Mika Anttonen Ylellä: Ilmastotavoitteet mahdottomia -keisarilla ei ole vaatteita

”Mika Anttonen Ylellä: Ilmastotavoitteet mahdottomia – kunnianhimo tutkimukseen, ei aikatauluihin

Polttoaineyhtiö St1:n perustaja ja pääomistaja Mika Anttonen kritisoi Ylen haastattelussa voimakkaasti nykyistä ilmastokeskustelua ja -politiikkaa ja kuvaa sitä epärealistiseksi. Anttosen mukaan ratkaisuja ei saada kiireisillä päätöksillä vaan pitkäjänteisellä tutkimuksella ja teknologian kehittämisellä.

Polttoaineyhtiö St1:n pääomistaja Mika Anttonen on itse käyttänyt satoja miljoonia euroja uusien energiavaihtoehtojen kehittämiseen. St1 on kokeillut bioetanolia, geotermistä lämpöä ja monia muita hankkeita, joista useimmat on lopetettu.

– Olemme laittaneet satoja miljoonia uusien skaalautuvien energiavaihtoehtojen etsimiseen. Todellakin tiedämme mistä puhumme, kun sanomme, että tämä ei ole helppoa.”- Suomen uutiset 9.6.2026.
——————————————————–
Hyvä homma, että vaikutusvaltainen ja rehti ihminen kertoo vankkojen perustelujen kanssa laajalevikkisessä mediassa, ettei keisarilla ole vaatteita.👍

7 vastausta artikkeliin “Mika Anttonen Ylellä: Ilmastotavoitteet mahdottomia -keisarilla ei ole vaatteita”

  1. Hei Lasse,
    Todella oikeaan tietoon perustuva kannanotto Anttoselta.
    Antti

    1. Kehittäkää, tutkikaa ja suunnitelkaa vaikka minkäkinlaisia ikiliikkujia ilmastontorjuntaan, niin ne eivät maapallon syklien muuttamisesta lämpimästä kylmempään ja päinvastoin pysty vaikuttamaan, ainoa mihin se pystyy jos pystyy, on estää ihmisten hukkumasta omaan paskaansa.

    1. Pöljän kansan valitsema ”eliitti” osaa laskea enintään housuihinsa, jos sitäkään enää, lapsena kyllä!

  2. ”Polttoaineyhtiö St1:n perustajan ja pääomistajan Mika Anttosen arviot ympäristötoimista herättävät keskustelua. Anttonen sanoi Ylen haastattelussa muun muassa, että ympäristötavoitteet ovat mahdottomia, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen.

    Anttonen on turhautunut asiantuntijoihin ja poliitikkoihin, jotka luovat kuvaa siitä, että siirtymä hiilivapaaseen maailmaan olisi toimeenpanoa vaille valmis, vaikka ratkaisuja ei ole olemassa. Anttosen mukaan olemme kollektiivisesti tuudittautuneet vaaralliseen aikatauluharhaan ja suljemme silmät totuudelta.

    Ympäristötoimet eivät enää kiinnosta – Ranskan presidentti haluaisi EU:n ympäristösääntelyn tauolle, Ruotsissa päästöt näyttävät lisääntyvän
    ”Energiajärjestö IEA:n mukaan hiilineutraaliuteen tarvittavista innovaatioista puuttuu yhä lähes puolet. Tämänhetkinen energiajärjestelmä ei pysty toteuttamaan energiasiirtymää siinä tahdissa kuin esimerkiksi Pariisin ilmastosopimus vaatisi. Tämä on aivan selkeä fakta”, Anttonen sanoo Ylelle ja huomauttaa, että maailman primäärienergiasta hieman yli 80 prosenttia tulee fossiilisista polttoaineista. – Uusi Suomi 10.6.-26″Mika Anttonen latasi suorat sanat ympäristötoimista Ylellä – Heti reaktio vihreistä ja perussuomalaisista.”

  3. Ilmaston muuttaminen suomen mittakaavasta on täysin utopiaa!
    Kiina yms. eivät välitä siitä yhtään mitään, kunhan rahaa tulee tavalla ja toisella!
    Anttonen tunnustaa tosiasiat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *