Kulkukoirat ja kissat

Muissa maissa olen näitä nähnyt liiankin kanssa molempia en niitä oikeasti ole paljonkaan Suomessa nähnyt

Esim roodoksella kissoja on ja paljon eikä niitä aina edes erota onko koira vai kissa  sen verran ovat epämääräisen näköisiä

Suomessa esim Tampereella on kissoja enemmän kulkukissoina kun on koiria syytä en osaa selittää mikä tuollasen tekee

Mutta kyllä niitäkin on mutta se ei mene minulle jakeluun miksi heittää vanha koira/kissa  kadulle ja tuleen omin neuvoin toimeen

Olisi armeliaampaa viedä vanha koira vaikka piikille kun heittää viimesiksi vuosiksi kadulle

Ja ottaa heti uusi koira onko siitä sitten tullut onkelma taikka ihmisestä tullut se synkempi puoli esiin voihan se noinkin olla

nuot molemmat ovat ihmiselle läheisiä lemmikkejä eikä ole oikea suunta heittää niitä noin vaan roskiin

Mutta noin vaan on toivottavasti tuo sirutus estää jonkin verran ja rekisteröinti ja kun saadaan sitten kiinni saadaan vanha omistaja julki

Muuten kysymys mikä on ruuan laitto esine ja samalla myös suojelu paikka ainakin Tampereella on

No se on ihan oikeasti kattila siinä voi keittää vaikka makkarasoppaa ja onkin suojelupaikka kulkukissoille seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

16 vastausta artikkeliin “Kulkukoirat ja kissat”

  1. Koira on sellainen laji, joka on ns. itsekseen kesyyntynyt, mikä tarkoittaa sitä, ettei ihminen ole mennyt metsään kesyttämään sutta, vaan koira on evoluution tuloksena eriytynyt kantalajistaan ja erikoistunut elämään ihmisasutusten lähellä, hyödyntäen niitä olosuhteita sekä ihmisen jätteitä jälkeläistensä ylläpitämiseksi.

    Siten myös ihminen on tajunnut, ettei ihmisen ja koiran tarvitse olla vihollisia, vaan ihminenkin on voinut hyötyä koirasta, josta on saatu apua kodin vahtimiseen/ ihmisen puolustamiseen sekä metsästysretkille, paimennukseen ym.
    Näin noin 15 000 vuotta sitten on arveltu alkaneen ihmisen ja koiran toinen toisiaan hyödyttävä rinnakkaiselo sekä kahden lajin yhteinen evoluutiotaival rinnatusten.

    Villikoiralaumoihin tai katukoiriin ei siis ole pakko suhtautua pikkuporvarillisella luonnosta vieraantuneella typeryydellä, joka suhtautuu jokaiseen omalle tontille eksyvään metsäpäästäiseenkin ja muurahaiseen suurina uhkina, jotka täytyy tappaa. Vaikka toki katukoirat ovat aggressiivisia ihmisen niihin kohdistaman karseuden ja barbarismin vuoksi, mistä on turha syyllistää luontokappaleita. Läheisilläni on ulkomailta kadulta pelastettuja otuksia, joilla on osin niin järkyttäviä kokemuksia ihmisistä, että niillä kesti useita vuosia rakentaa luottamus ja sopeutua kotielämään Suomessa.

    Suomessa eläinnäyttelijöitä elokuviin kouluttanut Tuire Kaimio on kirjoittanut kirjoja koirasta ja sen kesyyntymisestä; ja Kaimion tekemiin havaintoihin perustuu myös Suomessa harjoitettu positiiviseen vahvistamiseen tai myönteiseen ehdollistamiseen nojaava, välivallaton koiran kouluttaminen.

    Lisäksi ihmiskeskeiseen, koiria terveys-haitoille altistavaan selektiiviseen rodunjalostukseen sekä sen tuloksena tuotettuihin rotukoiriin verrattuna on ihmisasutusten lähettyvillä elävä itsekseen kesyyntynyt koiraeläin perusterveempi ja katukoirilla on myös erittäin kauniita laumassa elämisen ja yhteistyön taitoja, joita ihminen voisi ihailla sen sijaan että keskittyy rääkkäämään luontokappaleita tyrannimaisesti omaksi huvikseen lyttykuonoisiksi jalostamalla.

    Itsellänikin kokemusta ns. primitiivisestä koirasta, joka on omistamiini rotukoiriin nähden aivan omassa luokassaan hienostunut, herkkä, terävä-älyinen sekä huomattavasti kehittyneempi toimimaan minun kanssa yhdessä sekä minun aistieni jatkeena paljon luotettavammin ja miellyttävämmin kuin yksikään ihmisen pilaama rotukoira, jolla ylikorostuvat vain tietyt usein raivostuttavat piirteet.
    Toki primitiivisemmät koirat ovat myös pentuina hieman haastavampia ja vaativampia kouluttaa, eivätkä innostu useinkaan vieraista ihmisistä, vaan kiintyvät hyvin vahvasti omaan ihmiseen sekä tiettyihin niille tärkeisiin läheisiin sekä koirakavereihin.
    Toisaalta niillä voi olla myös rotukoiria huomattavasti kauniimmat sosiaaliset taidot muiden koirien kanssa, vaikkeivät niin piittaisikaan vieraista ihmisistä.

    🐾

    Kissat ovat sellainen muotivillitys ja laiskojen itsensä luontoystäviksi sekä muita älykkäämmiksi identifioituvien nörttien statussymboli, että itseäni suoranaisesti ällöttää koko laji, joka ei ole erikoistunut mihinkään miellyttävään yhteistoimintaan, vaan kärsii ja lihoo ihmisten kerrostaloasunnoissa sekä tappaa luonnossa turhaa lintuja. Siksi kissat voisi mielestäni hävittää haitallisina vieraslajeina ihmisten kaupungeista.

  2. Koira muuttuu vain sympaattisemmaksi ja uskollisemmaksi vanhetessaan, ja on lisäksi puhdas laumasielu, jota kohtaan on rikos ottaa koira ruuhkavuosiin odottelemaan yksin ihmisten kodeissa kun heidän kiireiset ”omistajat” ovat koiransa kotivankilaan lukittuaan itse kaikki päivät töissä ja harrastuksissaan.

    Koira ahdistuu ja masentuu sekä kärsii hyvin paljon yksinolosta, enkä suosittele koiran hankintaa kuin harkinnan varaisesti heille, joilla on aikaa olla 24/7 koiriensa kanssa ja touhuta elämän askareet yhdessä ihmetellen.

  3. Juuri noin Liisa asian pitäisi olla itsellä olut koira ja en sitä ole pitänyt vaan status sympoolina

    Mutta valitettavan usein kun koiruli alkaa oleen vanha eikä kenties enää ole virkeimmillään heitetään se ulos

    Samoin kissat minua ei kissa ole huono jos ei niin mun elämääni kuulukkaan

    Mutta olipa kumpi hyvänsä ne on kuitenkin hoidettava

    Koiran pitää saada ulkoilla ja nuuhkimassa mitä se naapurin jeppe on puuhannut

    Ja kun tuo oma ikä alkaa oleen jo hiukan korkeampi en enää koiraa ota terv tepivaari

  4. Suurin osa maailman koirista ei ole ihmisen ylläpitämän ja eläimiä sairastuttavan lemmikkiteollisuuden tuotteita, eikä niillä ole yhtä yksittäistä omistajaa, vaan koirat saavat vapaasti kulkea ympäriinsä ja elellä kylissä tai kaupungeissa.

    Täällä Suomessa kun joku kylähullu näkee villin koiralauman, soittaa hän miliisille, palokunnalle sekä auttavaan puhelimeen, jotta äkkiä joku tulisi ampumaan kaikki tosipahat ja uhkaavat villipedot, jotka jopa voivat viedä jonkun kissanraadon jonkun kotipihalta.

    Amerikassa pesukarhut vievät ihmisten pilalle jalostamia lemmikkejä heidän uima-altailtaan, joiden ylläpitoon amerikkalaiset pihvikulttuurin tuotantonsa ohella mieluusti tuhlaavat luonnon pohjavesivarannotkin.

    Pohjoiset kylmät ilmasto-olot voivat olla liian rajuja katukoirille, mutta silti minusta siinä on jotakin kaunista, miten eri lajit kykenevät harmoniseenkin rinnakkaiseloon, jossa imisen ei tarvitse kontrolloida kaikkea, vaan hän voi keskittyä ystävällismielisellä uteliaisuudella myös arvostamaan, syöttämään sekä auttamaan luonnon otuksia, jotka välillä hakeutuvat meitä lähelle, kuten vaikka pihalinnutkin ja lepakot… 🙂

  5. Kun ihminen kaikki muka tietävänä menee jalostuksessa liian pitkäälle ei siitä seuraa kun katstrooffi siitä hyvänä esim on cavaljeeri

    Sen päätä on pienetty niin että koiran aivot puristuu liian pieneen tilaan samalla henkityskin on aika huonoa

    Hulluutta jota ei saisi olla terv tepivaari

  6. Onhan meilläkin cityjänösemme, ketut, supit, oravat, peurat/ kauriit ja hiirulaiset, joiden kanssa sisätiloissa yhteiselämä kävi minulle tosin viimeksi liian intensiiviseksi, kun olin taloa pitämässä läheisten lomaillessa — ja hiiruskaiset kiipeilivät yhtäkkiä pystysuoraa seinää pitkin olohuoneessa ympäriinsä sekä valtasivat uhmakkaasti koiran pedin, jolloin koira näykkäisi ahdistuksissaan aiheuttaen hiirulaiselle sisäisen verenvuodon sekä valitettavan kuoleman. Tilkitsin rakosia kirjoilla, jonka vuoksi aiheutin myös toisen hiirulaisen ikävän menehtymisen, kun se oli nääntynyt sitten erään huoneen lattialle ilman ruokaa ja vettä.

    Talonväki sitten lomilta palailtuaan sai askarrella paremman tilkitsemisen kanssa sekä hankki sähköpistokkeisiin painettavat äänikarkoittimet taloonsa.

  7. Suomessa ei onneksi juuri kulkukoiria ole, kissoja sen sijaan ikävä kyllä on edelleenkin vaikka ehkä hieman on tilanne siltä osin parantunut.

  8. Onneksi ei Suomessa ole kulkukoiria se on hyvä asia mutta kyllä meidän talon liepeillä vielä n 3 vuotta sitten asusteli kettu

    Ja aika lähellä keskustoria asun taitaa olla n 8-9 km vajaa sekin piisameita on jonkin verran

    Ja ihan kaikkia ei ole tullut nähneeksi talvella tassun jälkiä lumella ja ei ole koiran jälkiä sen verran ovat olleet isoja terv tepivaari

  9. Suomessa käytetään merkittävä määrä verovaroja lemmikkiasioiden hoitoon, ja on muutoinkin korkeampi elintaso kuin esimerkkimaissa. On selvää, että suurella rahallisella panostuksella minimoidaan ongelmia.

    Vaikeampi kysymys on siinä onko tuo yhteiskunnan ydintehtäviä. On helppoa perustella kumpaakin vastausta kattavasti.

  10. Noinkin asia on mutta jos koiralle löydetään omistaj maksa se asia hänellekkin n 120 ekee vrk

    Tuo apula on hyvä asia koirille sijaitsee jossain orivedellä tarkemmin en tiedä terv tepivaari

  11. Täällä meillä maaseudulla oli aikanaan hyvinkin paljon koiria ja kissoja. Kissat oli usein ns. navettakissoja, osa niistä asui jatkuvasti navetoissa ja elivät niillä ruoilla mitä sieltä löytyi. Paljon pyydystivät ja söivät hiiriä ja joitain muitakin pieneläviä. Lypsyaikaan tulivat norkoilemaan maitostioiden viereen ja ainahan hyvä emäntä aina tilkan antoi ja ainakin maitosuodattimen nuoltavaksi.

    Koiria en niinkään muista siihen aikaan juosseen joutilaana, kai se onkin nykyajan hapatusta. Koira hankitaan lapsille leluksi ja vanhemmille huviksi ja sitten se aikanaan unohdetaan. Eipä tietenkään ihan kaikkia, mutta siitä 800 tuhannen joukosta kyllä riittää.

    Jos missä, niinRooman muureilla niitä on todella paljon, varsinkin kissoja, mutta kyllä koiriakin. Se on niin epäsiisti kaupunki, että syötävää riittää.

  12. No melkoinen kissa armeija niissä navetoissa eleli aina oli hiiri ateria saatavissa

    Ja se maito tilkka kissojen nautittavaksi

    No koirat oli aika pitkälti näitä metsästäjien koiria ei silloin ollut näitä aivan pienempiä lainkaan

    Mutta aina on niitä joilla ei saisi olla edes pölypunkkia lemmikkinä koska eivät hoida koiraansa terv tepivaari

  13. Kissa maatilalla on kyllä yksi tapaus josta sopisi puhua.

    Haitalliset hyrsijät eivät uskalla edes lisääntyä jos on kissan hajua kaikkialla – tätä on tutkittu. Teho on suuri.

    Toisaalta kissa voi aiheuttaa mittavaa haittaa lintupopulaatioille hyvin laajalla alueella, ja se puolestaan aiheuttaa toisenlaisissa haittaeläimissä mittavaa kasvua.

    En tiedä kumpi numero voittaa.

  14. On se kissa ainakin pohjanmaalla aika yleinen navetassa ja hyvä koska myyristä ja hiiristä on aika suuri haitta kaikille

    On kaiken maailman myyräkuumetta joka onkin vakava juttu terv tepivaari

  15. Tuo on myös kiinnostavaa, miten eri tavalla ei-domestikoidut otukset aistivat ja reagoivat verrattuna ihmisen jalostamiin — tai sellaiset kysymykset kuten että onko vaikkapa hevosella ihmisen tallissa parempi tai lokoisampi elämä kuin jos se saisi viettää sen vapaana luonnonvaraisesti. Ainakaan se ei tarvitsisi hevosen kenkiä suojaamaan kavioitaan tallin turmelevalta ammoniakkimönjältä ym.

    Jotkin katukoirat ja alkukantaisemmat koirat saattavat reagoida myös hyvin eri tavoin itsestäänselviltä vaikuttaviin juttuihin, kuten vaikkapa kissoihin, lapsiin tai jopa toisten koirien pentuihin. Reaktiot voivat olla hyvin eri vahvuisia/ yllättäviä ihmisille, jotka ovat tottuneet mieltämään koiran kesyn ja jalostetun kaltaisena.
    Oma primitiivinen koirani reagoi toisten naaraiden alle luovutusikäisiin pentuihin hyvin alkukantaisesti ja voimakkaasti niin, että kun koira pääsee haistamaan toisen naaraan poikasta, sen suusta valuu nestettä ja se puistelee päätään ja väistyy kauas pois pennun läheltä, vältellen sitten toisen naaraan poikasta niin, että jos pentu lähestyy sitä, koira siirtyy itse aina pois.
    Tällainen hyvin vahva ilmeisesti feromoneihin tai muuhun liittyvä reaktio, jota en ole koskaan tavannut jalostetuilla koirilla missään määrin yhtä voimakkaana ja äkkijyrkkänä ikään kuin ”allergisena” kohtauksena.

    Mielenkiintoisia asioita.

    1. [Kun taas emosta vieroitetun pennun kohdatessaan alkukantainen koirani onkin reagoinut hyvin kauniin sosiaalisesti siten, että nähdessään peloissaan räsksyttävän lapsikoiran, on koira kellahtanut pennusta kauemmas maahan maaten/ kyljelleen jotta pentu uskaltaa sitten itse lähestyä aikuista koiraa turvallisesti.]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *