En vain mitenkään osaa kuvitella, millä silmillä ja aivoilla Suomalaiset katsovat Zelenskyn käytöstä.
Onko hän sankari?
Vai kieroista kieroin?
Minusta hän on petollinen rosvo.
Häikäilemätön konna.
Näenkö minä Suomen hallinnon yhtään rehellisempänä?
En näe. Yhtä petollinen.
Jos minä saisin päättää, Ukrainan tuki lopetettaisiin täysin ja kokonaan.
Säästyneet rahat Suomen terveydenhoitoon, ja sosiaaliturvaan.
Mediapoolimme kertoo silmät kirkkainan, että Suomen pankkiasiantuntijat uskovat Suomen talouden nousevan peräti 2% ensivuonna.
Mihin tämä perustuu? Ei mihinkään. Suomen työttömyys kasvaa ja yritysten konkurssin ovat edelleen nousussa.
Mihin siis tämä talousnousu voisi perustua?
Vienti ei vedä. Myytiin yksi iso laivatilaus, tai siis laiva on valmis ja se toimitettiin tilaajalle.
Se oli käsittääkseni maailman isoin tai isoimpia risteilylaivoja. Saatiin 2 miljardia.
Se nosti viennin arvoa.
Venäjän rajaa aiotaan pitää kiinni seuraavat kaksi vuotta. Eduskunta tekee päätöksen.
Miksi?
Välineellistetty maahantulo Venäjältä.
Niitä tuli 2023 noin 1800.
Ruotsin puolelta samaan aikaan 6000-8000.
Suomalaisten hälytyskellot eivät soineet. Eikä soi edelleenkään.
Tämä itärajan kiinni pitäminen kuitenkin liittyy Ukrainan sotaan.
Suomi ampui vain omaan jalkaansa. Ei siitä mitään muuta hyötyä ollut eikä ole.
USA on kapitalistinen maa, kuten Venäjä . Molemmat suurvaltoja.
Molempien johtajia Suomen mediapooli haukkuu, kun politiikka ei ole Suomen eikä Eun mieleistä.
Ei vain avaudu Suomalaisille, mistä on kyse. Ei Sitten millään. Ymmärrän kyllä, kun mediapooli tekee omaa myyräntyötä.
BRICS maat ovat talousyhteisönä vahvistumassa kovaa vauhtia. Se on yksi keskeinen kysymys koko Ukrainan sodassa.
Mutta ei sitä mediapoolimme avaa mitenkään.
USAn yksinapainen maailman johtaminen on tulossa tiensä päähän.
Suomi valitsi väärän hevosen, jälleen kerran. Kuten aina ennenkin, tietämättömyys ja tyhmyys on hallintomme.
Suomessa on kuitenkin monia monia hyviä ihmisiä ja järjestöjä syntynyt. Niistä mediapoolimme ei kerro eikä anna puheenvuoroa. Sensuuri on kovaa. Suomi kritisoi Venäjää siitä, mitä itse tekee.
Ukrainassa tapahtuu ihan muuta kuin meille Suomessa mediapoolissa kerrotaan. Sitä sanotaan valehteluksi.
Suomessa on yksi Euroopan trollikeskus. Sananvapautta ei ole. Trollit terrorisoi kriittisesti suhtautuvia Suomalaisia patriootteja.
Jos on samaa mieltä mitä mediapooli ihmismieliä manipuloi, ei ole tietoakaan eikä käsitystä siitä, miten kriitisesti eli omilla aivoillaan ajattelevia terrorisoidaan Suomessa.
Niin oli 1930 luvullakin.
Ukrainassa käydään ihan eri sotaa, kuin Suomalaisille uskotellaan.
Sota on uusliberaalien globalisten henkissä pysymisen taistelu.
EU on uusliberaalinen globalistien projekti.
Samoin USAn demokraatit pääosin.
Venäjä ei ole uusliberaali maa. Trump ei myöskään USAssa ole uusliberaali.
EU on! Suomi on sen eturintamassa, ja koekenttä kaikin tavoin. Digitalisaatiosta lähtien.
Suomen neidon housuhin tuuttaa paskaa armottomasti.
Ukraina on siksi tärkeä. Ei Ukrainassa itsenäisyydestä kamppailla.
Joko se selvisi tässä krjoituksessa teille?
Uusliberalismi on munanlutkutusta ja feminismiä, vapaata markkinataloutta, vapaata rahan ja tavaran sekä työvoiman vapaata liikkumista. Kapitalismia joka on läpeensä mätä!
Suomessa ei ole tätä vastaan kuin yksi vaihtoehto!
Vapauden liitto!
Kommunistit harjoittaa edelleen poliittista masturbointia.
Miksi, en tiedä!
Venäjän raja on avattava heti! Eikä jatkettava 2 vuodella. Tyhmyys ei ole hyvä merkki viisaudesta.
Markku Huhtala, Tampere

Kyllähän se konna on joka itseään puolustaa. Jos joku hyökkää sinun asuntoosi ja sinä pistät vastaan niin konnahan sinä olet.
Heitä voltti.
EU – rauhan aate vai globalismin ja uuden maailmanjärjestyksen väline?
EU:n takana on juutalainen pankkimahti.
Kuka on/oli EU:n isä?
Lue https://www.jormajaakkola.fi/eun-taustatietoa