”Valtamedia piilottaa Epstein tiedostojen paljastamat karmeudet Suomessa ja leimaa ne salaliittoteorioiksi – Maailman ylin luokka vailla mitään vastuuta moraalittomuudestaan.”
USA:ssa erityisesti sosiaalisessa mediassa, mutta nyt myös pakotettuna valtamediassa joudutaan uutisoimaan ihmisille, että maailmaa on johtanut eliitti, joka on kaiken lain yläpuolella ja on syyllistynyt sanoinkuvaamattomiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja loputtomiin sotiin. Isossa Britanniassa ounastellaan jo sitä, että kuningashuone on mennyttä.
Miksi media ”vaikenee”? Helsingin Sanomat on pohtinut, miksi valtavat paljastukset eivät johda uusiin pidätyksiin. Median mukaan moni uusi tiedosto sisältää jo aiemmin tutkittua tietoa tai viittauksia henkilöihin, joiden osallisuutta rikoksiin ei voida näyttää toteen pelkän nimen esiintymisen perusteella.
Yhteenvetona: Valtamedia raportoi Epsteinin rikollisesta verkostosta ja suomalaisista nimistä, mutta jättää mainitsemasi rituaaliväitteet ”faktan ja fiktion sekasotkuksi”, jota se pitää osana laajempaa informaatiovaikuttamista.
Kysyin vielä AI:ltä, kun se väitti, että tarinat epsteinin eugeniikkainnosta ja halusta kloonata ihmisen Ukrainassa eivät ole totta, että onko valetta perustuen tuunattuihin kuvakaappauksiinn tieto, että Epstein vastasi Bryan Bishopille ”Baby designer” sähköpostiviestittelyssä, että toivoi voivansa kloonata ihmisen Ukrainassa viiden vuoden sisällä.
Sitten AI antautui ja vastasi, että sähköposti on aito ja vahvistaa, että Epstein halusi kloonata ihmisen Ukrainalaisessa laboratoriossa.
Suomalaiset toimittajat ovat surkeita valehtelijoita ja ovat pahan palveluksessa.
https://www.msn.com/en-us/health/medical/epsteins-secret-plans-to-fund-designer-baby-clinics-revealed-in-files/ss-AA1VzaFa
Lähde: Oikea Media; Mikko Paunion blogi 22.2.2026, jonka otsikko tämän blogin alussa lainausmerkkien sisällä.
Valtamedia on yrittänyt jo pitempään yhdistää Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia seksuaalirikollinen Epsteinin laittomuuksiin ja hämäräpuuhiin. Toistaiseksi tuloksetta. Jos Donald Trump olisi tässä mielessä syyllistynyt johonkin laittomuuteen, se olisi jo paljastettu, luulen ma. Ans kuitenkin kattoo nyt.
Kovasti Media on tähän mennessä paljastanut suuria nimiä, kuninkaallisia myöten, Epstein-asiakirjoihin liittyen.
Jokin tässä jutussa haisee. Ehkä Mikko Paunio on oikeilla jäljillä, tai sitten ei.

”Jeffrey Edward Epstein oli yhdysvaltalainen varainhoitaja ja sijoittaja. Hän keräsi suuren omaisuuden ja sai mainetta lahjoittajana, kunnes nousi julkisuuteen seksuaalirikoksistaan ja niihin spekulaatioissa liitetystä vaikutusvaltaisesta ystäväpiiristään.
Syntyi: 20. tammikuuta 1953, Brooklyn, New York, Yhdysvallat
Kuoli: 10. elokuuta 2019, Metropolitan Correctional Center, New York, Yhdysvallat
Koulutus: Courant Institute of Mathematical Sciences (1971–1974) – Wikipedia.
https://oikeamedia.com/o1-231700
Rahan ja vallan väärinkäyttäjät.
Kuten näemme, maailma on SAATANAN VALLASSA!
Onhan se tiedetty jo vuosituhansia, mutta ”mitä sitten”?
Epstein aineisto oli käytettävissä myös Bidenin kauden aikana, mutta mitään todellisia todisteita Trumpin kytköksistä Epsteinin rikoksiin ei silloin tuotu esille. Näin siitä huolimatta, että demokraatit pyrkivät lähes kaikin mahdollisin keinoin estämään Trumpin ehdokkuutta ja uudelleen valintaa. Olisi siis todella suuri yllätys, mikäli Epstein aineistosta löytyisi joitain uusia raskauttavia todisteita Trumpista.
Clintonien kuulemisvideot julkaistiin: Hillary menetti hermonsa ja Bill kiisti pitävänsä nuorista naisista.
05.03.2026
Clintonit olivat kongressin kuultavina yhteyksistään Jeffrey Epsteiniin. Hillary Clinton menetti hermonsa ja paukutti nyrkkiä pöytään. Bill Clinton puolestaan piti aivan tavanomaisena sitä, että rikkaiden ihmisten yksityislentokoneissa ja huvipursilla on nuoria naisia tarjoamassa vähän hierontaa.
Ex-presidenttipari Bill ja Hillary Clinton todistivat viime viikolla edustajainhuoneen valiokunnan edessä yhteyksistään Jeffrey Epsteiniin. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kongressi joutui pakottamaan entisen presidentin todistamaan. Videotallenteet kuulemisista on nyt julkaistu.
Clintonit eivät ole syytteessä tai epäiltyinä mistään väärinkäytöksistä Epsteiniin liittyen. Kuulemistilaisuuksissaan Clintonit jatkoivat samalla linjalla kuin aiemminkin sanoen, että heillä ei ole mitään tietoa Jeffrey Epsteinin rikoksista. Hillary Clinton ei muista edes ikinä tavanneensa Epsteinia.
https://www.suomenuutiset.fi/clintonien-kuulemisvideot-julkaistiin-hillary-menetti-hermonsa-ja-bill-kiisti-pitavansa-nuorista-naisista/