4 vastausta artikkeliin “Olemme Kreikan tiellä”

  1. Voisi ajatella että hallitus totesi ettei pelkästään leikkaamalla päästä eteenpäin vaan tarvitaan myös talouden kasvua. Voisi ajatella ellei rahaa olisi kupattu melkein pelkästään hyvätuloisille. Loppujen lopuksi voi päätellä ettei tässä ole kysymys muusta kuin ideologisesta toiminnasta. Hyvinvointivaltio halutaan karsia ja tuloeroja kasvattaa. Purra kuvittelee olevansa Suomen Thatcher mutta hän ei ota huomioon sitä etteivät perussuomalaisten kannattajat ole mitään yläluokkaa. Kokoomus toki kiittää kun sen unelmat toteutuvat vauhdilla. Perussuomalaiset tulee vajoamaan pienpuolueeksi mutta jos Kokoomus säilyy suurena ja on mukana seuraavassakin hallituksessa niin Purran ajamia muutoksia tulonjakoon on vaikea purkaa.
    Kokoomuksen pitäisi pystyttää Purralle patsas. Ehkä Purra lopulta loikkaakin Kokoomukseen kun oma puolue sulaa alta.

  2. Veroale ei sitten toimi odotetulla tavalla:
    Lääkärit arvostavat vapaa-aikaa enemmän kuin työtä,
    eli hallitus iski kirveensä kiveen ja rahaa valuu
    nyt vapaa-ajan vieton tukemiseen.

  3. Veroale ei toimi lääkäreille. Se kyllä toimii kaikille muille.

    Lääkäriongelmaan ei haluta puuttua. Ei ole haluttu aiemminkaan. Miksi?

Vastaa käyttäjälle Niilo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *