Kaikkien muiden puolueiden tulisi sanoutua irti vasemmistoliittolaisesta terrorista.

Minä pystyn osoittamaan ihan lukuina, että kuinka paljon maassamme on tällä hetkellä  18 vuotta täyttäneitä henkilöitä, jotka voidaan luokitella vaarallisiksi yleiselle yhteiskuntarauhalle.  Ja jos he nyt ei suoranaisesti kaikki itse ole astaloineen liikkeellä, niin poliittisina yllyttäjinä ovat sitäkin vaarallisempia.

Se luku on noin 300000 henkilöä + – suuntaansa.

Tähän lukuun ei lasketa mukaan tästä ikäryhmästä nuorempia, vaikka he ovatkin tekemässä sitä mitä isommat edellä.

Nämä esittelemäni luvut on hyvin löydettävissä puolueiden tämän hetken kannatusprosenteista ja vasemmistoliiton prosenttien mukaan luku on noin 300000 henkilöä, sieltä se epikriisi todentuu.

En ole lääkäri enkä tohtori, olen politiikan itseoppinut tutkija ja kun kuuntelee, lukee ja katselee vasemmistoliittoa kannattavien  kirjallista ja sanallista toimintaa, niin siitä on yllättävän lyhyt matka siihen, että otataan lait omiin pikku kätösiinsä.

2 vastausta artikkeliin “Kaikkien muiden puolueiden tulisi sanoutua irti vasemmistoliittolaisesta terrorista.”

  1. Jääkö persu ihan yksin äärilaidalle? Kyllä nuoret kautta euroopan ovat jo siirtyneet vasemmalle? Riisto aiheuttaa kielteistä toimintaa.

    1. Kyllä, perussuomalaiset ovat yksin taistelemassa kodin, uskon ja suomineidon puolesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *