Suut makiaksi, vaikka suolenmutka huutaa hoosiannaa.

En tiedä, mutta jokin paradoksi tässä on, tai jos ei ole niin sitten oma logiikkani vaatii tarkistamista.

Nimittäin…..

Kun Talouselämän tutkimuslaitos teetti kyselyn kansalaisille, että mitä he pitävät yhteiskuntamme suurimpana uhkana tulevaisuudessa, niin velkaantuminen kohosi selvästi kansalaisten mielestä huolista suurimmaksi, jopa aseellista uhkaakin suuremmaksi.

Sitten seuraavana päivänä ilmestyi Ylen Gallup, jossa kysyttiin kansalaisilta mielipidettä, että mitä puoluetta he äänestäisivät jos eduskuntavaalit olisivat nyt, niin ällistykseni oli suuri, kun kansalaiset olivat edellisenä päivänä ilmoittaneet velkaantumisen kuriin laittamista ja nyt haluavatkin Ylen Gallupissa maamme johtoon demarit, jotka tunnetusti pitävät syömävelkaa investointina tulevaisuuteen.

Ei kakkua voida samaan aikaan syödä sekä kasvattaa, vaikka kansalaiset näyttävät niin uskovan Gallupeiden mukaan.

Vaikka valtiovarainministeriön virkavastuulla tekemät laskelmat osoittavat, että nykyiselle velan taittamiselle ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää kakku toistaiseksi syömättä ja keskittyä pelkästään sen leipomiseen, mutta eihän kansalaiset heitä usko, kun haluavat maamme johtoon vasemmistolaiset kuormasta syöjät.

4 vastausta artikkeliin “Suut makiaksi, vaikka suolenmutka huutaa hoosiannaa.”

  1. Vasemmisto haluaa verottamalla tapaa hengiltä ne, jotka maamme hyvinvointipalvelut rahoittaa, eli yrittäjät/yritykset sekä ne vasemmiston lanseeraamat kuuluisat rikkaat, joiden veroprosentti huitelee muutenkin jo 40- 50%, mutta vasemmiston ikiaikainen tavoite on ollut ja on edelleenkin, että maassamme kaikki olisivat tasa-arvoisesti yhtä köyhiä.

  2. Tähän väliin mainoksen tynkää:

    Jos haluat lisää konkursseja, niin suosi ulkomaista, etenkin kiinalaista!

    1. Niin, kyllä köyhän tulee aina ostaa kalleinta, se tulee pitkässä juoksussa AINA halvemmaksi.

      1. Arvi

        ”Niin, kyllä köyhän tulee aina ostaa kalleinta, se tulee pitkässä juoksussa AINA halvemmaksi.”

        Kekkosen ”saatanan tunarit” (tarkoitti ehkä demareita) vastustivat hampaat irvessä Kekkosen vapaakauppasopimusta EEC:n kanssa. Ja samat tunarit veivät meidät Euroopan unioniin ja euroon, vaikka olisi pitänyt jäädä Norjan seuraksi EFTAan, jolla on vapaakauppasopimus EU:n hallitseman ETA:n
        kanssa. Mutta Norjalla on enemmän vapauksia tehdä kansallisia päätöksiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *