Jussi Halla-aho ei jäänyt tuleen makaamaan.

Jussi Halla-ahon elämänkertakirja on heti ilmestyttyään saanut kansalaisissa aikaan kaksi reaktiota, vaikka he eivät ole kirjaa vielä edes lukeneet.

Eli ne jotka ovat Jussia rakastaneet, tai ehkä rakkaus on liian voimakas ilmaisu ja sanonkin, että ne jotka ovat Jussia ihailleet aikaisemmin, niin ihailevat häntä vieläkin enemmän tämän kirjan luettuaan.

Ja käänteisesti, ne jotka ovat Halla-ahoa vihanneet, tai ehkä viha on liian voimakas ilmaisu ja sanonkin, että ne jotka Halla-ahoa ovat inhonneet aikaisemmin, niin inhoavat häntä vieläkin enemmän tämän kirjan tultua kirjapainosta.

Ja omakin tietämykseni kirjan sisällöstä on median klikkiotsakkeiden antamaa ja en varmasti väärässä ole tässä(kään) kun sanon, että ne tahot joita Jussi negatiivisessa mielessä ”sivaltelee” kirjansa sivuilla, niin sillä suunnalla on odotettavissa paskahalvaus, joka sitten suunnataan Jussin ja tietenkin myös hänen edustamaansa puolueen tuulettimeen.

Ensimmäinen on varmasti Soini, joka Jussin kirjan myötä jatkaa entistäkin innokkaampana mielensä pahoittaneena ja katkeroituneena politiikan broilerina sekä median lemmikkinä ”sivaltelujaan”  Perussuomalaisten ja Jussin suuntaan.

Toinen paskamyrsky tulee yhtä varmasti kun aurinko nousee niin Marinin joukoista, en usko että Marin itse lähtee avoimeen hyökkäykseen Jussin suuntaan, kun julkesi häntä luonnehtiä nelikymmiseksi teiniksi kiukutteluineen, vaan se on tämä hänen klaaninsa, joka teilaa Jussin hänen kirjoituksistaan, kun loukkasi niin verisesti heidän ikkunaprinsessansa ja ”köyhien” puolustajan julkikuvaa.

Sanoihan Jussi kirjassaan myös nykyisestä presidentistämme kuin myös Tuomiojasta ei niin kovin mairittelevia arvioitaan, mutta hän myös kehui molempien viisautta, kun kykenivät muuttamaan kiveenhakkattuja normistojaan tämän päivän tarpeita palvelleviksi.

Joten perästä kuuluu mitä kukin lukija on syönyt.

 

16 vastausta artikkeliin “Jussi Halla-aho ei jäänyt tuleen makaamaan.”

  1. Mediahan nyt käyttää toimittajineen ja toimituksineen valtaansa ja voimaansa sen mukaan, minkäväristen silmiklaisien kautta yhteiskuntaa tiirailevat.

    Kun ajatellaan, että esim. Halla-aho on jo kaksikymmentä vuotta ollut median kusitolppana jostakin mitättömästä sakkotuomiostaan, kun puhui maahanmuutosta sen oikealla nimellä.
    Kun taas kepun nykyinen puheenjohtaja ja ex- ministeri on nostettu kansakunnan kaapinpäälle ja hänen saamansa vankilatuomio luottamusasemansa väärinkäytöksestä onkin meriittinä hänen CV.sään.

  2. Onko ihan oikein vihata ainuttakaan Suomalaista yhdenkään Suomalaisen

    Ei edes niitä joilla on eri mielipde terv tepivaari

    1. Näinhän sen tepi tulisi ”onnellisten” maassa ollakin, jottei ajauduttaisi samaan kuin mitä tapahtui v.18

  3. Yle väitti Jussin valehtelevan, siteeraten juttua jossa hänen EI väitetty valehtelevan.

    Aion kyllä ostaa tämän. Vaikuttaa että on ainakin yhden miehen rehellinen omannäköinen kertomus.

  4. En fanita enkä vihaa Halla-ahoa. Jos Halla-aho puhuu mielestäni viisaasti niin olen samaa mieltä mutta jos hän puhuu mielestäni typerästi niin minulla ei ole motiivia yrittää sitä kaunistella. Kirja on varmaan mielenkiintoinen, onhan siinä kuvausta myös politiikan ulkopuolelta. Kuvaukset politiikasta ja muista poliitikoista ovat niitä osia joissa lukijan olisi syytä eniten käyttää kriittistä ajatteluaan eikä nielaista kaikkea totuutena sillä Halla-aholla on niissä ns oma lehmä ojassa.

  5. Norppa on liene lukenut kirjan, minä en ole, mutta saan sen maanantaina ja luen.

    Mitä tulee Halla-ahon mielipiteisiiin muista poliitikoista, niin Halla- Aaholla on niihin perustuslaillinen oikeus, kuten kellään muulla tahansa .

    Eikä julkisuuteen ole vielä mitään sellaista tullut, mikä ei olisi ihan asiallista.

    1. Olen lukenut otteita Ilta-Sanomissa. En ole mistään oikeuksista puhunut vaan kirjan sisällöstä sen perusteella mitä luin. Edellinen kommenttiin taas liittyy Halla-ahoon yleisesti.

      1. Kun Halla-aho kuvaa henkilöä , jonka käytöksestä suorastaan paistaa läpi nuoruusiässä alkanut persoonallisuusproblematiikka, ikääntyneeksi teiniksi, niin ei se kyllä kovin kauas todellisuudesta mene.

        Se, jos varsin osuva kuvaus tuntuu loukkaavalta, niin se on subjektiivinen kokemus, jolla ei ole asiaan mitään vaikutusta.

        1. Oleellista on tietysti ettei Halla-aho hauku tai nimittele ketään koska sen hän itse tuomitsee lapselliseksi. Mestari vain kertoo Totuuden. Kuten Marinin ympärille syntyneen suoranaisen kuningatar-syndrooman. Mestari ei ymmärrä sellaista yhden ihmisen palvontaa, silloin kun siihen ei ole aihetta. Mestarin kirjaa ei pidä arvostella vaan sitä kuuluu lukea niin kuin Päivi Räsänen lukee Raamattua.

          1. Ottaapa se Norpalla koville, vaikka kyse on asiasta, jonka kaikki, jotka eivät nyt ole Marinin henkilökulttiin hurahtaneita ja ovat tavanneet elämässään enemmän kuin kolme ihmistä näkevät ja ymmärtävät.

            Se on sitten toinen asia jos on henkilökulttiin hurahtanut tai ongelmana on se kuka Marinista noin sanoo, mutta nekin ovat subjektiivisia kokemuksia, joilla ei ole mitään merkitystä asiassa.

          2. Norppa, eikö se ole ihan maalaisjärjen käyttöä, että arvostelee kirjan vasta, kun on lukenut sen?

            Arvostelu on toki helppo laji, tai ainakin ihan pirun paljon helpompi kuin minkään arvosteltavan aikaan saaminen.

  6. Enhän minä ole mitään kirja-arvosteluita esittänyt vaan ainoastaan huomioita niistä kirjassa esitetyistä ajatuksista joita julkisuudessa on ollut.

    1. Toivottavasti Marin-kultti, wokehömppä ja niihin liittyvät touhut saavat kukoistaa rauhassa.
      Juutalaiskristilliseen kulttuuriin pesiytyneen kulttuurimarxismin pitää syödä kaikki eväänsä ennen kuin parempi ja tervehenkisempi maailma on mahdollinen.

  7. En ole lukenut kirjaa mutta tulen lukemaan heti kun saan käsiini.

    Filosofi Jukka Hankamäki on sanonut jokseenkin näin:”Jussi Halla-ahon suurin ”rikos” on se, että hän on opettanut suomalaiset ajattelemaan analyyttisesti .”

Vastaa käyttäjälle Niilo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *