Hiihtobuumi

Nyt korona-aikana ovat ihmiset lähteneet laduille ja hiihtovälineet ovat loppuneet monista urheilukaupoista. Minun laji se ei kuitenkaan ole vaikka salpausselän perhelenkin latu lähtee 50 metrin päästä parkkipaikkamme kupeesta. Minä tyydyn kävelyyn ja sauvakävelyyn. Viimeksi olen sukset laittanut jalkaani ammattikoulussa 35 vuotta sitten kun liikuntatunneilla pakotettiin. Mutta hiihtoa harrastaville nostan kuitenkin peukkua.

On niitä ihan hyviä valmisruokiakin

Ostin kaksi vuokaa saarioisten silakkalaatikkoa.

Tuunasin niitä vähän: Lisäsin sipulia ja murennettua aurajuustoa.

Kyllä tuota nyt mielellään ääntä kohti haarukoi.

Tämän hetken maailman paras kiekkoilija on saksalainen

Edmonton Oilersin supertähti lähenteli jo Wayne Gretzkyn ennätyksiä.

Leon Draisaitl valittiin Saksassa viime vuoden parhaaksi urheilijaksi ja näin ollen ohitti saksalaisten urheilutoimittajien äänestyksessä kaikki Saksan jalkapallotähdet ja muut saksalaiset urheilutähdet.

Viime vuoden NHL-kausi jäi kesken, mutta Draisaitl ehti johtaa sen pistepörssiä ylivoimaisesti.

Rakastettuni

Ikävöin, kaipuu kova

Valkoisen ruusun sinulle ostin, siitä ilahduit kovin.

Mutta välillämme kuilu, liian syvä

Kuin parvesta eksynyt heinäsirkka, jään yksin lehdelle soittelemaan.

Ja miten niihin koronatesteihin pääsee??

Mulla on tänään nokka vuotanut kuin oraksen hana ja lisäksi vilunväreitä. Voihan tämä olla normaalia flunssaa silti, mutta varovainen ja tarkkana pitää olla näinä maailman aikoina.

Löin tänään vetoa

Yhden kaverini kanssa, kumpi pudottaa enemmän elopainoa kesäkuun 1. päivään mennessä.

Lähtökohdat ja elintavat meillä samankaltaiset painoa myöten.

Panoksena lounas Lahden ravintola lokissa: Hävinnyt tarjoaa. Minä uskon aika paljon itseeni kun olen jo tehnyt selvän suunnitelman, mutta ei haittaa vaikka häviäisin vedon, sillä onhan se krediittiä kaverilleni.

Ensi viikonloppuna käydään tarkkuusvaa,alla molemmat ja siitä sitten veto alkaa. Tulee vähän mieleen nyrkkeilyottelun punnitus, mutta tämä kaverini kanssa ei ole yhtä vakavaa.

Lääkäri kehaisi minua

Kun olen osallistunut aktiviteetteihin ja saanut pudotettua elopainoa viime mittauksesta. Sanoi että moni minun tilanteessa oleva istuu vain perse homeessa kotona ja juo kaljaa. Opiskelupaikkaakin olen hakemassa, mutta vielä en ole löytänyt minulle sopivaa vaihtoehtoa.

Tein vegaanipyttipannun

Saamassani avustusruokakassissa oli soijamakkaraa ja härkispapuja. Laitoin niistä ja perunaviipaleista pyttärin. En minä tässä lopputulosta kehumaan ala mutta nälkää se siirsi eteenpäin tuokin.