Vasemmisto ja kepujohto kantaa kyllä vastuuta…..mutta vain itsestään.

Fiskarssin sakset ovat menestystuote ja niitä käytetään ympäri maailmaa.

Purran sakset ovat tunnetut vain kotimassa, jossa niiden terävyyttä vasemman laitapuolen kulkijat kammoksuvat ja pelkäävät niiden tulevan heidän punaisen mattonsa saksimaan matonkuteiksi. Kepu nyt tietenkin on tähän yhteiseen pelkoon Purran saksista liittynyt vasemmiston kanssa, sillä kyllä ne sakset kykenevät pätkimään kepulaiset pitkospuutkin lämpökattilan tarveaineeksi ja sanovat minua viisaammat ( niitäkin muka sanotaan olevan ) että ne kykenevät leikkaamaan jopa kepulaisten betonisia siltarumpuja.

Itse kutsuisin Purraa valtiovarainministeriksi joka käyttää saksiaan taiten kuin kirurgi, leikatessaan suomineidolta pois märkivät mätäpaiseet kuolion estämiseksi.

Se on käsittämätöntä, että vasemmiston ja kepun puoskarit suosittavat suomineidolle hoitomuodoksi edelleen vain laastaria laastarin päälle.

Nyt kun hallitus tekee nyrkit savessa töitä saattaakseen tämän heidän hoidettavakseen jätetyn kaoottisen kepuhimmelin edes jonkinsorttiseen tolkun tilaan, niin äänestäjät ei ainakaan kuntavaalien tuloksen perusteella sitä näytä haluavan.

Olen usein sanonut että, ”kyllä kansa tietää”, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että jos kansalaiset uskovat tulevansa  vauraammiksi sillä, että sosialistien kädet ovat taskullasi, tai jos sairas uskoo että laastaria laastarin päälle mätkimällä viikatemieskin luopuu potilaastaan, niin silloin minä ainakin sanon, että kyllä ainakin tovereita ja kepua äänestäneiden päästä tyhmyys paistaa lävitse.

 

3 vastausta artikkeliin “Vasemmisto ja kepujohto kantaa kyllä vastuuta…..mutta vain itsestään.”

  1. Ei nykyisellä eduskunnan oppositiolla kuin ei myöskään mediallamme ole muuta tavoitetta, kuin saada perussuomalaiset pois siitä asemasta jossa se tällä hetkellä on.
    Sillähän se Suomi pelastetaan ja pelastuu, kun viedään persuilta kansalaisoikeudet sananvapauteen, estämällä vihapuheeseen vetoamalla heiltä sananvapaus puhua niistä ongelmista joiden olemassaolon muut kieltävät.
    Sehän on ollut medialle ja oppositiolle kauhistus, kun perussuomalaiset ovatkin toimineet hallituksessa isänmaan parhaaksi eikä kuten muut puolueet aikaisemmin, jossa järjestys on ollut että….ensin omat, kavereiden ja puolueen etu ja jos sen jälkeen vielä on villoja jäljellä, niin sitten vasta yhteiskunnan hyväksi……tämä on taivahan tosi, joka muuta väittää niin tieten valehtelee.

  2. Voi Niilo hyvä, sillä jos maatamme ei pitäisi pystyssä yrittäjät ja yritykset, niin ne sinun köyhäsi olisivat jo aikaas sitten kuolleet nälkään.
    Ei niin paljon kansakunta kykene yhteistä varallisuutta koskaan tuottamaan, etteikö aina löytyisi vasemmistolaisia vaatimaan oikeudekseen olla kyykyssä muiden elätettävänä.
    Se mitä vasemmisto tavoittelee suomessa(kin) on, että kaikki olisivat tasavertaisesti yhtä köyhiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *