Ulkoministeri Valtonen pistää kunnolla tuulemaan 🇫🇮👍

”FRANKFURTER Allgemeine Zeitungin Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Julian Staib kertoo IS:lle, että Suomen politiikkaan tai poliitikkoihin ei ole kohdistunut kovin paljon huomiota Saksassa, mutta tilanne on muuttunut.

– Saksa katsoo Suomea tällä hetkellä roolimallina valmistautumisessa, sotilaallisesti ja siviili­puolustuksen osalta. Olimme hieman naiiveja. Se koskee monia maita. Suomi on roolimalli tällä hetkellä jopa Ruotsille.”

 

Emme aina ymmärrä kuinka muualla katsotaan juuri nyt paljon Suomea kohti sekä tekemistämme seurataan hyvin laajalti. Meidän pitää muistaa että olemme osa isoa palapeliä ja edelleen Pohjolan lukko itään päin. Arvomme on suurempi kuin itse tiedämme.

Lähde:

 

9 vastausta artikkeliin “Ulkoministeri Valtonen pistää kunnolla tuulemaan 🇫🇮👍”

  1. Valtonen on penaalin terävin kynä. Hallituksen moni ministeri ei kerää kovia irtopisteitä, mutta hän tietää oman työnsä, keskittyy siihen eikä muiden työhön ja kantaa tehtävän vastuun sekä tyylin että taidon puolesta.

  2. Jatkoa. Tutustuin tähän aiheeseen vähän lisää.

    Valtosella on äärimmäisen harvinainen kyky olla samaan aikaan julmetun terävä mutta ei kuitenkaan sormella osoittava ja ilkeä. Hän ei osoita sormella syyllisiä lännen virheissä venäjän äärellä, vaan etsii tapoja rohkaista parempaan. Hän haukkuu politiikkaa, ei persoonaa.

    Kun katsoo monien ministeriemme puheita, siellä ei muuta tehdä kuin potkitaan hiekkaa toisten lahkeille.

  3. Hyvä että edes yksi ministeri – toki Saksa kuuntelee enemmän Amerikan ääntä.

  4. Tässä on nyt jotain outoa, ei vielä yhtään moitetta Kokoomuksen Valtosta kohtaan?

      1. Minä nyt vain kun on yleistä yhdistää henkilö ja puolue niin hyvässä kuin pahassa.

        1. Jonkun kengässä saattaa hiertää se kivi, kun kyse on kokoomuksen kannattajasta eikä jostain punavirheestä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *