Turhaa on asiasta kertoilla satuja

On vaan tosi asiaa että Suomessa pitää lopettaa tuo sanonta kyllä sää vielä ehdit sää oot noin nuori vielä

Mutta mutta mikä on sellanen että voi sanoa sää oot vielä noin nuori onko siihen katsottava esim 40 vuotiasta miestä / naista nuoreksi

No onhan hän nuori kun katsoja on itse vaikkapa 80 v se nyt ei riitä mihinkään ja kun on lapsen teosta kysymys vielä vähemmän siinä on asiaa

sanoisin jo kolme kymppiselle että alat tuleen vanhaksi ja että alkaa oleen jo kiireen puolella jos aikoo lapsia tehdä

Varsinkin silloin kun ei kumppania ole valmiiksi katsottuna turhaa on myös mölinä että 30 v olisi liian nuori

Vaan onkin parhaassa lapsen teko iässä

Muutoinkin Suomessa ollaan oltu lapsi kielteisiä jo iät ja ajat ja sellanen on kansakunnan turmio

Elämme kansakuntana lapsista emme miljoonista euroista taskussa johon kyllä satsataan kun ei oteta huomioon kansan jatkuvuutta

Asia on huono asia jos tilanne ei todellisuudessa muutu kun huonompaan siinä tulee pää vetäjän käteen enemmin taikka myöhemmin

Kun 43 vuotias ihmettelee mikä meni pieleen kun haluaa lapsia no eipä siinä muu mennyt pieleen kun jatkuva jaarrittelu

Ei nyt vielä kyllä mää ehdin siinä vaan tulee eteen se että naiset sanoo tuon ikäiselle pappa sun junas meni jo

En mää isäni kanssa naimisiin mene turha on silloin itkeä no tosin eihän se pelkästään ole miehen vika jos lapsia ei vaan tule

Menkää itseenne kaikki jotka noita vanhoja fraaseja jaatte eteenpäin siinä ne viet joita itse ette kaiketi ymmärrä

Itse olen tullut isäksi kaksi kertaa n 24 v eka kerran kun sain oman pienen rinsessani pari vuotta niin tuli suvun rinssikkin maailmaan

Eikä asiassa ollut minkään asteen vaikeutta vaikka olinkin jo noin vanha nyt elän sitten leskenä enkä kadu kun nuot lapset tuli tehtyä

Toisien mielestä varmaan liian nuorena omasta mielestäni aivan sopivan ikäisenä

Kielteinen asenne lapsiin on ensin saatava loppumaan siitä nuot asiat ovat suurelta osin kiinni seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Yksi vastaus artikkeliin “Turhaa on asiasta kertoilla satuja”

  1. Olemme Euroopan pienimpiä syntyneissä lapsissa mutta niinhän sitä onkin pyydetty jo pitkään terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *