Kiitos Kaisa Juuso, olet rohkea perussuomalainen, joka et anteeksi pyytele median hyeenalaumojen ja poliittisten paskahousujen vaateesta.

Jos Kaisa Juuso olisi ehdokkaana seuraavissa eduskuntavaaleissa Pirkanmaan vaalipiiristä, niin vaimoltani ja minulta hän äänemme saisi.

Pääministeri Orpokaan ei puolusta hallituksensa ministeriä yhteisesti sovituista päätöksistä, vaan ollaan tuulensuojassa Kaisan selän takana, ettei vaan opposition itse paskoma sotesonta lentäisi muiden kuin Kaisan tuulettimeen ja että media pysyttelisi vain Kaisan verta imemässä.

Sitten Kaisa Juusoa pidetään rikollistakin pahenpana, vaikka hän ei ole mitään laitonta tehnytkään, kun otti eduskunta-avustajakseen oman poikansa. Hienoa että otti kuten nekin perussuomalaiset jotka toimivat samoin avustajia valitessaan.

Kyllähän tämä perussuomalaisten ja Kaisa Juuson ajojahti varmasti saa aikaan sen, että ne jotka perussuomalaisia ovat vihanneet ennen, niin vihaavat heitä nyt vieläkin enemmän ja mediatalot toimittajineen taputtavat itselleen onnistuneesti menneistä persupeijaisista.

Ja onhan siellä median hyeenalaumat ja oppositio jo hetken juossutkin Keskisarjan perässä vainun saatuaan ja valtiovarainministeriäkin on purtu jo yli kaksi vuotta, mutta Purra onkin antautumisen sijasta purrut takaisin.

 

14 vastausta artikkeliin “Kiitos Kaisa Juuso, olet rohkea perussuomalainen, joka et anteeksi pyytele median hyeenalaumojen ja poliittisten paskahousujen vaateesta.”

    1. Joskus kannattaisi myös lukea mitä linkkaa niin ei vaikuttaisi aivan hölmöltä.

  1. Eihän tässä ole vasemmisto/kepu oppositiolla ja hedän poliittisen valtamedian äänenkannattajillaan muuta tarkoitusperää, kun saada viriämään lähenyt persukannatus marginaaliin, joten kyllä se kuviteltu rikoskin kaivetaan vaikka kiven kolosta, kun syyllinen on jo tiedossa.

    1. Entä sitten?

      Ministerin ja avustajan välillä tärkeintä asia on luottamus.

      Mitään lakia ei ole rikottu, eikä mitään käytäntöä.

      Sitä on jo yli kymmenen vuotta, kun luovuttiin lähisukulaisten palkkaamisesta avustajiksi.

      1. Siis luovuttiin käytännöstä, että lähisukulaisia ei palkata avustajiksi.

    2. Niilo

      ”Onneksi Juusolla on nuorta voimaa avustajana oma poika?”

      Mistäs sinä pojan voimat olet tullut tuntemaan ? Onko enää kovin nuorikaan?
      Vai onko ministeri kehunut, että nuori on ja voimaa on?

  2. Enpä lähtisi kehumaan nepotismia.
    Jos perusuomalaiset kansanedustajat eivät kohtapuoliin nosta kytkintä hallituksesta, turpiin tulee että tukka heiluu.
    Orpo tykkää.

  3. Sen sijaan, että höyrypäisenä menee sosiaalidemokraattisen toimittelijoiden kohujen mukana ja jatkaa aivojensa säilyttämistä narikassa, niin Juuson avustaja tapausta voi lähestyä myös maltilla ja ajatuksella.

    Kysy itseltäsi, mikäli toimisit tehtävässä jossa sinun pitää ihan joka tilanteessa luottaa 100% avustajaasi ja saisit hänet vapaasti palkata.

    Keneen sinä luotat aivan 100% ihan joka tilanteessa, siis ihan missä tahansa tilanteessa 100% luottamus?

    Mnun on ihan helppo nimetä kaksi ja molemmat ovat lähiomaisia.

    1. Mikan kommenttiin ei ole mitään lisättävää eikä mitään pois otettavaa, allekitjoitan sen viimeistä pistettä myöden.

  4. Juusolta ehkä hyvä työ sillä koko avustajakaartia harkitaan lopetettavaksi ja syykin on selvä?

  5. Syy on selvä. Kansakunta ajautunut rahapulaan, koska niitä, jotka heittelevät kapuloita rattaisiin on ollut liikaa. Suomen tuho alkaa olla lähempänä taas kerran.

    Avustajat voivat toimia talkoovoimin. Avustettava tarjoaa huoneen ja sapuskat

  6. No jos kiitokset haluaa antaa ministerin typerästä käyttäytymisestä äänestäjiään kohtaan niin täytyy kiitoksen antajan olevan huumeissa persurokotuksen saaneena. Se on vaan niin, että äänestäjät ovat äänestäneet henkilön eduskuntaan ajamaan heidän asioitaan. Jos käy niin, kuten nyt on käynyt, niin turha toivo Juuson,joka omalla käyttäytymisellään teki mahdottomaksi edes yrittää eduskuntaan Lapin vaalipiiristä. Joten vaatii vähintään vaalipiirin vaihtoa jos aikoo tarpeellisen määrän ääniä saada. Ja vaikka persut eivät ole tehneet mitään rikollista niin kyllä puolueessa nepotismi on ilmiselvää. Tai on toinenkin vaihtoehto, ettei kukaan täysijärkinen lähde ko. hommiin vaan on pakko tyytyä perheenjäseniin.

  7. Iivo

    ”Se on vaan niin, että äänestäjät ovat äänestäneet henkilön eduskuntaan ajamaan heidän asioitaan.”

    On vain hyvä että egoistit saavat palautetta.
    Kemiläisillä on jonkin verran hilluntaperinnettä vuosien takaa.

Vastaa käyttäjälle iivo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *