Kyllä sitä nyt taas ollaan niin vallankumouksellisia niin vallankumouksellisia että….
Kyse on siis parhaillaan Tampereella olevien sosialistien kokoontumisajoista, jossa punaiset kiihottavat itsensä lähes hegumallisuutta muistuttavaan transsiin odotettavissa olevan vallan siirtämisestä historian oikealta puolelta laitavasemmiston hoteisiin ensikeväänä.
Mutta itse näen tässä nyt jonkinsorttisen kohtalon yhteyden muistuttamaan v. 18 ….eli…..
….että Tampere on taas kuten rohee satavuotta ja tänäkin päivänä alkusoitto sille, että vallankumous syö omat lapsensa.
Ei onnistuneet sosialismia tuomaan maahamme sirpein eikä vasaroin ja ei se tule onnistumaan nytkään, olipa ruusupuskat kuinka purppuran punaisia hyvänsä.
Ja nyt samaan aikaan omaa vallankumoustaan kiljuvat punaiset Turussa, ovat hämäyksen vuoksi maalanneet itsenä vihreiksi, mutta kyllä kansa tietää, että vihreät ovat punaisia vaikka voissa paistettaisiin.
Mutta ei meidän oikeistolaisten tule yöuntamme menettää mokomista, huutakoon ja kiljukoon niin paljon kuin kitapurjeet kestävät, kunhan eivät lähde liiveihimme uimaan, siinä menee oikeusvaltion ja punaisen viivan raja.
Varmasti sieltä rajan takaa tulisi taas ”Rahjoja” aseineen jos oikeiston ote herpaantuu, joten ollos huoleton, poikas valveil on.
Turussa Virta venhettä vie, mutta karille näyttää juuttuvan yhä tiukempaan, kun maailmaa pelastaessaan ovatkin valmiita ripustamaan myllynkiven suomineidon kaulaan.
En suuremmin heidän vallankumouksellisia kokoontumisajojaan seuraa, mutta kun siltä ei voi välttyäkkään tässä valtavassa mediasirkuksessa niin ajattelen, että juhlikaa nyt kun teillä on vielä nousuhumala, ensikeväänä sitten kankkunen on sitä kovempi mitä suuremmalla suulla on vallankumousta juhlittu ja juotu pullonsuusta sorretun voimaa, sekä suojeltu köyhien oikeutta kyykyssäoloonsa tulossa olevan vasemmistovallan suojeluksessa.
