Tampereen johtamismallilla Suomi kuntoon

Johtamismalli on ollut kautta vuosikymmenten demokraattinen yhtenäisyys. Ns. johtokoalitiota ovat vetäneet vuoroin Kokoomus tai SDP, sitten SDP ja Kokoomus jne.. Johtokoaliton tekemään ohjelmaan ovat liittyneet muut puolueet joko suoraan tai joku on jäänyt sen ulkopuolelle tukemaan. Päähuomio on ollut se, että perussuomalaiset ovat  vastustaneet kaikkia merkittäviä kehityshankkeita kuten Areenaa, Rantatunnelia ja Ratikkaa, mutta ne ovat valtakoaliton päätöksin toteutettu. Ratikkakokouksen veti silloin suurta huomioita herättänyt valtuuston kokous, jota johti rautaisesti valtuuston pj. Sanna Marin.

Tiukin tapaus oli SDP:n oletettu vastustamien rantatunnelihanketta, jossa kuinenkin 4 edustajaa kääntyi kannattamaan rakentamista ja se hyväksyttiin. Puolue pesi sisäisesti haavansa. Jutta Urpilainen kokousti niihin aikoihin Tampereella.

Tampereen johtajien nimet ovat kaikki valtakunnantuttuja: ministeri, kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen, ministeri, pormestari Anna-Kaisa Ikonen, pääministeri, valtuuston pj. Sanna Marin, kansanedustaja, SAK:n pj. pormestari Lauri Lyly, nyt kansanedustaja, pormestari Kalervo Kummola, joka on rautainen moniottelija maailmalla.

Perussuomalaiset eivät ole taaskaan mukana johtokoalitiossa, vaikka olisi ollut äänien mukaan mahdollista. Vihreät ja vasemmisto ovat pääosin mukana, joskus pois, joskus mukana, mutta yleensä tukevat päähankkeita.

Suomen hallituksen pitää viheltää tämä koko valtakuntaa repivä yhteiskuntakriisi poikki tavalla tai toisella. Jos ainoa malli on hajottaa hallitus sovun löytämiseksi Kokoomuksen, SDP:n ja muutaman muun kanssa, se pitää tehdä heti. Näin ei voi jatkua !

Suomi tarvitsee tässä tilanteessa tamperelaista yhtenäisyyttä – Kolumnit – Aamulehti

Tampereen johtamismalli koko Suomelle – nyt ! | Uusi Suomi Puheenvuoro

11 vastausta artikkeliin “Tampereen johtamismallilla Suomi kuntoon”

  1. Minne unohtui Pekka Paavola joka siloitti Rantasen johtotehtäviinsä eikä tuo Lyly ollut huono pormestarinakaan terv tepivaari

      1. No ei saada mutta kovan uran teki Tampereen kuntapolitiikkaan ehkä kaikkein kovimman kautta historian terv tepivaari

  2. Vaikka noita kaupunkeja on elon aikana tullutkin nähdyksi ei yksikään mene Tampereen ohi asukas viihtyvyydessä

    Monet niistä näkemistäni ovat olleet ns rytökyliä monessa paikassa asunnot ovat olleet kylmiä kosteita homeisia

    Vaikka on ollutkin muka ison maailman metropoleja

    No eihän toki Tampere iso kaupunki ole mutta maailman suurin rieväkylä kuitenkin

    Nimitys on kunnia maininta Tampereelle terv tepivaari

  3. Tampereella on ollut melko pitkä historia asioiden valmistelussa jotenka ei ole tarvinnut tapella valtuuson kokouksissa

    Ja sen vuoksi asiat ovat edenneet aina paremmin terv tepivaari

  4. Vänkä näkökulma. Kieltämättä täällä on ollut paljon parempaa kuin huonompaa johtoa. Pekka V^ Salmi on oikeastaan ainoa todellinen musta pilkku koalitiossa ollut, kaikkine someuhkailuineen, korruptioineen ja muine temppuineen. Noh, hänestäkin päästään.

    1. Tuo tapaus Salmi, sdp, kyllä ihmetyttää samoin kuin parivaljakko Jäntti, kok,.
      Sähläsivät mm. Pyynikintorin kaavoitusrahat gryndereille.
      Eivät tulleet paikalle, jossa odotti sadat ihmiset heitä vastaamaan. Joku apupoika pantiin paikalle.
      Kaavoitus vastustettiin porukalla nurin.
      Nyt Kummola on pannut asiat ruotuun ja rullaamaan.
      On täälläkin nuo omat kiemurtelijansa.

  5. Persut eivät ole seikkailunhaluisia. Ei kiirettä kohden maailmanloppua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *