6 vastausta artikkeliin “Mikä on meidän itse kunkin kunto?”

  1. Kun katselin eilen Viikinsaaren muutaman sadan kesäteatterilaisen likkumista ja kuntoa, tuli paha olo.
    Väki oli pääosin eläkeläisiä ml . jonkin verran nuoria.
    Suurimman osan kunto oli surkea liikkumaan ja nousemaan edes katsomoon. Lihakasoja likkutti kepit ja voimattomat kintut. Kävely oli kuin etanoilla.
    Vain ehkä kolmasosa porukasta oli ikäänsä nähden kunnossa.
    Entä tämä pullamössöpolvi aikanaan ?

  2. Kyllähän se tahtoo työtä teettää, että jaksaa moottorisahalla tankillisen yhtäkyytiä polttaa. Eilen yritin raivaussahalla, mutta sillähän piti huilata välillä, siinä on isompi tankki.

  3. Mutta on myös niitä joilla on yön aikan tullut säryt jotka estää liikkumisen kuten tänäänkin on

    Eilen oli hyvä päivä mutta kun sataa asia on toinen

    Tuo alkoi minulla illalla menin nukkuun terveenä aamulla heräsin vähemmän terveenä

    Kaikilla ei silti ole itse hankittua laardia keholla joka tekee liikkumisesta vaikeaa terv tepivaari

  4. Erään vajaa 90-vuotiaan seniorin muistan kun joutui sairaalaan. Yksi asia on jota toivoi päivästä toiseen – voi kun pääsisi taas lenkille. Tuo tarina päättyi siten onnellisesti että muutaman viikon fysioterapian jälkeen hän pääsi taas lenkkeilemään.

    Joka päivä on hyvä elää terveesti, vaikka eläisi vähän epäterveestikin. Ensin lenkille, sitten oluelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *