Kansalaiset haluavat vasemmiston kädet takaisin taskuihinsa

Kyllä itseäni ainakin hu(vituttaa) tämä opposition ja myös hallituspuolueiden kokoomuksen ja Rkp.n kirkasotsaisuus ja hyvesingnalointi suhteessa valtiovarainministeri Riikka Purran ja valtiovarainministeriön virkamiesten virkavastuulla tekemään ehdotukseen tuleviin budjettineuvotteluihin jotka syyskuun alussa aloitetaan.

Sehän on selvää ja joka hyvin on havaittavissa, että  tässä pohjapaperissa  näkyy vahvana valtiovarainministerin  käden jälki ja sehän olisikin perin kummallista jos ei näkyisi, kysymys on sentään, ei mistään muusta kuin politiikasta.

Kaikki myöntävät kyllä Purran esittämän n.1000 miljoonan euron sopeutus/leikkaustarpeen olevan oikean suuntainen…….mutta…….

Sitten alkaakin se uikutus valtiovarainministerin suuntaan, että kuinka sinä kehtaat esittää jotain tällaista paperia, että minä en sellaisiin suostu ja minun sidosryhmieni etuihin et kyllä koske pitkällä tikul……eiku saksillasikaan.  Tämä uikutus kuuluu myös hallitus”tovereiden” suunnalta opposition lisäksi.

Mutta nämä uikuttajat eivät uskalla tuoda julki omia ehdotuksiaan äänestäjien pelossa ja sen mitä olen kuullut ja lukenut, niin uikuttajat eivät vajeen täyttämiseksi esitä muuta kuin vain lisää veroja ja lisää etuisuuksi omille sidosryhmilleen.

Jatkan vähän toisesta asiasta, vaikka se sivuaakin yllä olevaa.

Nimittäin  Kuntaliitto teetti tuorreen kyselyn  tulevasta eduskunnan kokoonpanosta puolueittain,  JOS  nykyiset Gallupluvut toteutuisivat v.27 eduskuntavaaleissa.

SDP,- lisäisi paikkamääräänsä 12 edustajalla, siis parlamentaarikkojen nykyinen määrä 43 vaihtuisi 55 edustajaan ( herra varjele )

Kepu lisäisi nykyisten Gallupprosenttien mukaan paikkamääräänsä  15 edustajalla ( herra varjele )

Vasemmistoliitto kasvaisi nykyisestä 8 edustajalla (vieläkin että herra varjele )

Kokoomus menettäisi 10 paikkaa.

Mutta jos perussuomalaisten kannarus olisi vaaleissa se mitä Gallupit nyt ennustelevat, niin paikkalukumme nykyisestä 46 edustajasta  vaihtuisi 22 kansanedustajaan.

Rohee kaksi vuotta sitten kansalaiset halusivat muutosta toteutetulle vasemmistopolitiikalle  ja velkaantumisen pysäyttämistä ja äänestivät ne puolueet valtaan, jotka tätä toivetta lähtivät toteuttamaan Orpon oikeistohallitukseen niin……..kuinkas on käymässäkään…..

Nyt ruikutetaan takaisin taas vasemmistolaista vaihtoehtoa, jossa nykyisen oikeistohallituksen työn ja yrittämisen yhteiskunta pitää muuttaa takaisin  edellisen vasemmistohallituksen ajamaksi oleskeluyhteiskunnaksi, jossa laulu raikaa että, ajetaan me poijaat kyydillä, kyllä valtio kyydin maksaa.

Herra siunaa  ja varjele JOS  nämä Gallupluvut muuttuvat lihaksi v.27 vaaleissa, niin sen jälkeen leivän päällä ei olisi  muuta kuin ylähuuli, jos nyt leipää olisikaankaan ja jos kansa nälissään aikoisi mennä vuolemaan petäjästä pettua  leivän jatkeeksi, niin sekään ei onnistuisi, kun elokapina vartioisi näreikköjä 24/7

Tässä olisi nyt vielä vajaa kaksi vuotta aikaa muuttaa nämä nykyiset Gallupluvut isänmaa lähtöisiksi ja oma neuvoni olisikin nyt hallitukselle, että kaasua vain lisää, sillä ne vasemmisto/kepu rotatkin  opetetaan uimaan.

2 vastausta artikkeliin “Kansalaiset haluavat vasemmiston kädet takaisin taskuihinsa”

  1. Kansalaiset ovat pettyneet hallituksen toimiin. Se näkyy kannatuksen kääntymisenä laskuun eikä laskusuunta muutu oppositiota haukkumalla.

    1. Sen kirjoitin minkä kirjoitin, Herra Suomen kansaa auttakoon ottamasta työkaluikseen sirppiä ja vasaraa.
      Jos näin päättää kansan enemmistö tehdä, niin älkää sitten ainakaan minulle tulko poraamaan, kun se kusi lakkaa housuissanne lämmittämästä.

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *