Rehellisyys/rehellinen maan perii.

Tässä on jo yli kolme vuotta saatu kuunnella kuinka demarit ovat huutaneet hallituksen suuntaan, että väärin sammutettu.

Tämä on tuonut selvän ykköspuolueen aseman demareille Gallupeissa ja täytyy kyllä ihmetellä mitä niiden päässä liikkuu, jotka kumartavat ja niiaavat demareiden suuntaan, eivätkä edes kysy että mikä on demareiden oma vaihtoehto hallituksen politiikalle. heille näkyy riittävän sanonta, että tehdään kaikki reiluimmin.

Kokoomus ja perussuomalaiset jo esittelivät omat  leikkaus,-ja sopeutus eli jarrulistansa  tulevalle hallituskaudelle. Kokoomuksen lista oli melko kädenlämpöinen ilma selvää konkretiaa, kun perussuomalaiset taas esittivät omassa ohjelmassaan euromääräisesti,  kuinka niukkanakin aikana potilas voi päästä happikaapistaan ulos  vapaaksi hengittelemään omilla keuhkoillaan.

Ja näyttää että perussuomalaisten rehellinen lista saa kansalaisilta kiitosta rehellisyydestään, eikä piiloudu kenenkään selän taakse hokemaan, että kyllä mää, mutta kuin ei nuo toiset….

Perussuomalaisten esittelemä ohjelma sai kuinkas muuten haisevan vastalauseen juuri siltä suunnalta, joiden omat esitykset huutavat poissaolollaan ja niitä ei uskalleta edes julkaista kansalaisten suuttumisen pelossa.

Minä oletan kuitenkin, tai olen täysin varma, että ei kansalaisista kuin pieni murto osa äänestä näiden jarrulistonen mukaan, että kuka jarrutaa mitenkin, vaan valtaosa äänestää mielikuviin perustuen, että mikä puole eniten samaisstuu heidän omien prinsessa ruususen unien kanssa ja että mikä puole taitavammin osaa pukea syömävelatkin saataviksi.

Olkoon nyt tuleva hallitus minkä värinen tai hajuinen hyvänsä niin se on varmaa, että köyhien asiat ei parane väheneviä rahoja taskusta toiseen siirtelemällä, eli jos jollekkin kumarrat, niin toiselle pyllistät.  Ainoa asia jolla kaikki, myös ne köyhimmät nosevat kyykystään on työ muualla kuin julkisen sektorin palveluksessa, eli yksityinen yrittäjä ja yritys on se taho, joka menestyessään voi köyhänkin estää joutumasta kyykkyyn.

Kyllä se näkyy yhä vieläkin olevan vasemmistolla se ymmärrys, että yrityksiä ja yrittäjiä enempi verottamalla köyhä hyötyy, mutta sen tiedän varmasti, että köyhä ei köyhdy vaan joutuu piankin oikosääristen pataljoonaan  vasemmiston sorretun voiman politiikalla.

Itse uskon, että vasemmistohallitus joko kokoomuksen tai  kepun ryydittämänä olisi Suomelle se tie, joka nykyisenkin talouskasvun nollaisi nopeastikkin miinusmerkkiseksi, se olisi sitä kaiken voi tehdä reiluimmin politiikkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *