Nukkumalla ei Suomea nosteta, vaan painajainen pahenee.

Kaikki politiikkaa seuraavat ovat huomanneet, mitä maamme poliittisella kartastolla  on  tapahtunut tämän viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana, kun maatamme on johdettu oikealta.

Ehkä suurin muutos on tapahtunut perussuomalaisten kannatuksessa, kun he lähtivät maamme velkakierrettä katkaisemaan hallitukseen opposition räksyttämisen asemasta, eli lähtivät kantamaan vastuuta, niin kannatus on tämän seurauksena pudonnut puoleen siitä mitä se oli ollut  eduskuntavaaleissa.

Mutta annas olla, kun sosialidemokraatit valitsivat politiikan tekovälineekseen vastuunpakoilun, eli hallituksen sijaan oppositiossa räksyttämisen, niin johan kansa alkoi tykkäämään tai suorastaan rakastamaan sosialidemokratiaa, nostamalla heidän suosionsa ns.tappiin.

Ainakaan minä en voi näistä yllä olevista esimerkeistä tulla muuhun päätelmään kuin siihen, että kansalaiset eivät arvosta perussuomalaisia heidän työstään kansakunnan suosta ylös nostajina…….

Vaan……

Kansalaiset rakastavat Väinämöistä ( sdp ) joka laulaa/laulaisi  Suomalaisia yhä syvemmälle suohon.

Mutta tiedustelisin nyt minua viisaammilta,  ( heitäkin on muka olemassa ) että  onko mahdollista tässä poliittisessa asetelmassa vielä ennen v.27 vaaleja saada aikaan  suunnan muutos, jossa perussuomalaisten vastuunkantamisen äänestäjät palkitsisivat vaalikopissa torjuntavaoittona ( mitä se sitten tarkoittaakaan ) Ja jos torjuntavoiton perussuomalaiset saisivat, niin minä lasken että 1+1=3, eli sosialidemokraatit eivät tästä johtuen pääsisikkään kultaa vuolemaan.  Tämän matematiikkani mukaan nykyinen oikeistohallitus saisi kansalaisilta luottamuksen jatkaa myös seuraavat neljä vuotta, tosin vasenkätiset saatetaan vaihtaa kepuleihin.

Kyllä perussuomalaisten nousu tuonne 16-17% haminoihin tietäisi varmuudella, että sosialidemokraatit tippuisivat vastaavasti samoin prosentein alaspäin minkä persut nousisivat nykyisisä Gallupluvuista, joten ei demarit niillä prosenteillä pääse kuskiksi, eikä edes  onnikkaan.

Mutta yksi tekijä on joka voisi perussuomalaisten torjuntavoiton estää ja se olisi se suurin puolue, joka uskoo nukkumalla saavansa asioihinsa korjausta.

Näiden nukkuvien herelle potkimiseen perustuu perussuomalaisten vaalimenestys ja jos siinä herättelyssä epäonnistutaan, niin yksinkertaisempikin ihminen tajuaa, että sen jälkeen sosialistien kädet ovat syvällä sinun taskuissasi.

Toki, vaikka nykyinen oikeistohallitus on tehnyt valtavasti maamme säilymiseksi jatkossakin ns. hyvinvointi valtiona, niin kaikki ei kuitenkaan ole meidän omissa käsisämme, kun maailma rajojemme ulkopuolella on ”liekeissä” ja uhkaa meidät imeä mukaan samaan tulimereen.

 

4 vastausta artikkeliin “Nukkumalla ei Suomea nosteta, vaan painajainen pahenee.”

  1. Se pitää nyt saada taottua kansalaisten kalloon, että ilman perussuomalaisten mukanaoloa nykyisessä hallituksessa maamme olisi jatkanut sillä samalla linjalla kuin mitä se on harjoittanut edelliset kaksikymmentä vuotta.
    Ja jos perussuomalaiset eivät ole seuraavassa hallituksessa, niin palataan siihen samaan politiikkaan jota se oli ennen tätä nykyistä ”persuhallitusta”.
    Joten tämän suotuisan kehityksen mitä nyt ollaan oikeistohallituksessa harjoitettu maamme suosta ylös nostamiseksi, niin sen voi vaarantaa vain punainen viiva äänestyskopissa.

    1. Ovathan demut sen tehneet.
      Koko johtoporukka on siirtynyt elämään luksuselämää politiikan ulkopuolella…

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *