Satuilua terveydestä ja nestetarpeesta

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201807202201086800

”Kun hikoilu lisääntyy, myös nesteen tarve kasvaa. Muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee janojuomaksi tavallista vettä. Moni kaipaa kuitenkin välillä myös vaihtelua ja yksi vaihtoehto on kuplavesi.”

Jutussa unohdetaan tai tahallisesti ohitetaan se, että hikoulussa ihmisestä poistuu nestetasapainon kannalta välttämättömiä suoloja, mitkä pitää korvata.

THL ”asiantuntijana ” myös sivuuttaa tämän tosiasian.

Näistä tärkeimpiä suoloja ovat natrium, kalium ja magnesium.

Hiilidioksidilla ei ole mitään merkitystä juoma-asiassa, vaikka joku mieluummin juokin kuplavettä.

Ratkaisevaa on, että juo sellaista juomaa, missä suoloja on sopivassa suhteessa ja missä on kaikkia noita kolmea suolaa.

Valitettavasti tällaisia juomia ovat vain Vichyt, Saskia ja virolainen Värska.

Kaikista muista puuttuu natrium ja tavallisista vesistä kaikki suolat.

Tanskasta raiskauksen vuoksi karkoitettu tuomittiin Suomessa raiskauksesta!!!!!!

https://www.aamulehti.fi/a/7ccbe40b-f717-47e2-9350-3146f61e308b

”Aamulehden tietojen mukaan Tania Hocine Mohamed on Tanskasta karkotettu irakilainen, joka on saanut tuomion 17-vuotiaan tytön raiskauksesta Tanskassa vuonna 2013. Käräjäoikeuden tuomiosta selviää, että hän on saanut Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen.”

Miten on mahdollista, että Taskasta raiskauksen vuoksi karkoitettu voi edes hakea turvapaikkaa Suomesta? Luulisi, että se johtaisi karkoitukseen ainakin Shengen-alueelta.

Ei voi kuin ihmetellä noita lakien ”tulkitsijoita”.

Elintasoturistien oikeusturvaa ja etuja pitää kuulemma parantaa

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006155404.html

”Turvapaikkaprosessi on kehitettävä kokonaisuutena ja turvapaikanhakijan näkökulma ja etu pitää huomioida yhä paremmin. ”

Eikö jo tuo perusteeton elättäminen ole ”turvapaikanhakijan” etu?

Kun 2/3 tulleesta ei ole lakien mukaan oikeutettu turvapaikkaan, on tämän joukon ylläpito jo sellaisenaan liikaa suomalaisille veronmaksajille.

Toki prosessia pitää tehostaa ja nopeuttaa, mutta sen pitää myös johtaa siihen, että kielteisen päätöksen saaneet todella lähtevät eivätkä perusteettomasti voi hakea uudelleen näennäisen uskonnonvaihdon tai seksuaalissuuntautumisen perusteella, mikä aivan yllättäen näyttää tapahtuvan kielteisen päätöksen seurauksena.

Demarien kannatus laskee kuin lehmän häntä

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6012eca6-ad26-43e1-9176-0a9f96523bca

Jussi Halla-ahon johtama perussuomalaiset ylsi ainoana päälle viidenneksen kannatuksen, kun se kipusi 20,1 prosenttiin, nousua 0,9 prosenttiyksikköä toukokuusta.

Toisena oleva kokoomus notkahti tässä mittauksessa 0,7 prosenttiyksikköä 17,2 prosenttiin ja SDP pari kymmenystä 16,2 prosenttiin.”

Hieno hallitus, kun sitä vetää katastrofaalisen tappion kärsinyt kepuli ja koko ajan kannatustaan kadottava demu.

Kyllä noilla saadaan Suomi katastrofiin.

Suomalaiset miehet femakkojen mukaan väkivaltaisia – femakkojen ”totuus” on kaikkea muuta kuin totta

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006142702.html

”Naiset ovat ihmissuhteissaan väkivaltaisia yhtä usein kuin miehetkin.

Poliisille tulleiden tietojen mukaan naiset käyttävät vakavaa väkivaltaa yhtä paljon kuin miehet. Sekä tekijät että uhrit kuitenkin vaikenevat aiheesta herkästi, joten etenkin lievät naisten tekemät pahoinpitelyt jäävät usein ilmoittamatta, arvioi naisten väkivaltaa tutkinut Pia Keiski Tampereen yliopistosta.”

Valitettavasti tosiasiat eivät tue tuota roskaa.

Naisten väkivaltaisuudesta ei vain puhuta ja femakkotutkimukset tehdään niin, että saadaan tulokseksi paljon naisuhreja.

Pirkkalan poliitikot jatkavat törkeätä puuhasteluaan

https://www.aamulehti.fi/a/27ec5348-4000-4661-a9fe-bbbc4ffa4fdd

”Pirkkalassa tunteita kuumentanut Kaakkois-Pirkkalan eli Toivion alueen osayleiskaava on nyt virallisesti poistettu valmistelusta ja kaavoitusohjelmasta.

Asia ei silti ole loppuunkäsitelty. Kaava on jakanut päättäjien mielipiteitä jyrkästi jopa poliittisten ryhmien sisällä.

– Otamme tästä opiksi ja toivon, että kaava saadaan uudestaan vireille mahdoll..”

En voinut lukea, kun en ole tilaaja.

Lehden otsikko kuitenkin antaa selvästi ymmärtää, että suuren vastustuksen saanut suunnitelma palaa takaisin vaivihkaa ja ilmeisesti viedään samalla lailla eteenpäin kuntalaisten mielipiteestä huolimatta.

Samalla lailla Pirkkalan poliitikot ovat ajaneet väkisin läpi täysi tarpeettomia pakkolunastuksia piittaamatta tippaakaan siitä, että aiempiin päätöksiin on kirjoitettu kauppoja tehtäväksi vapaaehtoisuusperiaatteella.

Pakkolunastusta ajavien pontimena lienee jokin henkilökohtainen ideologia, missä ihmisten oikeuksilla ei ole mitään arvoa.

Seuraava rintanäyttely on Kuopiossa

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f19654a7-283b-4c13-933c-c12a312093c2?utm_campaign=kiintea_iltalehti_uutisboksi_201808&utm_medium=almainternal&utm_source=aamulehti.fi

”Nyt naiset vapauttavat nänninsä Kuopiossa! ”Ne ovat ruumiinosa siinä missä mikä tahansa muu””

Muotiliikehdintä jatkuu.

Sinänsä en ymmärrä, miksi noista rinnoista pitää niin suurta ääntä pitää.

70-luvullakin niitä oli esillä eikä siitä hysterisoitu nykyisellä tavalla.

Toki kauniita rintoja on miehen mukava katsella, mutta siitähän joutuu nykyään melkein linnaan.

Paljonkohan kakkua saa, jos menee tuonne rintäyttelytilaisuuteen katsomaan…

Jo on mulkkumaista sakkia – heidän pitäisi päästä kalastamaan, kun alueella etsitään kadonnutta

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2a260bbe-04e7-4aa4-a8ba-0846e98d179b?utm_campaign=kiintea_iltalehti_uutisboksi_201808&utm_medium=almainternal&utm_source=aamulehti.fi

”Kadonneen miehen etsinnät keskeyttivät kalastuksen – kalastajat raivostuivat etsijöille”

”Alueelle istutetaan vuosittain kirjolohta useampia eriä. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun kalaa istutettiin.Paikka on tunnettu siitä, että kun tankkiauto käy, kalamiehet suuntaavat perässä paikalle sankoin joukoin.

Paikalla tiesululla päivystäneet vapaaehtoiset kertoivatkin, että osa kalastajista ei ole tilannetta sulattanut. Miehet olivat saaneet osakseen asiatonta käytöstä liian innokkailta kalastajilta.”

Tällaiset ”kalastaja”-mulkut voisi muutenkin laittaa kalastuskieltoon.

Kun ihmistä etsitään joltakin alueelta, sinne ei tarvita yhtään ylimääräistä pelleä sotkemaan jälkiä tai tekemään etsintäkoiria haittaavia ylimääräisiä jälkiä.

Valitettavasti kalamiehissä on näkyvästi tuota ”minä-ensin”-ahneutta.

Säälittävää kiukuttelua – mahtaneekohan henkilöllä olla minkäänlaisia kykyjä varsinaiseen tehtäväänsä…

https://www.hs.fi/nyt/art-2000006140109.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=310f2cb39594889549561698f14d87dd

”Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja Seppo Varjus kirjoitti kolumnin, jossa kutsui vihreiden uutta sisäministeriä Maria Ohisaloa jääprinsessaksi, yrittäen viitata Games of Thrones -sarjan ”kalmanvalkeaan lohikäärmekuningattareen”. Viittaus on sinänsä oikea – sekä Danerys Targaryen että Ohisalo ovat molemmat vaaleita naisia määräävissä asemissa”

”Varsinkin vihreiden tuore kansanedustaja Iiris Suomela on tiukasti asettunut vastustamaan Ohisalon, tai oikeastaan kenenkään naispoliitikon kuvailua sukupuoleen tai ulkonäköön liittyvillä termeillä.”

Noin herkkähipiäiselle poliitikon elämä saattaa olla pelkkää tuskaa, kun pitää voida pahoin toistenkin puolesta, vaikka henkilö itse ei asiaan reagoisi mitenkään.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006140088.html

”Vihreiden Iiris Suomelalta kannanotto ensimmäisessä puheenvuorossa – kutsui puhemiestä puheenjohtajaksi: ”Termi on sukupuolittunut””

Säälittävää pyrkyryyttä ja femakkointoilua keltanokkavirheeltä.

Fiksuus ainakin puuttuu selvästi, mutta virheestä kyseen ollen se ei ole mitään uutta.

On valitettavaa, että kansanedustajatehtävässä käyttäydytään kuin puberteettikakara.