Työ tekijäänsä kiittää.

Suomessa on nyt virinnyt keskustelu arkipyhien poistosta ja en tiedä mikä kanta kyseiseen asiaan on perussuomalaisella puolueella, mutta oma käsitykseni on, että ne tulisi poistaa.

Miksi, no siksi, että nekin päivät, joita vuoteen mahtuu vähän vuodesta riippuen kymmenkunta päivää, niin olisi parempi viettää työssä, silloin pysyttäisiin pois pahanteosta ja kaukana päitä sekoittavista atmosfäärisistä aineista.

Liika vapaa-aika, se on pahasta.  Katsokaapa vain tilastoja, suurimmat turvallisuus-ja terveydenhoitosektoria rasittavat tapahtumat ajoittuvat juuri näiden arkipyhien aikaan.

3 vastausta artikkeliin “Työ tekijäänsä kiittää.”

  1. Meillä Suomessa otetaan usein mallia muista maista, milloin meille esitetään Ruotsin mallia ja milloin Espanjan mallia käyttöön otettavaksi.
    Minä puolestani esitän käyttöön otettavaksi Suomeen Japanin mallia, siellä työntekijöiden palkallinen vuosiloma on vain kymmenen päivää.

  2. Ne arkipyhät poistettiin jo aika päiviä sitten
    Nyt taitaa olla näin ettei niitä ole kun pari kolme vuodessa no meitä ei nuot enää häiritse
    Mutta saattaa ne olla aika tärkeitä joillekkin terv tepivaari

  3. Taisipa naapurissa joku ehdottaa tosi pitkää työpäivää ja lauantait mukaan lukien. Lienee tarve sotateollisuudessa.
    – Kun on maassamme paljon työttömiä, niin työpäivää pitäisi lyhentää, että työttömätkin saisivat työtä.

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *