Miksi presidenttiä ei riisuttu tästäkin, kysyn vaan.

Minä kun olen tällainen yksinkertainen perusjuntti, tahkoani yhteen suuntaa pyörittävä, kaikkea sellaista epäilevä jota en omin silmin pysty toteamaan niin…….

Sitä ihmettelen, että kuinka meillä Suomessa on yksi henkilö nostettu asemaan, jossa hän voi kumota oikeuden määräämiä tuomioita vapauttamalla rikollisia siitä, minkä tuomioistuimet olivat hänelle määränneet sovitettavaksi.

Nytkin Stubb jo ehti vain hetken virassaan ollessaan vapauttamaan yhden huumehörhön, muuttaen hänen saamansa ”kovennetun” ehdonalaiseksi.  En tiedä että mistä asti Suomen historiaa tämä presidentin valtaoikeuden jäänne on peräisin, mutta olisikohan jo viimein aika antaa tuomareiden tuomita, eikä pitää presidentin mutu tuntumaa Jumalan hänelle ojennettuna sauvana.

Sitäkin ihmettelen, että kuinka on mahdollista, että yhtä kansanryhmää ei kohdella samoin kuin kohdellaan kaikkia muitakin kansalaisia, eli tasavertaisina lain edessä.

Kysymyksessä on siis kansanedustajille annettu korkeampi syytekynnys.

Viime hallituskaudellakin, kun Haaviston todettiin rikkoneen lakia ulkoministerinä, kun hän käytti asemaansa väärin virkamiestä kohtaan, niin kansanedustajan korkeampi syytekynnys hänet pelasti valtakunnan oikeudelta.

Tämä on siis toinen poistettava  presidentin oikeuden lisäksi joka joutuisi romukoppaan, koska näissä tapauksissa kansalaiset eivät ole tasavertaisia lain edessä, kun sattumosin ovat saavuttaneet korkean sosioekonoomisen portaan vallan kolmijaossa.

Ja onhan näitä muitakin, joita minun oikeudentuntoni ei sulata, mutta on myös sitten turhaa jorinaa höpöttää, että kansalaiset ovat kaikki tasavertaisia lain edessä.

8 vastausta artikkeliin “Miksi presidenttiä ei riisuttu tästäkin, kysyn vaan.”

    1. Eihän nämä sinun mainitsemasi nimet Heikki muuta sitä ongelmaa ongelmattomaksi minkä mainitsin alustuksessani, samaa vallajanko-oppia hekin noudattivat kuin heitä ennenkin toimineet ja perinne näkyy jatkuvan ”isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle”, Siis järjestelmää kritisoin, en henkilöä/henkilöitä.

      1. Olen sitä mieltä, että ihmiset tuhlaavat liian paljon aikaa kuunnellessaan muiden ihmisten puheita ja ajatuksia.
        Tekisivät viisaammin, jos soisivat itselleen enemmän rauhaa omien ajatustensa kuuntelemiseen.

        Tietoa me voimme oppia toisilta, viisaus meidän on opittava itseltämme sanoo yx lastuja omasta päästään veistelevä persu.

    2. Marin oli kaikkea muuta – lähinnä lööppijulkkis, kuten koko ajan jatkuvasti – ja aika kyvytön muutenkin.

    3. Viimeinen täystuholainen presidenttinä oli Mauno Koivisto. Väärä valuuttapolitiikka johti lamaan, lainojen vakuudet romahtivat, kukaan ei antanut lainaa Suomen pölhöille, leipäjonot korttelin ympäri, jonoissa jaettiin hätäapua ulkomailta, pakkodevalvaatio, helvetillinen kiire helvettiin eli unioniin, pankkien taseet liityntäkuntoon, pankeille annettiin luoa nostaa korkoja omavaltaisesti, pankeille annettiin lupa takavarikoida omaisuuksia kannattaviltakin yrityksiltä ja myydä ne edelleen vaikka pilkkahinnalla, jotta pankkien taseet saatiin liityntäkuntoon , kymmenen tuhatta köyhtynyttä ja ikuiseen velkaan tuomittua tappoi itsensä, perheitä hajosi. Ja koko paska yhteisvsluuttoineen on ollut kansantaloudelle vahingoksi.

      1. Olihan Maukalla hyvä huumorintaju.

        Maukka: ”Kansa yllättyisi, jos saisi tietää, miten vähäisellä järjellä tätä maata hallitaan.”

        En haluaisi äijää morkata. Mutta kansaa pitäisi kopauttaa jollakin johonkin, jotta se heräisi unestansa.

  1. Olen samaa mieltä Koivistosta ja ei ole kyllä puhdas Niinistökään, hän oli valtiovaranministerinä pääarkkitehti pääministeri Lipposen ohella, kun Markan myivät Brysselin helppoheikeille. Suomi on ainoa pohjoismaa, joka otti tämän euron hirttosilmukan omaan kaulaansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *