Tein simppelin kirjolohikeiton

Kala on takuutuoretta, eilen järvestä pilkitty. Keiton joukkoon keittojuurekset, mustapippureita, suolaa, tilliä ja laitoin myös kirjolohen pääruodon ja lorauksen kuohukermaa. Kyllä tuota nyt pari päivää lusikoi.

Parempi kun en kirjoita politiikasta, puhutaan mieluummin ruoasta

Sain kaksi 10,70 euron lounasseteliä. Lahdessa ne ei kelpaa ruokakauppoihin, niinpä tein tilauksen pitseriasta kotiinkuljetuksella. Tilasin kebabrullan ja special opera-pitsan sekä ison coca colan. Tilauksen yhteisarvo pitserian menulistalta oli tasan 20 euroa ja kotiinkuljetus oli ilmainen. Eli lounasseteleiden arvo miltei täyttyi ja vaihtorahaa niistä ei saa takaisin.

Tuo kebabrulla oli positiivinen yllätys: Miltei puolimetriä pitkä taikinarulla joka täynnä kebablihaa, salaattia ja hyvänmakuista kastiketta. Kyllä tuli vatsa täyteen kun sen ahmin. Pitsa on jääkaapissa huomista varten. Lämmitän sen huomenna uunissa päivälliseksi.

Täyttyvätkö perussuomalaisissa rasismin määritteet ??

Tietääkseni ei täyty, koska ymmärtääkseni persut vastustavat poliittista islamia ja haittamaahanmuuttoa. Vaikka en välttämättä perussuomalaista tulevissa kuntavaaleissa äänestä, niin sitten olen itsekin rasisti, koska olen itsekin noita kahta asiaa vastaan.  Tehkää toki paremmin asiasta perillä olevat lisäyksiä joissa rasismin määritteet täyttyvät perussuomalaisissa, varsinkin on oma politiikan tuntemiseni ei ole ihan huippua.

Jokavuotinen perinteeni katkeaa kun metsäänkään ei päästetä

Salpausselän kisat. Sen ymmärrän että kisamonttuun ei päästetä yleisöä, mutta ei edes keskelle metsää ladunvarteen riittävän etäälle muista ihmisistä. Joka vuosi olen ottanut kahvia termospulloon ja muutaman voileivän ja mennyt ladunvarteen soraharjujen metsikköön katsomaan hiihtoa. Nyt se estetään kokonaan.

Loppiaiskinkku

Yksi ystävä toi minulle valmiiksi leivinuunissa paistetun kinkun. Hyvää ja mureaa, Kypsyys täydellinen.  Itse olen persaukinen kun oli pitkä joulukuu rahanmenoineen. Tämä tammikuu pitää elää niukasti ja saunaoluetkin pitää vaihtaa vesijohtoveteen. Alennusmyynnit toki alkoivat ja vaatteitakin pitäisi ostaa. Mutta näillä mennään.

Nyt on mulla kurinpalautuksen aika

Eilen tuli juotua liian monta tölkkiä a-olutta, niinpä päätin että lähden 5 kilsan kävelylenkille heti keski-Euroopan mäkikisan jälkeen. Ilma ainakin pieneen reippailuun on suotuisa. Tuo ylenmääräinen alkoholi ei ole hyvä yhdistelmä sairauteni kanssa ja jatkossa pitää olla minun tarkempi. parikolme saunaolutta voi toki aina saunoessa ottaa jatkossakin.

Ollaanko me miehet niin pahoja ??

Eri ikäisille naisille oli tehty nettikysely, että mitä he tekisivät jos miehet katoaisivat maapallolta 24 tunniksi.

Suurin osa naisista vastasi , että kokisivat olonsa turvalliseksi ja uskaltautuisivat öisille kävelyille kaupungille niukasti ja seksikkäästi pukeutuneina.

Jonotin akuutissa monta tuntia

Eilen minua kohtasi yliopiston apteekissa ikävä yllätys, kun diabetesreseptini oli unohdettu uusia. Oli liian myöhäistä soittaa pääterveysasemalle, koska kello oli jo yli 16. Soitin päijät-neuvon numeroon, mutta sieltäkään ei soitettu takaisin. Viimeisenä soitin hätänumeroon 112 ja sieltä neuvottiin menemään tuohon keskussairaalan akuuttiin, koska olin ollut jo viikon ilman lääkettä. No, koska reseptien uusiminen ei varsinaisesti ole päivystyksen asia , jouduin olemaan kiireellisyysjärjestyksessä viimeisenä ja moni minun jälkeenkin tullut asiakas kutsuttiin lääkärin pakeille ennen minua. Sen perkeleen Sipilän lanseeraaman 50 euron omavastuun vuoksi minun on ehdottomasti haettava lääkkeet apteekista ennen vuodenvaihdetta, kun saan ne vielä erityiskorvattavina. Tänään pitäisi olla sähköinen resepti saapunut apteekkien tietokantaan.