”OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.
Opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) on todennut, että Opetushallitus on tiennyt Salam – islamin polku -oppikirjasarjan ongelmista jo kolme vuotta. Sarja sisältää runsaasti tunnustuksellista sisältöä, joka on perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden vastaista. Tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta luovuttiin Suomessa jo vuonna 2003.
– Tässä ei ole kyse vahingosta tai laadunvarmistuksen pettämisestä. Tässä on kyse siitä, että valtion virasto on tietoisesti antanut lainvastaisen oppimateriaalin levitä peruskouluihin vuodesta toiseen. Pääjohtajan vastuu on kiistaton, Antikainen sanoo.”- Suomen Uutiset 22.5.2026.
En ole tiennytkään, että Suomen vasemmiston ja islamin kihlaus on näin pitkällä. En kuitenkaan toivota onnea vaan mietin missä maamme tutkiva journalismi on luurannut. Mietin myös etteikö uskonto enää olekaan oopiumia kansoille…

https://www.suomenuutiset.fi/oph-tiesi-islamin-oppikirjojen-lainvastaisuudesta-vuosia-antikainen-vasemmistoliiton-kelhan-on-lahdettava/