Kiitos Sipilä ja Orpo, kun annoitte sinisille sen kuoleman suudelman.

Kun kysytään, että mikä on ollut suurin sisäpoliittinen tapahtuma 2000 luvun Suomessa, niin tuskinpa on Soinin ja kahdenkymmen häntä seuranneen kansanedustaja-opetuslapsensa voittanutta, joista oli mukana jopa viisi istuvaa ministeriä niin omien hautajaistensa järjestäminen.

Ja tuskinpa perussuomalaiset olisivat nyt valtionhoitajapuolue hallituksessa ja todennäköisesti olisivatkin vain huutavan ääni korvessa, jos Soinin poppoota ei olisi jäsenistö lähettänyt puolueesta ”autuaammille metsästysmaille” muistelemaan loistavaa menneisyyttään.

Olen useammankin sellaisen henkilön kanssa keskustellut, jotka uskoivat Soinia seuraamalla  olevansa voittavassa joukkueessa, mutta nyt kiroavat omaa tyhmyyttään, kun todellisuudessa olivatkin valinnaallaan lähettämässä Soinin maatakiertävälle radalle ulkoministerinä vielä kahdeksi vuodeksi.

Siinä kaksikymmentä parlamentaarikkoa joista viisi ministeriä järjestikin omat hautajaisensa ja niille joille he kuoppaa olivat kaivaneet, niin ovatkin nyt  valtiohoitajapuolue seitsemän ministerin voimin hallituksessa.

Mutta suuri kiitos kuuluu myös Sipilälle ja Orpolle siitä, että ”Juudakset” hallitukseensa ottaen olivatkin itseasiassa nostamassa persut siihen loistoonsa jossa nyt ovat, vaikka varmasti luulivat myös olevansa viimeisiä nauloja lyömässä persuarkkuun.

Mutta kuten huomataan, niin Soini ei osaa edes hävetä, eikä kykene anteeksipyyntöön niiltä, joille lupasi loistavan tulevaisuuden häntä seuraamalla.  Tulee pian kymmen vuotta kuluneeksi tästä tapahtumasta ja yhä vaan yksi poliittinen ruumis eli Soini ei pääse eroon katkeruudestaan vanhalle puolueelleen omista virheratkaisuistaan.

En ole muita perussuomalaista lähtenetä/lähetettyjä kyllä huomannut katkeruuttaan osoittamassa medioissa enkä medioiden ulkopuolella Soinin tavoin, sillä Soininkin esiintyminen tuottaa vain myötöpeää katselijoissa ja lukijoissa ja  Soinin seuraajat kiertävätkin itse puukkoa omassa haavassaan ajatellen että,  aika aikaansa kutakin sano pässi kun päätä leikattiin.

On se varmaan Soinille ollut ja on katkera paikka todeta, että sen jälkeen kun puolue jakaantui, niin ensin vaalit 2019 olivat suurin voitto kautta aikain puolueelle eduskuntavaaleissa kunnes koitti vuosi 2023, jolloin taas tehtiin ennätyksiä ja noustiin kakkospuolueeksi oikeistohallitukseen.

Kyllä muissakin puolueissa tapahtuu vaihdoksia puheenjohtajistossa joko omasta tai jäsenistön  vaatimuksesta, mutta he ovat osanneet luopua arvokkaasti, eivätkä ole kuoppaa kaivaneet seuraajiensa alta, päin vastoin, ovat vielä nöyrästi tukemassa puoluetta menestykseen.

Soinihan oli eduskuntavaaleihin haluamssa kepun ehdokkaaksi, mutta kepun nuorisojärjestö oli heti nämä Soinin haaveet tyrmännyt.  Eipä silti, Soinin tavoite ehdokkaaksi lähtemisestä oli vain sitä samaa suunpieksentää mitä hän on harrastanut siitä lähtien, kun holotnaksi muuttui sinisiä kupatessaan/kuopatessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *