättä on Markulla kiintoisa kulma: olen itsekin usein miettinyt vaikkapa joidenkin periaatteessa poikkeuksellisen älykkäiden, mutta erittäin heikosti/ vähäisesti itseään kielellisesti ilmaisevien kohdalla sitä, että kuinka ylipäätään tunteitaan heikosti ilmaisemaan kykenevät tai kielellisesti estyneemmät tulevat näkyviksi tai ymmärretyiksi? Tai entäpä eläimet, jotka myös ikään kuin jäävät kommunikaatiomuurin tuolle puolen ihmisen suhtautuessa muunlajiseen omasta rajallisuudestaan käsin?

      Tästä pääsemmekin jo aasinsiltaa pitkin kipittämään eläinfilosofiaan, jossa ollaankin jo todellisen syrjinnän/ syrjimättömyyden kysymysten äärellä.

  16. Liisa:”Lasse Kallon natsitellessa et reagoinut asiaan, mutta Mikan kohdeltua Lassea omassa blogissaan normaalisti (Lassen linkattua Mikan blogiin samat jutut, joista itse olin kieltäytynyt hänen kanssaan keskustelemasta), hyökkäsitte Lassen puolesta loukkaantuneena minun kimppuuni, koska olen sopiva kohde naissukupuolisena purkaa raivoa, jota olisitte Juhak:n kanssa halunneet kohdistaa Mikaan ilmeisesti. Eikö ole vänkää? Hoiva-/ suojeluviettinne ajoi sitten teidät laumana purkamaan tuntojanne minuun, täysin sivulliseen, joka vain silloin yritin pro-sosiaalisesti demonstroida, että teidänkin kanssa olisi mahdollista käydä dialogia. Koska itse uskon eläimiin ja ihmisiin, vaikkein kaikista tykkäisi.”

    Arvostan myös mustaa huumoria, mutta kaikella kunnioituksella – rajansa kaikella!

    1. Tämä on minun tulkintani ja tulokulmani, jonka kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta sitä tosiasiaa tuskin voi kiistää, että ensimmäisestä hetkestä lähtien, kun jätin ensimmäisen kommenttini tälle keskustelu-alustalle yli vuosi sitten, jolloin yksikään teistä ei ollut minusta kuullutkaan, sain jo silloin heti lauman aggressiivista tylytystä useiden taholta. Ja kun tämä jatkuu yli vuoden, pelkän sukupuolen perusteella, on turha ihmetellä, etteivät naiset Pirkan blogeilla kirjoittele.

      Lisäksi lohdutan Lasse, minustakin Norppa ja muut ovat kirjoittaneet hoivaviettiäni käsitteleviä kommentteja, joten miksi sinä olisit vastaavanlaisen huomion esittämisen yläpuolella? Osaatko kuvailla, miksi loukkaannut?

    2. Itse otin silloisen väitettyyn hoivaviettiini liittyvän Norpan esittämän huomion avoimesti vastaan palautteena, joka oli itselleni kiinnostava.

  17. Liisa:”Tämä on minun tulkintani ja tulokulmani, jonka kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta sitä tosiasiaa tuskin voi kiistää, että ensimmäisestä hetkestä lähtien, kun jätin ensimmäisen kommenttini tälle keskustelu-alustalle yli vuosi sitten, jolloin yksikään teistä ei ollut minusta kuullutkaan, sain jo silloin heti lauman aggressiivista tylytystä useiden taholta. Ja kun tämä jatkuu yli vuoden, pelkän sukupuolen perusteella, on turha ihmetellä, etteivät naiset Pirkan blogeilla kirjoittele.

    Lisäksi lohdutan Lasse, minustakin Norppa ja muut ovat kirjoittaneet hoivaviettiäni käsitteleviä kommentteja, joten miksi sinä olisit vastaavanlaisen huomion esittämisen yläpuolella? Osaatko kuvailla, miksi loukkaannut?”

    Jospa naiset täällä PB:ssä karttavat Sinua.

    1. Heille voin sanoa, että olisi ihanaa saada vaikka joku autistinen nais-älykkö tänne kertoilemaan omista astetta kompleksisemmista tulokulmistaan maailmassa olemiseen. 🙂

  18. Liisa. 9.6.2023 18:00

    ”Tiedätkö, toivon Riikka Purran lapsille kaikkea pahaa koulukiusaamista kotimaisten maahanmuuttajataustaisten lasten kavereilta, niin ehkä hän oppii vastuullisemmaksi sekä lopettaa oksettavuuksien suollannan omista mesimäyrätraumoistaan laulaen. Aikuinen nainen, joka ei ole ymmärtänyt, että terapia on se paikka, jossa traumoja puidaan, ei politiikka.” -Kyuu Eturauttin blogi: ”Nyrkkiä, potkua…19.6.

    1. Lasse tykkää irroitella asioita kontekstistaan, tuo kuitenkin liittyi keskusteluun, jossa lähes kaikki Pirkan blogilaiset lähtivät propagoimaan populistista valehtelua itse blogin aiheesta, joka liittyi lapsiin, jotka te blogilaiset leimasitte jengirikollisiksi. Siitä kumpusi kommenttini, joka sittemmin poistettiin.

      1. Liisa:”Lasse tykkää irroitella asioita kontekstistaan, tuo kuitenkin liittyi keskusteluun, jossa lähes kaikki Pirkan blogilaiset lähtivät propagoimaan populistista valehtelua itse blogin aiheesta, joka liittyi lapsiin, jotka te blogilaiset leimasitte jengirikollisiksi. Siitä kumpusi kommenttini, joka sittemmin poistettiin.”

        Kun patologisen totuuden vääristelijän narratiivin kääntää ylösalaisin, totuus on lähellä.

        1. En pidä rasisteista. Ja jos tuo blogi vielä on olemassa, jokainen voi katsoa itse sen alla olevat kommentit niin halutessaan. Ihminen voi myös puhua sanoin linkkailujen ja ihmeellisen vihjailun sijasta.

          1. Liisa:”En pidä rasisteista. Ja jos tuo blogi vielä on olemassa, jokainen voi katsoa itse sen alla olevat kommentit niin halutessaan. Ihminen voi myös puhua sanoin linkkailujen ja ihmeellisen vihjailun sijasta.”

            Tarvitsetko syyn tai tekosyyn suoltaa arroganttista tekstiä?
            Mitä tulee ”tuohon blogiin” ja sen kommentteihin, minulla on se talletettuna. Huolettaako se sinua?

            1. Ehkä osin tahtomattasi annat minulle syyn valjastamalla hyökkäilevän persulaumasi tylyttämään. Tai ehkä lauma toimii osin itsenäisesti niin, että se jopa välillä sinua harmittaa. Harmitus on ehkä samansuusuista kuin minun huoleni.

  19. ”Persujen nainen saa minun puolestani kirmata vaikka ilkosillaan kesälaituria pitkin sekasaunasta niin, että rinnat hölskyvät olkien yli maitorepuksi hänen perässään roikkuvan uskollisen uroslauman kirnu-virvokkeeksi, for all i care. 18 litran voireppu ei roiku minun selässäni.”

    Liisa Iso-Mörkötalo  15:47 27.8.22 Kommentti Helsingin hepun blogiin ”Kansallismielisyys on yleinen tuhovoima- parempi samastua ylikansallisuuteen”.

    1. Tämä puolestaan liittyi radikaali-oikeistolaisiin nais-johtoisiin puolueisiin, joissa tyypillisenä piirteenä on yksi vihainen mesimäyrä mieslauman ympäröimänä, ympäri Eurooppaa. Tuosta ilmiöstä nousevia tunteita ja ajatuksiani tuo kommenttini näppäili.

      1. Itsesääliä ja ihmisvihaa ilmentävät pitkät yksinpuhelusi täällä PB:ssä vihjaavat, ettei ole terveellistä olla kanssasi eri mieltä kuului mihin sukupuoleen tai puolueeseen tahansa. Sic!

        1. Empatiavajaa/ kylmänsokea trollailusi voisi kertoa samasta. Minulla ei ole autismikirjon diagnoosia, vaan yritin tuoda erilaisia kulmia rasismikeskusteluun. Yritä sinäkin.

          1. ”Empatiavajaa/ kylmänsokea trollailusi voisi kertoa samasta.”

            Ehkä olet mustan huumorin ammattilainen, mietin 🙂.

            1. Onhan tämä melkoista piipittämistä vaikeista asioista keskustelemisen tarpeellisuudesta, joka keskustelu kuitenkin samalla tyrmätään ja tuntuu olevan jonkinlainen varjeltava tabu, josta ei sittenkään saa keskustella. Tai ehkä eläinfilosofisen tai autismikirjon näkökulmien mukaan ottaminen on uhka.

              Jospa sovitaan niin, että Lasse kertoo mistä ja miten tulee keskustella ja rajaa aiheet populistisiin yhteen-kahteen.

              1. ”Onhan tämä melkoista piipittämistä vaikeista asioista keskustelemisen tarpeellisuudesta, joka keskustelu kuitenkin samalla tyrmätään ja tuntuu olevan jonkinlainen varjeltava tabu, josta ei sittenkään saa keskustella. Tai ehkä eläinfilosofisen tai autismikirjon näkökulmien mukaan ottaminen on uhka.

                Jospa sovitaan niin, että Lasse kertoo mistä ja miten tulee keskustella ja rajaa aiheet populistisiin yhteen-kahteen.”

                Hyvää päivänjatkoa myös teille.

                Kun huomasin sinun tultuasi tänne PB:hen kuinka umpikiero ja ilkeämielinen ihminen olet, rupesin tallentamaan tietyt kommenttisi. Vara on viisautta eikä vahingon enne.

              1. On savua lempi, usmaa huokausten,
                kun seestyy, silmänvälkkeenä se palaa.
                kun hämmentyy, kyynelvirroin ne valaa.
                Mit on se muuta? Hulluus aprikoiva?
                Tuhoisa myrkky, lääkemehu oiva?
                Shakespeare/Romeo ja Julia.
                (Meni muistin varassa, toivottavasti meni edes jokseenkin oikein.)

      1. Muuten olen sitä mieltä, ettei August Strimberg ollut naisvihaaja niin kuin väitetään. Hän rakasti naisia. August vihasi kaikkia, jotka uskalsivat olla eri mieltä hänen kanssaan.
        Olen lukenut Augustin omaelämäkerran ”Palkkapiian poika” useammin kuin kerran. August oli hullun ja neron ristisiitos. Jokseenkin onnistunut sellainen, luulen.

        1. Entäpä niinä päivinä, kun on eri mieltä itsensä kanssa — onko kymysys niissä tapauksissa rasismista itseään kohtaan, vai itsekritiikistä? 😛

          1. Sain vastakkoin kirjastosta lainaan, jonotuksen jälkeen Miki Liukkosen yli 800 sivuisen järkäleen ”O”. Kirja-arvostelujen perusteella odotan mielenkiintoisia lukuhetkiä.
            Iltalukeminen on jäänyt vähän paitsioon, kun nuo MM-kisat painottuvat iltapuolelle.

            1. Itse aloittelin tuossa eräänä päivänä tuholais-tarkastajia odotellessani vuosikymmeniä sitten eräältä hyvin älykkäältä ja poikkeuksellisen estyneeltä nuorelta herralta lahjaksi saamani Andre Bretonin Hullun rakkauden, joka reilun 160 sivun ohuisena on juuri sopivan kevyt kirja minulle. Kirja alkaa sanoin:

              ”Ankaruuden tanssijat, anonyymit tulkitsijat, yhteen liittyneinä ja loistavina suuren yleisön revyyssä, joka hallitsee mielen teatteria koko ihmisiän, ilman toivoa muutoksesta, ovat aina kehkeytyneet mielestäni mystisellä tavalla teoreettisista olennoista, jotka tulkitsen avainten kantajiksi: he kantavat tilanteiden avaimia, millä tarkoitan että heillä on hallussaan salaisuus merkityksellisimmistä asenteista, jotka minun tulee omaksua tiettyjä ainutlaatuisia, minua vaikutelmallaan takaa ajavia tapahtumia kohtaan.”

              Kirja päättyy sanoihin:

              ”Toivon, että sinua rakastetaan hullun lailla.”

              1. (Okei, ehken ole riittävän vanha käyttämään ilmaisua ”vuosikymmeniä sitten”, mutta wanha sieluni kokee ajan omalla tavallaan…)

            2. ”Niiskuneiti ja itsensä itkijä” on minulla lukematta. Ehkä jääkin.

              1. 😀 Kova jäbä. Eihän Ekhart Tollekaan useimmille varmaankaan ole kovin kiinnostavaa luettavaa, hyödyllistä ehkäpä joillekuille siinä missä joogailu ja kundaliinichakratkin varmaan 😛

  20. En ota selvää Lassen vihjailuista, mutta todettakoon, että katselin Ylen sarjaa autismikirjon ihmisistä, ja siinä minua harmitti, ettei siihen oltu saatu/löydetty mukaan ketään akateemisesti tuplakoulutettua tutkijana tai vaikkapa lääkärinä työskentelevää, joita ihmisiä myös kirjolla on.

    1. Jos rasismista on tullut pakkomielle, lienee paras mennä peilin eteen ja lausua: ”Kerro kerro kuvastin, ken on maassa rasistisin?”

      1. Yritätkö, Lasse, jaella minulle ja kenties muille blogilaisille psykologisesti toimimattomia ja tunnetaitojen kehittymisen kannalta haitallisia vinkkejä — ja haukut minua pahansuopaiseksi? Varjele.

      2. Näyttäytyvätkö tunteet (myös omasi) sekä toisten ihmisten potentiaalisesti syvenevä itsetuntemus, Lasse, sinulle jollakin lailla uhkina? Olisi suotavaa, jos ei.

      3. Siksikö pelkäät/ vastustat ”woketustakin”: koska vastustat sitä, että kollektiivisesti ihmiskunta kehittyy tunnetaitoisemmaksi, mille ”konservatiivinen korjausliike” ikään kuin laittaisi jarrua, jotta ihmiset taantuisivat takaisin heimosotiviksi barbaareiksi, kuten papparaisen johtamassa kansallismielisyydessä ja muussa empatian puutteessa itsepäisesti jumittava itänaapurimme? ”Koska minulla ei ole, muutkaan eivät saa”- tyyppistä populistista ideologiaa on varmaan tosi kunniallista ajaa. Onnea valitsemallasi tiellä toivon kummiskin.

  21. Autismikirjon ihmiset ovat alttiita koulukiusaamisen kohteeksi joutumiselle, kuten omasta lapsuudesta eräs mukava poika, ja fiksummat heistä saattavat kokea jopa läheistensä taholta syrjintää niin, että läheiset kohdistavat jopa fyysistä väkivaltaa lapsiinsa, jota pahoinpitelyitä eräs tuntemani akateemisesti tuplakoulutettu oli saanut isänsä taholta kokea, kun hänen päätä mm. oli hakattu keittiön kaappeihin ja kovisteltu paljon, koska isä oli ns. normi urheilullinen ja sosiaalinen kaveri, täysi vastakohta autismikirjon lapselleen, jota ei ymmärtänyt, vaan rankaisi.

  22. Itse lasken autismiin kohdistuvan oleva myös rasismia terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *