Perustuen toiveeseen X-viestipalvelussa, julkaisen lyhyen blogisarjan Amerikan fiiliksiä. Sisältö perustuu pääosin muistiinpanoihini matkasta Virginiaan ja lähialueille loppuvuodesta 2022, mutta osa on myös uudempaa. Tavoite on avata arkisia mielenmaisemia.
Tämän osan teemana on pääsy Internetiin. Sarja päättyy. Löydät linkit kaikkiin sarjan juttuihin ensimmäisestä osasta. Lähipäivinä avaan vielä keskustelun mahdollisesta jatkosta.
Niin huono että tulee Elisaa ikävä
En voi sanoa omaavani ainoaa positiivista sanaa esimerkiksi Elisan ns. asiakaspalvelusta tai ns. laadusta, mutta huomaan muuttavani standardejani nopeasti. Suomessa saat luvattoman tehokkaan 5G-mobiililiittymän noin 30 eurolla kuussa. Jenkeissä maksat samasta 95 dollaria kuussa, eikä se sisällä kuin pienen määrän dataliikennettä. Pari iltaa Netflixin tai Areenan äärellä ja limitti on täynnä. Kännykkää ja liittymää ei voi valita vapaasti kuin harvoissa tilanteissa, vaan useimmiten olet sidottu operaattorin valintaan. Prepaid sim-kortit kaupoista toimivat vain harvoissa puhelimissa, emmekä löytäneet tällä kertaa yhtään mallia joka toimisi Euroopasta tuoduissa puhelimissa. Yksi olisi toiminut, mutta se toimi vain yhdellä mobiilioperaattorilla, jonka kuuluvuus kohteessamme oli olematonta.
Siinä missä Suomessa voit kuvitella käyttäväsi kännykkää melko kivuttomasti melkein missä vaan, on ameriikan mailla tilanne toinen. Yhdessä kunnassa toimii yksi operaattori, kun kymmenen kilometrin päässä naapurikunnassa taas toinen. Monella on tämän vuoksi useampi kännykkä että heitä ylipäänsä saa kiinni. Jos joskus yksi osoittautuisi tarpeettomaksi, prosessi vanhan liittymän irtisanomiseen on melkoinen via dolorosa, jota pääsin seuraamaan. Automaattiset puhelinpalvelut yrittävät tunnistaa puheesta mitä haluat ja toteuttavat tämän noin nollan prosentin tarkkuudella. Lyhyesti sanottuna mobiilioperaattorit ovat kiistattoman kuninkaan paikalla, hintakilpailua ei käytännössä ole, viranomaisvalvonta puuttuu ja laatu on alle jokaisen riman. Mobiiliyhteyksissä Yhdysvaltoja voi kutsua täydelliseksi kehitysmaaksi.
Vaikeasti verkkoon
Kuten arvata saattaa, pysyvissä nettiyhteyksissä tilanne ei haja-asutusalueilla ole sen parempi. Valokuituverkkoja on vähän ja operaattorit lobbaavat mielettömillä summilla maakuntia ja osavaltioita kieltämään paikallisten verkkojen rakentamisen. Aina joskus paikallinen pieni yhteisö tässä kuitenkin onnistuu ja tuloksena on operaattoreille sietämätön tilanne: rajattomat, nopeat yhteydet Suomeen verrattuna vain kolminkertaisella hintaa. Yleisesti apuna käytetään satelliittioperaattoreita kuten perinteiset Viasat tai Hughesnet, Elon Muskin Starlink-järjestelmän toimiessa markkinahaastajana. Hieman alle satasesta lähtevät kuukausihintaiset satelliittiyhteydet riittävät nettivideoiden katseluun, mutta soveltuvat surkeasti etätyöhön tai pelaamiseen. Näitäkin koskevat datamäärien siirtorajat, joita ei Suomessa ole nähty vuosikymmeniin. Kivana bonuksena yhteys on erittäin sääriippuvaista, eli reilumman sadenkuuron sattuessa kannattaa kaivaa perinteinen kirja tai pelikortit (sekä usein myös kynttilä, sähköt ovat yhtä huonoja). Vertailun vuoksi, Suomessa saa kaupungissa nopeamman, rajattoman yhteyden yhä useammin osana vuokraa tai yhtiövastiketta, noin kymmenen euron reaalisella kuluvaikutuksella kuukaudessa. Haja-asutusalueilla vankemmatkin toiveet toteutuvat 30-50 euron kuukausimaksulla.
Asiaa on tutkittu hieman ja ounastelen että tutkitaan vastakin: laadukkaat verkkoyhteydet ovat tärkeä osa yhteiskunnan hyvinvointia. Pääsy tietoon kohtuullisella hintaa, tasa-arvoisesti myös vähävaraisemmille tarjottuna, auttaa yhteiskuntaa ylöspäin. Vaikka ongelma on paikallisesti tutkittu ja tiedostettu, ratkaisun toteutumisesta ei ole merkkiäkään. Kun lisää kalliiden yhteyksien päälle vielä laitteiden silmittömät kuukausivuokrat, markettien tuotevalikoiman katastrofaalisen laadun ja kaikenlaisten helppoheikkien yleisyyden, niin käsilläsi on kaamea suo. Yhdysvallat ei ole fiksusti verkossa ja putoaa yhä kauemmas Pohjoismaiden, Baltian maiden tai Etelä-Korean kaltaisten maiden tilasta, jääden jälkeen jopa digiyhteiskunnan seinään ajaneesta Saksasta.
Yhdysvaltain urbaaneilla alueilla tilanne on hieman parempi ja avoimien vierasverkkojen suuri määrä kompensoi ongelmia. On vaikea sanoa absoluuttisella tarkkuudella onko suurempi jakolinja USA:n ja muiden kehittyneiden maiden välillä, vai USA:n kaupunkien ja haja-asutusalueiden välillä. Sanoisin kuitenkin, että monet ongelmat ovat koko maan laajuisia. Keinotekoisesti ylläpidetyt monopolit, heikot standardit, korruptio ja päättäjien osaamattomuus muodostavat pirullisen yhtälön.
USA on iso osavaltioiden maa ja kaikki toimii vain rahalla, joten syrjäseutujen alueet eivät ole bisnes.
Suomi on edellä. Takavuosina minulla ei ollut yhteyttä mökillä, joten piti soutaa järvelle josta yhteys toimi.
Suomessa netin syrjäseutu tarkoittaa aluetta, jossa on luokkaa yksi asumus kymmenellä neliökilometrillä ja sekin mökki eikä kiinteä.
Jenkeissä netin syrjäseutu tarkoittaa aluetta, jossa asuu pysyvästi vähintään kymmenen ihmistä yhdellä neliökilometrillä.
Nämä verkon periferiat mistä tässä mainitsen ovat juurikin pysyvästi asutettuja omakotialueita, joskin myös maatiloja. Suomessa sellaisessa paikassa olisi vedetty valokuidut jo vuosikymmen sitten.
Saksakin on nettiperiferia vrt. Suomi.
On jo aikaa kun olen reissunnut jenkkilässä, mutta minulle jäi mielikuva, että jopa suomalainen kännykkä suomalaisella liittymällä toimi kaupungeissa.
Jossakin taisi tarvita sählätä SIM-kortin kanssa.
Jos olisi ollut vaikeuksia, niin oletettavasti muistaisin.
Se oli kuitenkin kännykkäaikaa – älypuhelimien kanssa voi olla toisin.
Juhani, olet aivan oikeassa. Kyllä suomalainen kännykkä ja liittymä toimii – mutta datahinnat ovat sitä tasoa että tähtitiedekään ei kykene sellaisiin lukuihin. Siten ainoa tapa käyttää edes vähän dataa siellä on paikallinen liittymä. Joka sekin on tähtitieteellisen kallista.
Itse päädyin kytkemään datan vain pois päältä koko reissun ajaksi ja käytin kiinteiden paikkojen langatonta verkkoa kun mahdollista.
Mielenkiintoista, varsin mielenkiintoista. Nukunpa tässä parit yöt. Jospa saisin aiheesta luennon unimaailmasta, joka selittää kaiken maailman asiat. Ehkä vähän pieleen, mutta kuitenkin.
Georgiassa olen aina käyttänyt paikallista liittymää, vaikka suomalainen olisi myös toiminut. Sammutin suomalaisen jo Helsingin lentokentällä, ennen lentoa Georgiaan. En edes tiedä mitä suomalaisen liittymän käyttö olisi maksanut.
Virossa käytän rinnan suomalaista ja virolaista liittymää. Joskus toki molemmat kytkettynä pois päältä. Viron ja Suomen hinnoissa ei taida olla juurikaan eroa.
Muisti palailee pätkittäin niiden jenkkilän mobiiliverkkojen suhteen.
Se taisi olla niin, että piti antaa puhelimen itse valita operaattori, jotta puhelin toimi kaikkialla. Jos valitsi itse operaattorin, niin sitten tuli ongelmia, kun vaihtoi paikkakuntaa.
En malta olla kirjoittamatta vielä suomalaisten operaattoreiden liittymistä.
Minulla on varsinainen operaattori nettiä varten. Kiinteä ihan kohtuullisen edullinen hinta käytinpä liittymää miten paljon hyvänsä.
Erikseen on toiselta operaattorilta varaliittymä siltä varalta, että varsinaisen operaattorin verkko olisi pidemmän aikaa nurin. Se varaliittymä on valittu sellainen, että se ei maksa juuri mitään, ellei sitä käytä tai käyttää vähän. Sitten jos sitä varaliittymää käyttää enemmän, niin se sitten maksaa käytön mukaan.
Kyllähän näistä sopan saa, mutta fiksu miettii ennalta.
Suomessa tilanne on verrattain hyvä, mutta viranomainen uinuu täälläkin liian herkästi. On hyvä muistuttaa miten surkeaksi tilanne menee jos sitä ei pidä silmällä.