Perustuen toiveeseen X-viestipalvelussa, julkaisen lyhyen blogisarjan Amerikan fiiliksiä. Sisältö perustuu pääosin muistiinpanoihini matkasta Virginiaan ja lähialueille loppuvuodesta 2022, mutta osa on myös uudempaa. Tavoite on avata arkisia mielenmaisemia.
Tämän osan teema on ihmisten kohtaaminen.
Ei hiljaisia kohtaamisia
Tampereella käy joskus ruokakaupassa niin, että myyjä toivottaa kassalla hyvää päivänjatkoa. Ihan joka vuosi ei näin toki käy ja onhan se suomalaisella melkoisen shokeeraava tilanne – jos et pakene pian, voi syntyä keskustelua. Vaikka jonkin verran aikaa elämästäni olen ameriikan mailla viettänyt, tähän täydelliseen eroon on niin vaikea tottua. Se on sama oletko ravintolassa, supermarketissa (Walmart), halpahallissa (Dollar General) tai viinakaupassa (ABC store), keskustelu kassamyyjän kanssa on oletusarvoista.
Vointeja kysellään ”hey, how you doin'” ja vastoin suomalaisiin virheellisesti opetettua etikettiä, tuohon ihan oikeasti tulee vastata paitsi kysymällä samoin, mutta myös kertomalla miten menee muutamalla sanalla. Juttu voi jatkua arjen fiilistelyihin, tuotesuosituksiin, ajankohtaisiin aiheisiin, mutta aniharvoin suomalaisten kestosuosikkiin eli säähän. Hyvästä palvelusta sopii myös antaa reippaasti kehuja. Palkka on huonoa ja työolot mitä sattuu, mutta ilmapiiri on rohkaisevaa. Lohtua vaikkapa perheen suruun saa jokaiselta myyjältä ja jopa muilta asiakkailta, eikä siin ole mitään teennäistä. Ihmiset haluavat jutella toisilleen, sillä he tietävät miten siitä on apua päivästä toiseen.
Mitenkä sitten itse pärjäsin? Huonosti, pakko myöntää. Olen pyrkinyt opettamaan itselleni sopivan kultaisen keskitien. Hymyilen ja tervehdin, mutta en oikein osaa keskusteluun hypätä. Koitan olla avulias ja aina poistuessa varustautua katsekontaktilla sekä hieman etelävaltioiden aksenttiin menevällä kiitoksella ”thank you ma’am”. Jos seurassa on tuttuja paikallisia, pyrin toki hyppäämään keskusteluun mukaan, mutta se on vaikeaa. Suomalaiset, pimeään yksinäisyyteen opetetut geenit eivät vain hanskaa tätä lajia, edes vuosien harjoituksella.
Dollarinkuva hymyssä
Vaikkakin uskon tervehtimiskulttuurin tulevan jostain syvemmältä, yksi osa ilmiötä tuntuu kukkarossa. Etenkin ravintolatyöntekijöillä pääosa palkasta voi tulla tippien kautta. Hyvä palvelu ei ole optio, vaan vaatimus jos on tarkoitus maksaa tässäkin kuussa sähkölasku. Tämä toimii epäsuorasti myös paikoissa joissa tippejä ei jaeta. Huonosta palvelusta annetaan välittömästi palautetta ja työpaikan voi menettää nopeasti pelkästään nyrpeän ilmeen vuoksi.
Kun mennään vähänkin erikoistavaraosastolle, kuten elektroniikkaan, on myyjillä selkeät käskyt myydä tiettyä tuotetta ja palvelua. Tämähän on sama Suomessakin, sillä erolla että Suomessa viranomainen älähtää sikailusta gigantille tuon tuosta. Sen sijaan Suomessa en näe myyjiä, joilla on selkeästikin moraalisia ongelmia edellisen kanssa. Jenkeissä törmää aika ajoin myyjään, joka viittoo vähän sivummalle etteivät muut kuule, ja kertoo rehellisesti jos joku suositeltu tuote on täysin surkea. Keveä ja kunnioittava small talk -pohjustus on yleensä edellytyksenä tälle.
Tämä on ihan villi spekulaatio mutta lopetettakoon siihen: myyjä ymmärtää ristiriidan sen kanssa mitä käsketään myymään ja sen kanssa, että hän tarvitsee positiivista palautetta pitääkseen työnsä. Moni laskelmoi, että parin dollarin provikan menetys on pienempi paha kuin työpaikan menetys. En silti kadehdi yhtään tätä valinnan vaikeutta.
P.S. Otsikkokuva ei nyt liity asiaan mutta ei löytynyt muutakaan joten kuvassa on naapurin Sierra. Vähä niinku siinä laulussa. Mutta eri Sierra. Tuo lava tuli lastattua muutaman kerran viime reissulla.
Amerikkalaiseen standardiystävällisyyteen kuuluu aina hymy ja ”how are you, nice to see you”, joka vaatii vain stsndardivastauksen; ”Nice, thank you”.
… ja lähtiessä..
”Welcome again, good bye” !
…mutta nuo tapahtuvat ystävällisesti soveltuen.
Suomessa: naama peruslukemissa ja kaikkalla ” hyvää päivän jatkoa”
Auto on tyypillinen avolava CMC ”Kempsu”
Tyyppillinen juu, mutta malli oli GMC Sierra. Hitusen eri Sierra kuin Teuvolla viimeisessä kappaleessa.
Hymyllä ja palvelulla se taalan kuva mielessä ja ellei se lopputili on herkässä joten…
Suomessa ei olla vielä niin pitkällä vaikka itsekin myyjänä harjoittelin vuosikymmenet…
Olen ostellut melkoisen monessa eri maassa, mutta eniten tietysti Suomessa ja Virossa.
Mitään ylestyksiä en näe aiheelliseksi tehdä.
Eniten ostan Varkauden Prismasta, joten sieltä muodostuu selvä mielikuva. Myyjät ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja palvelualttiita. Jos on kiire, eikä tiedä missä joku harvemmin tarvittava tavara on, niin aina kannattaa kysyä ja saa ystävällisen vastauksen, joskus myyjä vie oikeaan paikkaan, eikä anna pelkästään hyllyvälin numeroa.
Kassalla on lähes poikkeuksetta ystävällinen henkilö, joka tervehtii ja myös toivottaa hyvää päivänjatkoa. Jos ei ole jonoa, niin vaihdetaan samalla kuulumisia. Hapannaama myyjä on todellinen harvinaisuus. Se voi toki riippua asiakkaastakin. Itse pyrin olemaan ystävällinen ia positiivinen – ehkä minä siksi saan myös ystävällistä ja positiivista vastakaikua. Hymy ei maksa mitään, mutta tekee elämän mukavammaksi.