Kävin dna-tutkimuksessa

Kyseessä on amerikkalaisen miljardöörin rahoittama kansainvälinen testi, jossa selvitetään psykoosisairauksien periytyvyyttä. Saatujen tietojen pohjalta voidaan tulevaisuudessa kehittää nykyistä perempia hoitoja.

Siis, suomalainen psykoosisairauksien periytyvyysmekanismeja selvittävä tutkimus eli SUPER on osa laajaa kansainvälistä geenitutkimusta. Tutkimuksen onnistumisen kannalta on tärkeää saada Suomestakin yli 10 000 osallistujaa jotka sairastavat, tai ovat sairastaneet psykoosisairauden.

Minulle asia oli helppo, kun tutkimuspaikka oli tuossa lähellä Päijät- Hämeen keskussairaalan psykiatrian osastolla.

Otettiin verikoe dna: ta ja biopankkia varten. Mitattiin pituus, paino ja vyötärönympärys. Lisäksi tuli täyttää  muutama lomake joissa kysyttiin lääkitykset ja lääkityksen sivuvaikutukset(esim lähimuistiin), yleiset elintavat, alkoholinkäyttö, tupakointi, huumeet ja huumeita vastaavien lääkkeiden viihdekäyttö ym ym. No minulla onneksi vain tupakka ja olut noista paheista.

Palkinnoksi testistä jokainen saa 20 euron lahjakortin. Omani käytin jo tänään s-markettiin ruokaostoksiin.

RIP Milos Forman

Taiturimainen elokuvaohjaaja ja oscar-voittaja Milos Forman on kuollut. Parhaiten muistan hänen ohjauksistaan  mielisairaalaan sijoittuvan elokuvan: Yksi lensi yli käenpesän, joka oli myös Jack Nicholsonin läpimurtoelokuva näyttelijöiden tähtikaartiin.

Joku voi iloita vesisateestakin.

Pihalta kuului iloista kiljuntaa, niin naapurin syyrialais-lapset siellä iloitsivat vesisateesta, eivätkä juuri kastumisesta välittäneet.

Kuinkahan usein Syyriassa sataa, muuta kuin pommeja.

Maahanmuuttajia huijattu sopimuksilla

Osa vuokranantajista ja hämäristä välittäjistä huijaa kielitaidottomia mamuja. Lahdessakin on muun muassa peritty ylisuuria välitysmaksuja.

Maahanmuuttajat ovat joutuneet monenlaisten huijausten kohteeksi vuokra-asuntoja etsiessään. Vuokralaiset-yhdistyksen tietoon on tullut ympäri Suomen yli 100 tapausta.

-Sosiaaliviranoimaiset rupesivat ottamaan yhteyttä, että mikä on tällainen lisäsopimus, että vuokran lisäksi pitää maksaa vielä 60-70 euroa per henkilö kuussa. Vuokralaisten toiminnanjohtaja Anne Viita kertoo.

ESS

Ja-has uskoisin, että tässä on vasta paljastunut jäävuoren huippu.

Tulee myös mieleen väkisinkin ajatus, että eniten mamuja Suomeen haluavat ne, ketkä myös hyötyvät mamuista eniten.

Ei huono lounas

Huomenna menen ravintola Lokkiin syömään.

-lohikeitto

-jauhelihapaprikat

-broileria bearnaisekastikkeessa

-uuniperunat

-parsakaalia

-jälkruokakiisseli ja kahvi

a 10 euroa. Maksan lounassetelillä.

Ei kelvanneet lounassetelit s-markettiin

Jouduin jättämään ruokaostokset hihnalle. Kumma juttu, että Helsingissä kelpaavat marketeissa ruokaostoksiin, poislukien tupakka ja alkoholijuomat. Meillä lahdessa ei kuitenkaan. No, tilasin sitten pizzaa ja kebabbia, niin hyvin kelpasivat.

Mitens siellä Tampereella ??

Aki Kaurismäen elokuva eilen

-Toivon tuolla puolen-Tuli katsottua ja ihan katsottava pätkä oli, mutta siinä oli Aki tehnyt monista suomalaisista ja suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta roistomaisen.

Sankareita olivat elokuvassa käännytyspäätöksen saaneita mamuja piilotelleet suomalaiset.

Psyykkinen sairaus

Ei ole vielä tämän päivän Suomessakaan sosiaalisesti hyväksytty sairaus, kuten esimerkiksi syöpä.

Ivaajia ja pilkkaajia on olemassa ja tässä elämän vaiheissa olen kuullut eräänkin suusta semmoisenkin yhdyssanan, kuin; ”latvavikainen”.

En toivo, että tällainen ivaaja tai hänen läheisensä sairastuisi psyykkiseen sairauteen, mutta antaisi se selvästi puuttuvaa ymmärtämystä asian suhteen.

Näin lyhyesti, eli eipä mulla muuta.

Hengenvaarallinen kasvi leviää myös Suomen luonnossa

Myrkkykeiso muistuttaa kukintoineen viatonta putkikasvia, mutta sen myrkky voi tappaa 15 minuutissa ihmisen elimistöön joutuessaan.

Itseasiassa tuo kasvi on niin myrkyllinen, ettei siihen pidä edes koskea.

IS

Täytyy varmaan olla tarkkana kun kevät koittaa ja tulee käytyä metsiköissä.