Taidan tänä talvena jättää mateet rauhaan.

Matikka aika olisi juuri nyt ja onhan se pilkkiminen käynyt mielessä, mutta kun ei saa aikaan.

No kalaa on pakkasessa ja säilykkeenä, joten sellasta akuuttia kalan tarvetta ei ole.

Tulikohan sitä käytyä kesän ja syksyn aikana liikaakin kalassa vai onko sitä vaan laiska ja mukavuudenhaluinen?

6 vastausta artikkeliin “Taidan tänä talvena jättää mateet rauhaan.”

  1. No, ei sitä yli tarpeen kannata kalastaakaan. Mullakin on vielä haukifilettä pakkasessa, mutten ole vielä päättänyt minkälaisen aterian niiden kanssa loihtisin.

  2. Minulla olisi ufo-haitarikatiska, joka on koettu hyväksi madeansaksi. Ehkä siihen pitäsi liittää jonkinlainen valkoinen johde madetta houkuttamaan. Ei ole katiska kallis. Kätevä kantaa. Ei tarvitse isoa avantoa.

    En ole vielä talvella kokeillut. Pitäisi olla suomalainen jääsaha. Kiinalaisella ei tee mitään.

    1. Ufo-haitarikatiskaa on kyllä kehuttu mateenpynnissä.

      Kiinalainen jääsaha toimii kesällä kohtuullisesti, mutta talvella niillä ei tee mitään.

  3. No ennen käytiin ”Nuijamateessa” ohuilla syysjäillä. Nykyään kalatiskillä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *