Olen joskus miettinyt, että kumpi on suurempi ohjaava tekijä Suomen ja suomalaisten osallistumisessa Ukrainan ja Venäjän väliseen sotaan. Onko se viha Venäjää vai rakkaus Ukrainaa kohtaan.
Sitä nyt ei kukaan aseta kyseenalaiseksi, että kuka on syyllinen sodan aloittamiseen, se on luku sinäsä.
Meidän historiallinen menneisyytemme ”karhun kainalossa” on ollut ikäänkuin itkemistä hihaan, eli ollaan rakastettu Venäjää hampaat irvessä ja nyt se on kääntynytkin vihaan, kun saadaan ihan luvan kanssa vihata.
Toki kun vihataan, niin kylkiäsenä seuraa myös pelko, pelko siitä että me olemme seuraavana karhun ruokalistalla.
Sanotaan rakkauden olevan sokeaa, mutta ehkäpä se sokeus joka tulee vihasta, niin on monin kertaisesti vaarallisempaa seurauksineen.
En tiedä sitten että olenko tunneköyhä, kun en tunne sen paremmin vihaa kuin rakkauttakaan kumpaakaan sodan osapuolta kohtaan.
Minusta näyttää huolestuttavalta se, että Suomessa viha ohjaa jo kaikkea tekemistä niin valtio,-kuin yksityiselläkin taholla.
Kekkosen puolueettomuuspolitiikka olisi kenties ollut se parempi vaihtoehto? Jota ei enää ole.