Moderoitavaksi!?

Vähän ihmettelen, ettei Arvin kirjoituksia ole vielä tyrmätty, mutta eipä tänne sitten enää järkeä jäisikään!
Tyrmättiinkö Mikan kirjoitus siksi, että hän kirjoitti totuuden!?
Näihin blogeihin varmaankaan ei sitten jää muita, kuin Kaakinmaan keisari, joten en minäkään sitten osallistu!

Viisikymmentä vuotta sitten Suomessa ei rasisteja ollut, mutta neekerin suukkoja, eskimojätskejä ja lakupekkoja syötiin!

Onko moderaattorit nykyään Jumalasta seuraavia? 😮
Se siitä sanan, yms. vapaudesta!”

10 vastausta artikkeliin “Moderoitavaksi!?”

  1. Veikko, kerro mikä painaa. Emmehän mekään voi täällä jatkuvasti olla, vaikka tietysti pitäisi.
    Yritän edes lukea, mistä on kysymys.

  2. Tietääkseni Mika hylkäsi itse ainakin yhden oman bloginsa.
    Mitä tulee Arvin blogeihin, ei oikein tällä silmälla luettuna löydy aihetta lähiaikoina niiden poistamiseen.

    Hyvä se on olla tarkkana, kun niillä moderaattoreilla tahtoo jäädä raitoja.

    1. Pentti, itse asiassa en poistanut Neekeri blogiani, mutta poistin kaikki muut aiemmat avaukseni, kuten olen tehnyt jonkun kerran aiemminkin.

      Syystä tai toisesta se kuitenkin poistettiin syytä en, enkä oikeastaan edes välitä, mutta mitään lain vastaista kirjoituksessa ei ollut.

      Toki eräät osallistujat siitä vaikuttivat loukkaantuvan, varsinkin kun poistin heidän kommenttinsa, johon minulla avauksen tekijänä pitäisi olla oikeus.

      Perustuslaillinen sananvapaus koskee myös puhetta, jonka joku voi kokea loukkaavaksi.

  3. SORRY!
    Oletin, että Mikan kirjoittama juttu poistettiin ja siten myös Mika jäi pois, kun ei ole sen jälkeen näkynyt, vaikka hän suht. aktiivinen oli aiemmin.
    Mikäli joku kirjoittaa ”neekeri”, siitä ei pitäisi vetää hernettä nenään, sehän on meidän omaa kieltämme.

    1. Veikko, kiitän saamastani huomiosta avauksessasi, kiitos.

      Olen ollut kalassa, sienessä ja marjassa, omenoitakin pitää laittaa mehuksi, hilloksi ja pyörittää piiraita.

      Syksy on hienoa aikaa, mutta kiirusta aikaa kun tykkää itse laittaa ja kerätä.

  4. Jos jonkun blogaus poistetaan moderaattorin toimesta, siitä kyllä asianomaiselle aina ilmoitetaan että mitä ja miksi.

    Onneksi tässä kohtaa asia selvisi ja kyse oli kirjoittajan omasta valinnasta. Se on toki painava.

    1. Kyuu, minä en kyllä mielestäni poistanut kyseistä kirjoitusta, poistin kyllä kaikki muut avaukseni.

      Huomasin Neekeri avauksen siirtyneen roskakoriin ja yritin sen sieltä jopa palauttaa, mutta se ei onnistunut ja uudelleen yrittäessä se katosi lopullisesti.

      Pitäydyn esittämässäni, koska tiedän näin toimineeni.

      Olkoon miten on, minä lähden ahventa narramaan.

      1. 😀 Tervemenoa vaan hämärtyneen totuuden selvittelyssä, eipä minullekaan erikseen ilmoitettu kun enkunkielinen avaukseni taannoin täältä katosi, blogeille ilmestyi ainoastaan tekstihuomautus suomenkielen vaatimuksesta.

        Sama sitä ennen kun yritin yksityisyyden suojaani liittyvää asiaa selvittää, johon en saanut mitään selkeätä vastausta koskaan.

        Ja samoin kun yritin minuun kohdistuneesta Jessikka Arottelusta kysyä, ei asiasta edes mitään tiedettykään muuta kuin jostakin vanhoista itse toimittajaan liittyneistä kirjoituksista ajalta ennen minun kutsumista blogeille, mikä oli jo melko ironista kun en itse koskaan ollut kuullutkaan sennimisestä toimittajasta, mutta olin hänestä saanut tietää kahden ihmisen trollattua minua häneen verraten.
        Mutta sitten myöhemmin ei asiasta mitään tiedetty ja kysyttiin olisiko minulla esittää todisteita, joita kun ei enää ollut, jäi asia hämäräksi.

        Kulissit on kuitenkin tärkeä pitää kunnossa, sehän on selvä 😀 Ja itse olen jo tottunut patologiseen valehteluun ihmissuhteessa, jossa kaikki mahdollinen poliisiasemalla kiistettiin tietenkin, eikä viaton miesraukka voinut edes tietää mistä oli kyse mihin HÄNET oli ikävästi sotkettu. 😀

        Onnea.

  5. Minä komppaan Kyuun kanssa, näinhän me toimimme. Mutta mikään ei poista sitä tosiasiaa, että se sormi saattaa joskus lipsahtaa itse kullakin ja siinä se vahinko sittenkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *