Selvä ja iso ero Stubb vs. Haavisto

Eilen Yle- 1 vaalitentti, uusintaahan se oli, mutta myös jotakin, mikä oli  ”ei” isoilla kirjaimilla.

Kun seurasi  Stubbin argumentaatiota, siinä oli niin tuttua kuin tutua tautologia voi olla, olipa kysymys ulkopolitiikasta, sisäpolitiikasta, arvoista, työelämästä, presidenttinä Suomessa tai mistä asiasta tahansa. Monistuskone vaan tuottaa samaa ns. virallista  A4:sta, tentistä toiseen.

Esson kansanbaarissa hän ei käy, vaan Hesan Ekbergin kahvilassa ja Firenzen samppanjabaarissa, maailman kriisit ja tapaamiset  ovat on hänelle Lavrovin keskustelut, Europarlamentti. Luonto on hänelle thiartonissa vilistävät maisemat, harrastukset Espoon jääkiekkonuoriso. Politiikkaan hän ei uskalla koskea tikullakaan, ettei valitsisi puoltaan yhtään mistään mihinkään, edes arvomaailmaan tai juuri sen vuoksi.

Haaviston kokemusmaailmasta haastattelu toi aivan uusia monipuolisia kannanottoja ja kokemuksia, jotka argumenteissa eivät toistaneet samaa virallista kaavaa. Niissä oli monipuolinen laajan kokemukset tuomia näkökulmia kriisien ratkaisuihin, Arvomaailmassa presidenttinä hän toisi selvästi kantansa ratkaisujen hakuun molemminpuolisesti ja myös kansalle, muttei huutaisi sitä suureen ääneen. Suomea hän kiertää edelleen Essolta (Shell), Koijärven luontoon ja roplaa autoja ja kämppään tapetteja omin käsin.

Stubbista saamme pintaliitäjän, joka ei Suomessa viihdy, vaan kaukana omista valakunnan ongelmista. Virkamiehet hoitavat virkavastuulla. Minä teen ulkopolitiikka kaukana ja ulkona Suomesta.

Haavistosta saamme jalat maassa oleva ongelmien ratkaisijan Suomessa, joka menee lävitse vaikka harmaan kiven ketään pelkäämättä. Hän lähtee komennukselle vaikka Tibuktun mafiapäällikön luolaan tarvittaessa. Pehmeän kuoren alla on kiveäkin kovempi neuvottelija ja vastuunkantaja.

Tässähän sitten nähdään, mikä on kansan arvostama arvomaailma.

Minä ratkaisin se jo ja toivon, että muut tekevät saman viimeistään kohta.

 

22 vastausta artikkeliin “Selvä ja iso ero Stubb vs. Haavisto”

  1. Todellakin iso ero:

    Valitse vanhan maailman kommunisti tai uuden ajan realisti:

    Hannu Hoskonen (kesk) kertoo päättäneensä jo vaali-iltana äänestää Stubbia.

    ”– Näiden kahden välillä on aatteellisia eroja ja osaamiseroja. Stubb on länsimaisen vapaan yhteiskunnan kannattaja, on suorittanut opinnot tohtoritasolle asti. Pekka Haavistolla on ainoastaan ylioppilastutkinto, ja Haaviston aikaisemmat poliittiset harrastukset suuntautuvat vahvasti itään päin ja menneen maailman aatteisiin. Tämä oli helppo valinta, Hoskonen sanoo.”

    Lähde:
    IS selvitti: Kumpaa vastapuolueiden kansanedustajat ja vaikuttajat aikovat äänestää presidentinvaaleissa?
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000010197385.html

  2. Vaikka presidentin pitää olla koko kansan presidentti on niin että suuri osa äänestäjistä äänestää oman puoluekantansa mukaan, vasemmat Haavistoa ja oikealla olevat Stubbia.

    Kumma juttu vaiko inhimillistä, lauman mukana menemistä?

    Näin vaikka nykyinen presidentti on oiva esimerkki koko kansan presidentistä, paras mitä meillä hänen kansansuosionsa mukaan on vuosikymmeniin ollut.

    Hienoa on jos äänestäjä itse omissa aivoissaan pohtii, vertailee kohta kohdalta ehdokkaiden hyvät ja huonommat puolet ja siltä pohjalta valitsee paremman, tai vähemmän huonon.

    1. Kyllä minulla on moni muukin tekijä kuin pelkkä puolue syynä ketä äänestän. Jos Stubb olisi pasifisti kuten Haavisto niin en Stubbia äänestäisi. Onneksi Stubb on ihan tavallinen reserviläinen 🇫🇮👍

    2. Se on selvä, että moni äänestää puoluekantansa mukaisesti, se on kansanvaali.
      Mutta se ei tarkoita sitä, että sillä saataisiin kyvykkäin presidentti Suomesta maailmalle vähän kuin Marinkin.

      Kun nyt yleissivistystaso on romahtanut voitaisiin löytää uusi valitsijamiesvaalimalli Suomeenkin ja tähän päivään niin kuin USA:ssa.
      Ensin edustuskelpoisuus kunnan-kaupunginvaltuustossa, sitten kansanedustaja sitten valitsijamieskandidaatti. Siviilipuolelta x- määrä ansioituneita puolueettomia.

      1. ”Kun nyt yleissivistystaso on romahtanut”

        Se romahtaisi jos Suomeen tulisi pelkän ylioppilaan papereilla oleva presidentti 🤦🤦🤦

        1. Ylioppilaspaperi on vasta alku oikean yliopiston tutkintoon, jota opiskellaan käytännön ylipistoissa maailmalla eri tehtävissä, jonne ei edes perusyliopiston tutkinnoilla pääse.
          Yleissivistys ei suinkaan ole ylioppilas tai yliopistosta hankittu. Se taas voi olla voi olla äärimmäisen kapea osa yleissivistystä, jonka laajuutta kuvastavat taas kuuluvat historia, taide, kirjallisuus, musiikki, yhteiskunta, maa- ja metsä, luonto, eri ammattikunnat ja kädentaidot kuuluvat.
          Monet ovat sokaistuneet johonkin tohtorin tutkinnon klooriaan, jos itse on apukoululainen.

  3. Stubb on paljon enemmän nykypasifisti kuin Haavisto, joka on tässä maailmassa kova Nato-mies ja tiukka rajapoliisi. Stubb on vain menneisyyden RUK-lainen kuin minäkin- ei sen enempää.

    1. Stubb on kylläkin res. korpraali. Ei mikään RUK:lainen. HK:n makkara on taas ihan kankaalla, asutko vielä pärevalon ääressä pirtissä 😄

      1. No, minä en noteeraa noita mopoja sotilaspäälliköiksi. Kertoo jostakin kyvystä johtaa ihmisiä.
        Parempi hankkia kokemusta johtamiseen muualta kuten työyhteisöistä, kansalaisjärjestöistä tai muista isoista ihmisryhmistä.
        Stubb taas on epäonnistunut kaikissa.
        Suuret puheet, pienet teot.

  4. Proffa ei ole aito proffa eikä proffa omalla maallaan,
    mutta osaa ulkoa ennalta opetellut ja toistaa niitä sujuvasti.
    Perusvihreä ryhtyy näköjään maanviljelyn kannattajaksi saadakseen heidän äänensä jyvälaariin.

  5. ”Haaviston takana on myös- ex-suurlähettiläs Ilari Rantakari, joka tuli suuremmallekin yleisölle tunnetuksi ajaessaan suurmoskeijaa Helsinkiin” 🤦🤦🤦

  6. Oli,mitä oli, mutta terroristimuijien kuskaus Suomeen ja virkamiehen savustaminen hänen kieltäytyessään toimimasta lainvastaisesti oli liikaa.

      1. Eli paskat laista, kun ideologia jyllää.
        Siinä Haavisto on täysin punademujen linjalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *