Ajateltiin rouvan kanssa aamulla, että nyt on ” H-hetki” lähteä mustikkaan, kun lämpötila on vähän antanut periksi.
No ei siinä mitään, lämpötila ok, kosteusprosentti ei niinkään.
No kaikkinensa saatìin hyvät kolme ämpäriä mustikkaa, mutta kyllä siinä iso alue käytiin läpi, eli ei kovin hyvä vuosi ainakaan täällä.
Tässä lähitienoolla pyörii kolme karhuemoa, kaikilla kaksi pentua, joten kysyntää mustikalle riittää.
Jos tulee vettä, niin saavat sieniä. Eivät vielä tutki roskiksia. Mutta senkin varmaan oppivat. Onenatkin varmaan kiinnostavat.
Karhukannan lisääntyessä kohtaa karhujen ruokakulttuuri muutospaineita. Viljoista kaura saattaa olla suosituin herkku vielä nykyään.
”Mammutin munia”, ovat jossakin tutkineet muurahaisten toivossa , mutta pettyneet, kun säilöntään käytettyä muurahaishappoa löytyy, vaan muurahaisia munineen ei.
Kun helteet vähenivät, niin kävin aamulla pyöräilemässä. Metsä olisi ollut aivan märkä ja myöhemmin liian lämmintä.
Tänne Varkauteen on luvattu sadetta moneksi päiväksi ja lämpötilaa kohtuullisemmaksi, joten joidenkin päivien kuluttua lähden yhdistettyyn sieni ja mustikka reissuun – tietysti polkupyörällä sekin.
Polkupyörän pinnoille voisi asentaa räpättimen vaikka tuohesta. Tällöin ei yllättäisi metsätiellä maleksivia karhuja.
Olin taannoin mustikassa Vilppulassa. Eläimelliset vaistoni ilmoittivat, että minua tarkkailtiin. Lähellä oli vattupuska ja tuli mieleen, että siellä saattaisi olla vaikka karhu makuulla. Niinpä en puskaan mennyt. Muutamat litrat sain kuitenkin siitä ympärillä poimittua.
Kotona katsoin sitten netistä, että Vilppula on Pirkanmaan karhuisinta aluetta.
Jos karhuja alettaisiin harventaa, niin sen seurauksena karhukanta saattaisi muuttua äkäisemmäksi.
Pari vuotta sitten kuljin metsäpolulla erään pellon laitaan. Palasin parin minuutin päästä takaisin polun ja järven välistä maakaistaletta pitkin. Tällöin siitä lähti susi täyttä vauhtia pakoon kolmanteen suuntaan.
Kyllä metsän väki meitä tarkkailee. Myös ahmat, ilvekset, ketut, hirvet, mäyrät ja supikoirat. Eläimistä äkäisimpiin kuulunee viirupöllö. Lähistöllä on pesinyt. Lähelle en ole tuppautunut.
Sahalahden salolla on tuttu laavu, jossa on tullut pidettyä tulia syyspimeillä. Valopiirin ulkopuolella kuuluu lehtien rapinaa ja saa arvuutella, mikä otus on kyseessä. Ei ole tullut mieleen heitellä makkaran paloja tai tohotella taskulampulla.
Kun olen lähtenyt laavulta pois päin muutaman kymmenen metriä, niin äänistä päätellen kyseessä on ollut kettu, joka lähti sitten etsimään sattumia.
Eniten ääntä varvukossa taitaa pitää siili?
Inehmo näkee, kuulee ja haistaa asioita, joita ei välttämättä tiedosta, mutta jättävät merkin alitajuntaan.
Lievästi likinäköisenä ja hajataitteisena en välttämättä tunnista vastaantulijoita ilman silmälaseja.
Kuulo on säilynyt paremmin. Siksi en siedä räyhämusiikkia. Viime kesänä kuuluivat heinäsirkat, mutta arvelin menettäneenä hepokatit, joiden sirinä on korkeampi. Tänä vuonna asia on päinvastoin, joten otuksien lukumäärät ilmeisesti vaihtelevat. Vai vaihteleeko korvakarvojen määrä?