Hormuzinsalmen ”herätysjuhlat”.

Itse en aikaani tuhlaa lukemalla enään näiden monensorttisten  vihervasemmistolaisten villapaitaekonomistien ja Kalevi Sorsa säätiön tapaisten punaideologisten itkukotkuraivareita kuinka huonosti Suomella menee ja kaikki on nykyisen hallituksen syytä.

Itse katson yhden seikan olevan selvä osoitus että pahin on jo takana ja siitä osoituksena on Hurstin valinnan sanoma asiakkaiden vähyydestä, sillä asiakkaat ovat siirtyneet heidän ilmaisen ruuan jakelusta kauppojen maksaviksi asiakkaiksi ja punalappuisten tuotteiden metsästäjiksi, joten ”rahaa on”.

Se olisi nyt hyvä, että Trump jatkaisi Hormuzinsalmen sulkua vaikka vuoden loppuun, niin ehkäpä silloin muutkin puolueet kuin perussuomalaiset lähtisivät asiat asettamaan tärkeys järjestykseen ja priorisoimaan sitten vasta sirkukseen, kun leipää on pöydässä.

Yksi vastaus artikkeliin “Hormuzinsalmen ”herätysjuhlat”.”

  1. Lukeminen kannattaa aina ja siten tietää enemmän.
    Äärioikeisto taala edellä on on saanut lyhyessä aikaa paljon pahaa?

Vastaa käyttäjälle Niilo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *