Nyt tuntuu voimistuvan politiikan tutkijoiden ja jopa Kalevi Sorsa säätiön suunnalta ajatus, että ei ne ensikevään vaalien voittaja olekkaan vielä kirkossa kuulutettu, mitä se oli heidän tukkimiehen kirjanpidossaan vielä joku kuukausi sitten.
Ja sen lisäksi kun voittajaa arpovat, niin siitäkin ollaan montaa mielipuolta näissä ajatuspajoissa, että millä teemalla se ykköstila saavutetaan tai käänteisesti että millä ne hävitään.
Itse en näiden minua viisaampien ( niitäkin muka löytyy ) tutkijoiden lausuntoihin ja (arvi)oihin usko, uskon siihen mitä ihmiset minulle kertovat ruuhkasuomen ulkopuolella, sorateiden ja pitkospuiden varsilla sekä siellä, missä voidaan vielä kuunnella korpien kuiskintaa ja jylhien järvien loiskintaa.
Oma kantani on aina ollut ja yhä se vain vahvistuu, että Purra nousee seuraavien vaalien jälkeen nykyisestä varapääministeriydestään varsinaiseksi pääministeriksi.
Vaaleja ei voita kokoomus, vaikka talousluvut kuinka näyttäisivät prosentin kasvua. Eikä vaaleja voita myöskään demarit, vaikka kuinka he lupaavat olevansa reilumpia.
Kokoomus häviää vaalit, koska he ovat siirtyneet tukemaan jo ihan avoimesti niitä samoja moraalittomuuden arvoja jota vasemmistommekin edustaa ja todisteeksi riittää jo pelkästään sekin, kun katsoo kuinka Stubbi nostaa presidentinlinnan ja Kultarannan lipputankoihin Pride lipun ja Orpo naulaa Priden tavoitteet kokoomuksen puolueohjelmaan toteutettavaksi.
Suomi kyllä selviää työllä ja yrittämisellä, mutta jos yhteiskuntamme heittää romukoppaan kaikki ne uskonnollis/kulttuuris/kansalliset arvomme joille itsenäisyytemme on historiassa rakentunut/rakennettu ja lähtee Jumalattomuuden ja moraalittomuuden sanansaattajaksi, niin silloin ei auta vaikka talouden rattaat kävisivät kuinka kuumana, kun Jumalan ja Raamatun opetukset sanotaan olevan saatanasta.
Nyt kansalaisia pelotellaan milloin minkäkinlaisilla ulkoisilla uhilla ja varustaudutaan hampaita myöden, mutta kansakuntamme on tuhoon tuomittu, mitä päämäärää kohti kaikki puolueet ovat menossa perussuomalaisia lukuunottamatta, eli moraalittomuuden markkinoille joka muistuttaa villiä länttä, jossa nopein vetäjä voittaa.
Ensikevään vaalit ovat ratkaisevat, että valitseeko kansa päättäjikseen helppoheikit moraalittomuuden markkinoita edistämään, vai valitseeko kansa vaalien voittajaksi puolueen jonka puolueohjelmaan on kirjattu kultaisin kirjaimin koti, uskonto ja isänmaa. Nämä arvot olivat aikaisemmin myös kokoomuksen arvoja, mutta nykyään niitä ei enään uskalleta lausua ääneen vihervasemmistolaisten pelosta, sillä näiden lausuminen tietää rasistin ja taantumuksen leimaa ja porttikieltoa kulttuuriväen kokoontumisajoihin.
Se on ihan sama vaikka kokoomus ja demarit lupaisivat kansalaisille kymmentä hyvää ja yhtätoista kaunista vaaleihin mentäessä, niin niillä ei Herran huonetta rakenneta, jos taivaan Herra samaan hengenvetoon kielletään.
Kansalaiset ovat nyt paljoin vartioina, valitsevatko he päälleen Somorran ja Comorran vai pelastuksen tien ja ei kai kenellekään ole enään epäselvää kun tätä haureutta Suomessa seuraa, että mikä puolue ainoana tätä saatanan kuiskuttelua torjuu.

Perussuomalaiset puhuvat kansalaisille sillä kielellä jonka Jumala on opettanut, eli he toimivat linkkinä tai sanoisinko hyvänä ukkosenjohdattimena maan ja taivaan välillä.
En nyt haluaisi maalata pirua seinälle mutta maalaan kuitenkin eli, jos kansa antaa avoimen valtakirjan haurauden lähettiläille vaaleissa, niin en uskalla edes ajatella, että minkälainen on Jumalan kosto Suomen kansalle, koska se tulee, en tiedä, mutta se tulee varmasti.
Kukaan ei ole vaalivoittaja ennen kun ne vaaleissa saadut äänet on laskettu silloin voi voittaja olla rinta rottinkilla tai kuten tammelan torin pulu rinta kaarella terv tepivaari
En usko että Prideläisten olo helpottuu sillä, että he tekevät sairaudestaan, tai hienoimmin sanottuna poikkeavausuudestaan ilakoinnin ja juhlinnan aiheen.
Ensi keväänä on viimeinen mahdollisuus kansalaisilla vaalikopissa lopettaa tämän vasemmistoregiimin sateenkaaritanssi Suomalaisten haudoilla.
Onko ne persu jäsen kortin omaavat homot, lesbot ja huorintekijät jotenkin parempia ihmisiä arvin Jumalan silmissä ??
Pride liike ei edusta mitään tasa-arvoa, se on vasemmistoideologinen uskonto eli kultti, jossa kaikki eri mieltä heidän kanssaan olevat kivitetään kuten tehdään heidän ihalemassaan Koraanissakin.
Et vastannut kysymykseeni… Ja tuo väitteesi jostain Koraanin ihailemisesta on taas tätä nykypersuilua pahimmillaan. Ja miksi vedät uskonnon vaaliteemaksi?? Jumalalla ei ole ääni eikä muutakaan oikeutta osallistua vaaleihin.
iivolla on kyllä rima niin matalalla, että en edes minä kykene sitä alittamaan, joten pitäkää vaan minun puolestani se sateenkaaritoteeminne jota kumarratte.
Näkeehän sen nyt sokeempikin Reetta, että kun vihervasemmisto antaa islamisteille pikkusormensa, niin pian he ovatkin jo päätään lyhyempiä
En kyllä jaksa ymmärtää, että mikä kumman pyhä allianssi on tämä vihervasemmiston ja islamistien välinen yksijalkaisuus, liekkö siinä vaan yksinkertaisesti vihervasemmistolla tavoite nuorentaa ikääntyvää äänestäjäkuntaansa vereksillä ulkomaanelävillä.
Teillä persuillahan on oma islamtiennäyttäjä nimittäin OHA ALLAH…
Onhan se ihan selvää, että vain ja ainoastaan demarit, vassarit ja vihreät tarvitsevat maahanmuuttoa, siis islamisteja, että saavat itselleen äänestäjiä, mutta loppujen lopuksi Suomesta tulee ählämimaa, mitä he eivät edes yritä ymmärtää!
Ruotsalaisilla jo vähän näyttää silmät aukeamaan, että mitä ovatkaan tehneet!
Raamatussa myös kerrotaan, että, kun Israelin valtio uudelleen alkaa kukoistamaan, kuten kävi vuonna 1948, kun Israel itsenäistyi.
Kerrotaan, että se sukupolvi, joka silloin on elossa, ei katoa, ennenkuin KAIKKI TAPAHTUU!
Siitä on lähes 80vuotta, joten aika käy vähiin!
Hyvin arvata saattaa, kun katselee tätä kaikkea saastaa, johon sielun vihollinen ihmiset ajaa, koska se tietää, että silllä on erittäin vähän aikaa!
15:51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
15:52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
15:53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
15:54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu”.
https://www.koivuniemi.com/raamattu/?tila=pikahaku&kaannos=fi-38&kokoluku=1&hakuehto=1ko+15%3A51
Voittajaa ei kenties ole tiedossa, mutta häviäjä on: Suomen kansa.
Ainakin hallituksessa jyrätää PSää eikä se kummoisesti nosta kannatusta?
Halliin rahaa ja valtiovarainministeri pannaan saksineen köyhien kimppuun?
Hyvä kysymys Arville tuo että jos homous on syntiä ja johtaa tuhoon niin mites on kun Joakim Vigeliusta veikataan jopa Purran seuraajaksi niin hylkääkö Jumala sitten Perussuomalaiset ja heille käy kuin Sodoman ja Gomorran, sataa niskaan tulta ja tulikiveä ja taakseen vilkaiseva Purra muuttuu suolapatsaaksi?