Pareet leikata nyt, vasemmistopuoskarit tappaisivat varmasti.

Kun neljän puolueen hallitus kokoontuu budjettineuvotteluunsa syyskuun alussa, niin kukin puolue käy neuvotteluihin tietysti vakuuttaakseen äänestäjänsä oikeellisuudesta kuulua ja jatkaa hallitustyötä vaikeista päätöksistä huolimatta, mitä on jouduttu koko kaksi vuotta jo tekemäänkin valtiontalouden tasapainottamiseksi.

Ehkä, tai ei ehkä vaan varmasti kaikki ovat sen havainneet, että vaikka Ruotsalaiset ovat saaneet ankkalammikkoonsa selväsi kokoonsa nähden enempi vettä polskintaansa, niin jatkuvasti silti se kokee selvää vastemmielisyyttä olla koalitiossa jossa perussuomalaiset ovat mukana.  Yksi kansanedustaja ( Biudi ) on saanut jopa erillisvapauden äänestää jatkuvasti hallituksen esityksiä vastaan.

Nyt käytävään budjettivääntöön RKP  käy paitsi vakuuttaakseen äänestäjänsä tarpeellisuudestaan, niin samalla se yrittää hampaat irvessä olla polttamatta siltojaan nykyisten eduskunnan oppositiopuolueiden suuntaan, toiveissa olla mukana myös vasemmistovetoisessa hallituksessa v.27 vaalien jälkeen. Henkilökohtaisesti toivon tietenkin että ei kansalaiset sortuisi valitsemaan Marinin kloonia uudelleen kuskin paikalle.  Sehän tästä nykyisen oikeistohallituksen työskentelystä on lisäksi tehnyt hankalampaa siltäkin osin, kun pieni marginaali ( RKP ) on vaaankielipuolue, kiitos kynnysmattopuolue kepun.

Kokoomus taas yrittää näyttää puhtauttaan budjettineuvotteluissa äänestäjiensä suuntaan ja vakuuttaa, että persutauti ei ole heihin tarttunut, vaikka Riikka onkin vienyt pääministerin orpopojan valssiin.

Riikka Purra laati pohjapaperin budjettineuvotteluihin  oman puolueensa lähtökohdista käsin, siinä ei ole mitään kummallista ja poikkeavaa, se olisi ollut perin kummallista jos hän ei näin olisi tehnyt. Kuinka hyvin sitten nämä Riikkan ehdotukset muuttuvat lihaksi niin jää nähtäväksi, sillä kaikki neljä puoluetta ovat kuitenkin varmoja, että yhteistyötä ei lopeteta kahteen vuoteen, sillä kulman takana odottelee ja kuopii maata sekä  pureskelee kuolaimiaan jo se pahin vaihtoehto, eli sosialistit, jotka varmasti vesittäisivät  tämän hallituksen yhteiskuntaan tekemät  uudistukset  ennenkuin kukko ennättäisi kolmasti kiekaista.

Kristilliset meinasi minulta unohtua, mutta tuskin hekään  asettuu mihinkään päätöksiin poikkiteloin, pois lukien Palestiinan tunnustaminen, sillä onhan se melkoinen saavutus heiltä, kun viiden kansaedustajan puolueella on kaksi ministeriä hallituksessa.

Hyvin menee mutta menköön kunhan Orpo sisäistää itselleen, että on se vieteri olemassa persukellossakin, se saattaa katketa jos liikaa kiristetään.

10 vastausta artikkeliin “Pareet leikata nyt, vasemmistopuoskarit tappaisivat varmasti.”

  1. Purran pohjapaperi taisi olla lähinnä heikon kannatuksen nostattamista ja se paperi sai hallitustovereilta heti tyrmäyksen.
    No toisia syyttelemällä homma jatkuu.

    1. Niilo,- Kaikki puolueet yrittävät vakuuttaa kannattajilleen tehneensä heidän ”suunsa mukaista” politiikkaa, eikö tätä(kään) perussuomalaisille suotaisi.

    1. Perussuomalaiset haluavat Suomen voittavan silläkin uhalla että puoluekannatus tippuu.

  2. Parille ministerille antaisin säryistäni vaikka 10 % siinä on vaan haittaa muille ministereille

    Syynä että noilta tulis kurakakka pöksyyn elikkä haju tekis monelle liian kovan paikan terv tepivaari

    1. Niin, toki hallitusohjelma olisi toisenlainen, jos persujen kannatus olisi 51%, nyt pitää tehdä kotimaa ensin politiikkaa n.20% persukannatuksella.

  3. Kokoomus saa liki 100% tavoitteistaan läpi hallituksessa, kepu 150% – persut 10%. Sanoisin että ero on diplomatian taidoissa. On liian helppoa piiloutua sen taakse että ”kyllä me mutta noi muut”. Suomessa ei ole kenelläkään koskaan yksinkertaista enemmistöä, on vain enemmän tai vähemmän taitoja saada tavoitteita läpi.

    Ehkäpä kysymys on vain ajasta. Muutama hallituskausi lisää niin alkaa tulemaan oppeja.

    1. Soon kansan käres.
      Milläs sitä saat tavoitteita läpi, kun puolet eduskuntapuolueistakin kieltäytyy kaiketa yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa.
      Ainoa tekijä jolla Suomen etu parhaiten taataan on äänestää perussuomalaisia, se nähtäisiin silloin konkreettisesti kun olisimme suurin puolue.

      1. Kaikilla puolueilla on ulkoparlamentaarinen korporaatio, perussuomalaisia lukuunottamatta ja usein tai lähes aina häntä heiluttaakin koiraa.

Vastaa käyttäjälle Niilo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *