Kun seuraa tätä maamme politiikkaa sitten miten läheltä tai kaukaa hyvänsä, niin tyhmempikin kansalainen, siis sellainen kansalainen joka on hukannut maalaisjärkensä, jos nyt hänellä herraparatkoon on sellaista koskaan ollutkaan niin näkee sen, että kaikki puolueet niin vasemmalta kuin oikealtakin keskustasta puhumattakaan haluavat politiikan pelikentältä saada yhden osallistujan diskattua pois mitä erilaisemmin teoin ja sanoin.
Kerran se oli jo lähellä onnistuakkin, kun kepu ja kokoomus yrittivät ja melkein onnistuivatkin syleilemään perussuomalaiuset hengiltä hallituksessa. Siksi se melkein onnistui, kun perussuomalaisilla oli heikko johtaja (Soini ) jollle minä muodotui tärkeämmäksi kuin me ja joka ei ollut valmis luopumaan vallastaan ja kuten nyt nähdään niin itse hän valtaansa myös hirttäytyi.
Onhan tämä nyt kaikkien nähtävissä, että vaikka perussuomalaiset ovat vakiinnuttaneet paikkansa suurena puolueena, niin yhä vain muut puolueet uskovat keskinäisellä vihakonsensuksellaan saavansa persut pois pelikentältään.
Mutta mitä enemmän muut puolueet koettavat palloa saada persumaaliin, niin aina se on sen jälkeen kun Soinista päästiin, niin löytynyt heidän omasta maalistaan.
Jos ette minua usko niin menkäähän kysymään muilta puolueilta, että keiden puolueiden kanssa he haluavat ensisijaisesti hallituksen muodostaa, niin yhdenkään puolueen tavoittena ei ole yhteistyö perussuomalaisten kanssa.
Vihervasemmisto nyt on tietenkin se taho joille persut ovat ainoa este heidän varjoyhteiskunnan rakentamisensa tiellä, mutta jopa vasemmistoakin innokkaampi on kepu, joka uskoo ylosnousemuksensa tapahtuvan vasta persujen kuolemaan.
Ja vaikka nyt kokoomuksen kanssa ollaan yhteistyötä tehtykin hallituksessa, niin kyllä kokoomuksessakin nähdään perussuomalaiset suurimpana uhkana heidän prosenttiensa syöjinä.
Vihervasemmistohan on jo kieltäytynyt kaikesta hallitus ja muustakin yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa, mutta ei se kyllä ole ollut persuilta pois, päinvastoin.
Mutta vaikka muut puolueet eivät persuyhteistyöstä kieltäydykkään julkisesti vasemmiston tavoin, niin halusta he sen kuitenkin myös tekisivät mutta,…… kun eivät uskalla kun tietävät ja ovat nähneet, että kieltämällä edustuksellinen demokratia yhdeltä puolueelta vain tekee niistä entistäkin voimakkaamman. Joten pienemmin vaurioin selviävät ne puolueet, jotka eivät pidä voikukkaa myrkkykasvina.
Muut puolueet eivät näytä vieläkään tietävän kuinka persuihin tulisi suhtautua, mutta se että heitä pidetään rasisteina, fasisteina, vihapuhujina jne, kertoo enempi muista kuin perussuomalaisista.
Kaikki Suomalaiset ovat perussuomalaisia ja mitä enemmän sitä vastustat, sitä enempi kiellät itsesi.

Kyllä herrat tarvii työläiset kukas muu ne työt tekis, toki nyt halutaan maahanmuuttoa tekemään ne työt, mutta millä ne elää jos työ pitäisi tehdä puoli-ilmaiseksi.
Vanha kansa sano että kyllä herrat työt tekis jos ne olisivat herkkua!
Sosiaalidemokratian voi kuulemma saada likaisesta wc-istuimesta.
Vaan mistä voi saada perussuomalaisuuden? Nyt lääketieteen tutkijat paikalle…
Varmaan se on niin kuin Arvi kirjoittaa, Perussuomalaiset ei ole kovin haluttu hallitus kumppani kuin ehkä Kristillisdemokraateille joka on yhtä konservatiivinen ja ulkopolitiikassa Israel- myönteinen. Kokoomukselle Perussuomalaiset sopii mainiosti toteuttamaan heidän talous unelmansa, varsinkin kun Purra on leikkinyt Thatcheria unohtaen ettei Thatcher ollut Ukipin vaan Konservatiivipuolueen pääministeri, mutta Kokoomus on saanut harmaita hiuksia Perussuomalaisten ulostuloista, herrapuolue Kokoomukselle jokin muu puolue, esimerkiksi sisäsiisti Keskusta, sopisi paremmin kuin junttimainen Perussuomalaiset.
Keskusta taas näkee Perussuomalaiset kilpailijanaan jo Maalaisliiton ja Vennamon ajoilta ja varsinkin nyt kun molemmat tavoittelevat kolmanneksisuurimman puolueen paikasta. Sinänsä en näe muuten estettä noiden puolueiden yhteistyölle vaikkakin myös Keskustassa varmasti pelätään että Perussuomalaiset alkavat taas tanssia pöydällä ja näyttävät paljasta takapuolta maailmalle.
Muille puolueille Perussuomalaiset ei näytä olevan mikään vaihtoehto, niin talous- kuin arvopolitiikkakin ovat liian kaukana toisistaan.
Joskus ajattelin, että Perussuomalaiset ja Demarit voisivat olla samassa hallituksessa mutta kun Demarit alkoivat nyrpistellä ja Purra leikkiä Thatcheria niin eihän siitä mitään ainakaan nyt tulisi.
Kokoomukselle on nyt pedattu hyvä paikka. Vaikka se ei voittaisi vaaleja niin hallitukseen se pääsee varmasti. Muut puolueet ovat pedanneet asiat niin ettei hallitusta ilman Kokoomusta saada aikaan. Ässät ovat siis Kokoomuksen kädessä, kävi vaaleissa miten tahansa.