Kiitos perussuomalaiset, isänmaa kiittää.

Jos nyt arvioin oikeistohallituksen tekemää työtä, kun noin puolet  sen nelivuotisesta virkakaudesta on takana ja toiset edessä.

Kouluarvosanaksi annan hallitukselle 9 ja miksi en annan täyttä kymppiä johtuu siitä, että lähtivät vasemmistolaisten mukana etsimään olematonta rasismineulaa heinäsuovasta.

Erityisesti olen enempi kuin tyytyväinen perussuomalaisten panokseen hallituksessa, sillä hallitukseen osallistumiseen heillä ei ollut kuin yksi kynnyskysymys ja se oli, että maahanmuuttoon tehdään selvä kurssin muutos aikaisempaan .

Olen varma, että valtaosa kansalaisista allekirjoittaa sen, että ilman perussuomalaisia maamme maahanmuuttopolitiikkaan ei olisi tehty muiden puolueiden toimesta korjausliikettä mikä nyt on toteutunut/toteutumassa perussuomalaisten ajamana.

Maahanmuuton lieveilmiöt rasittavat kaikkia hallintosektoreitamme joko suoraan tai välillisesti ja kysymyksessä ei ole kymmenet eikä sadat miljoonat, vaan puhutaan  miljardeista.

Hyvää työtä ovat kaikki persuministerit tehneet hallituksessa Riikka Purran johdolla, mutta erityisesti sisäministeri,-ja oikeusministerimme ovat ottaneet tiukan otteen, että maahan saadaan  protia  ja järjestystä aikaisempaan ovet ja rajat auki taivasta myöden ja rikollisien suojeluun uhrin asemesta.

Tottahan nyt kova itku ja parku kuuluu joka puolelta Suomea sairaalaverkostojemme karsimisesta, mutta ei ne nyt kuitenkaan kenenkään henkeä ja terveyttä ole uhkaamassa kun priorisoidaan palvelut järkevämpään suuntaan. Mutta jos perussuomalaisten toimet olisivat jääneet maahanmuuton ja sisäisen turvallisuuden osalta tekemättä hallituksessa, niin uskallan kyllä väittää, että silloin kyllä kansalaisten henki ja terveys/turvallisuus olisivat todella uhattuina.

Hallituksen työelämään tehdyt muutokset eivät osoita vastustusta muualla, kuin AY.n norsunluutorneissa, joiden köysi palkansaajien kaulalta poistuu hallituksen työelämäuudistusten myötä.

Sen vielä sanon jos uhista puhutaan, niin kyllä se suurin uhka maamme kaikkinaiselle taloudellis/moraalis/kulttuuris/uskonnolliselle perustalle on/olisi, jos isänmaamme onnikan ratin ja penkin välissä istuisi sosialisti, ei saatana, nyt kansalaiset aivot pois sieltä narikasta.

19 vastausta artikkeliin “Kiitos perussuomalaiset, isänmaa kiittää.”

  1. No itse anan aina vain 9 koska sitten on aina parannettavaa kymppiin loppuu arvo asteikko

    Ja aina on parannettavaa ihan kaikilla terv tepivaari

  2. Onko tosiaan PS antamassa Orpolle Turun junaratahankkeenkin periksi vaikka sitä ei halua edes VR?

      1. Kuntalaiset kiittävät, kun verot nousevat ja sitten kunnaat vaativat valtiolta taas tukia.

  3. Juu kunnat haluavat jos valtio maksaa.

    PSn kaltoin kohtelema Ano venäjälle ”turvaan”?

  4. Saakohan Ano sopeutumiseläkkeen Moskovaan?
    Turun tunnin junan kotikunta on PurrallaAdlercreutzOrpolla kolme ministeriä ja vaikka jääväävät heidän lonkeronsa saattavat olla päätöksenteossa?!

    1. Kepulaiset siltarumpu ja tupailtapolitikot siellä syyttävät nyt Kaisaa itse synnyttämästään rahoitushimmelistä.

    2. Ei sitten Niilokaan ole oppinut, että päätökset alueilla tekevät alueen hallitus ja valtuusto.
      Ministerillä ei ole vataa vaikuttaa siihen syöttiläslaumaan.

      1. Ministerillä on helvetisti valtaa alueiden rahoituksen suhteen. Eli hallitus päättää alueiden rahoituksesta. Joten turha inistä persujen/hallituksen puolesta siinä asiassa.. Kyllähän tuli taas todistettua se, että Juusoon turha ”äijä”. Ei uskaltanut tulla omiensa pariin tänään. Vittu, mikä luuseri..

        1. Rahapäätökset tekee toinen ministeri.
          Rahanjaon alueella tekee aluehallitus ja -valtuusto eikä ministeri pääse niitä päätöksiä tekemään.
          Koita jotenkin ymmärtää iivo, vaikka tiukkaa näyttää tekevän…

          1. Tosin näyttää siltä, että et kykene alkeellisestikaan ymmärtämään tosiasioita eikä ole ministerin tehtävä tulla agitoidun vasurisakin mollattavaksi päätöksistä, mitkä ovat heidän omat edustajansa tehneet.

            1. Tämähän on teidän persujen mieliaihe…syyttää edellistä hallitusta.Vittu, kykyhallituksella olisi ollut monta vuotta aikaa korjata väittämääsi ongelmat. Tosiasiahan on se, että nykyhallitus on epäonnistunut tässäkin asiassa kuten koko olemassa olevan ajan päätöksissä. Tämä hallitus on ajamassa koko ajan entistä enemmän päätöksillään , jotka ovat täysin työnantajaliittojen sanelemia. Kyllä siinä persujen työntekijöiden lupaama ”meille ei tämä käy” on täyttä paskaa..

              1. Miten olisi Iivo, jos koittaisit ihan oikeasti opetella tosiasiat.
                Ensinnäkin sen susisoten miljardien alibudjetointia ei millään vasurien kikkakuutosella kukaan pysty korjaamaan parissa vuodessa eikä edes yhden hallituskauden aikana.
                Myöskään edellisen hallituksen jättämää yli 10 miljardin alijäämää ei mikään vasurien kikkakuutonen pysty korjaamaan parissa vuodessa, ellei suljeta koko terveydenhuoltoa ja muutamaa muuta palvelua.
                Edellinen hallitus puuhasteli nuo ongelmat 4 vuoden aikana, joten vain sokea vasuri kuvittelee nekorjattavan parissa vuodessa.
                Toki julistihan punademu Krista hoitavansa yhden ongelman parissa tunnissa – tosiasiassa siihen kului kuukausia….

  5. Miten olisi arvoisa Juhak jos ymmärtäisit, että nykyhallitus on ottanut enemmän velkaa jo tähän mennessä kuin edellinen hallitus koko aikana.Lisäksi tämä paskahallitus on varastanut eläkerahastosta jumalattoman summan rahaa. Takaisinmaksusta ei mitään tietoa. Lisäksi hallitus on myynyt valtion omaisuutta ennätysmäärän. Kaikki tämä jotta saadaan ideologisest (idiomaattisesti)i tehtyä häikäilemätöntä kokoomuspolitiikkaa. Ja persut kieli Orpon perseessä hyväksyy tämän kaiken. Muka ”työväenpuolue”. Hyi saatana mitä paskaa.

    1. Miten olisi Iivoseni, josymmärtäiait, että pääosa tämän hallituksen velasta johtuu hysteerisesti ihailemasi punaviehe-kepu-halituksen tekemistä päätöksistä?
      Susisoteen on jouduttu laittamaa yli 4 miljardia enemmän rahaa, kuin edellinen hallitus budjetoi.
      Velkojen korkoihin menee yli 3 miljardia enemmän, kuin edellinen hallitus budjetoi.
      Muihin edellisen hallituksen päättämiin pysyviin menoihin menee miljardeja enemmän eikä edellinen hallitus millään tavalla selvittänyt, mistä ne tulot saataisiin
      Tässä aluksi tietoa sokean hypetyksen tilalle.

  6. Tämän nykyisen halltituksen ongelma on se, että ei ole älyä eikä tahtoa tehdä esim. toteuttaa niitä lupauksia mitä edellisissä vaaleissa luvattiin. Vaikuttaa olevan niin että kunhan kokoomuksen päätöksiin persettä nuolevat persut Purran taholta alistuvat niin Suomessa on kaikki hyvin. Siinä on työväen puolesta luvannut puolue kohdillaan.. Ainoa asia mitä tämä nykyinen EK:n talutusremmissä oleva hallitus kykenee on se että joka asiassa se syyttää edellistä hallitusta. Se on vastuun pakoilua KUN kusee omiin muroihun..

    1. Punalasin läpi kaikki, mitä hallitus tekee on väärin.
      Ilman punalaseja voi nähdä tosiasiat, mutta siihen iivo ei koskaan kykene.

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *