Tampereella on kaksi kaupunkin osaa joita ei hoideta kunnolla mistään kohtaa

Emme ole koskaan hoitaneet Aitolahti Teisko alueita kunnolla ja kun ne kuitenkin ovat osa Tamperetta

Kyllä heiltä kuntaverot peritään kuten muiltakin mutta niillä he ei saa oikeasti mitään vastinetta

Eivät saa ei kyllä selitystäkään miksi noin on tapahtunut koulut on liian kaukana ja oppilaita kuljetetaan takseilla eri puolilta näitä alueita

Pienille ihmisille nuot koulumatkat ovat liian pitkiä eikä edes järki peräisesti suunniteltuna

Aikaa menee usein sen verran kauan että heille koulupäivän pituus tulee tuplaten

Jos vertaa muihin koulussa kävijöihin

Olis kiva tietää paljonko noilla säästetään kunnan varoja tuskinpa niistä säästöjä tulee

Mutteipa tuo ole ainoa asia joka on näillä alueilla rempallaan terveyden hoito on toinen asia

Ja kaikki kun on keskitetty Tampereella keskustaan noiden alueiden terveys asioista

saako siellä edes rokotuksia vai joutuuko nekin hakeen vaikka kuuden kymmenen km päästä

Mutteipa ne siellä ole nuotkaan ainoita asioita ja se kolmas onkin sitten liikkuminen alueilta

Ainot joilla pääsee on kataveden tien varrella asuvilla aika hyvä muulta sitten ei kuljeta kun omalla autolla

Onko huono palvelu vain sen vuoksi että nuot alueet tyhjenee kokonaan ja ihmiset muuttaa pois onko siinä mitään järkeä

No ei ole eikä siitä tarvitse sen enempiä kertoilla satuja koska satuja ovat

Mutta nuotkin alueet on Tampereen kaupunkia tosin aivan eri luokassa kun vaikkapa se alue jossa itse asun

Verorahat kelpaa niille ei anneta yhtään mitään onko sitten oikeaa asiaa ei mielestäni ole

Mutta näillä mennään seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Kertooko mikään valtio totuutta

En luule mitään kun sanon suoraan etteipä sellaista valtiota ole maan päällä jos marssissa on niistä harvoin niistä  kuulee mitään

Me Suomessa emme siinä tee minkään asteen poikkeusta tuomme julki ne asiat joista meille on hyötyä

Mutta niin tekee kaikki muutkin miksi mekään kertoisimme täysin totta kun saamme itse silkkaa valetta kuulla

On olemassa ns politiikon totuus ja oikean kansalaisen totuus ja niissä onkin suuri ero

Mutta sitten on myös ihmisiä joille totuuskin on pelkkä sana ja joilta ei tule kun silkkaa sitä

Mutta eipä niille voi silti yhtään mitään joskus on parempi päästellä valkoisia valeita kansankin

Nuot vanhat itä blogin maat usein on sillä linjalla ei silti kaikki mm itä-Saksa puhdistui muurin kaatumiseen

Ja siitä olen aika lailla mielissäni Kävin tuolla idän puolella v 2017 ja ilma siellä oli aivan eri kun vielä v 1988 jolloinka siellä kävin edellisen kerran

Naaman ilmeet oli yrmeitä kaikilla jopa tullissa sai sen kuvan ettei sua täällä tarvita

Mutta v 2017 talot oli hienossa kunnossa kuulu portti kiilteli kun olisi juuri tehty

Minulle se olikin se jonka olisin halunnut nähdä jo aiemmin mutta hyvä näin siellä minulle tulee tunne että olet muuten kotona

Koska olen saanut aina siellä ystävyyden osoituksia vaikka eivät olisi tienneet minun puolksi olevaa syntyperää

Sitten sekin muuttuu vielä paremmaksi eikä ole yksi kerta kun syötyäni ja olen pyytänyt laskua sanotaan se on jo maksettu kukaan ei silti ilmaise kuka maksoi

Muttei sielläkään valeista olla päästy ja valtio tasolla niitä tulee aina joka maalta

Suomessa on vala jonka mukaan meidän asioita ei levitellä muille ja varsinkin sota puolelta

Noin se ei kuitenkaan olekkaan pyhä kaikille vaan muutamat rikkoo valansa kertomalla kaikki niitä joita ei saisi kertoilla

No satusedät on aina olemassa mutta valeiksi ne usein menee siksi niitä ei pidä noteerata miksikään seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Asuin ennen petsamossa

Moni sanoo aluetta Kalevaksi sitä se ei ole vaan oikeasti se on Petsamoa raja kun on monelle epäselviö

Mutta Kalevan raja on niinkin lähellä kun ilmarinkatu jonka keskellä Petasamon ja Kalevan raja on

nykyisin asun Muotialassa vai onko Jokipohja siitä nyt väännetään kättä Nekala tämä ei silti ole

Vaikka tuo Kempeleen keisari rakensi Nekalan puiston keskelle Muotiala Jokipohja aluetta

No nimihän taloyhtiöllä voi olla Nekalan puisto eihän se kaupunkin osaa silti ole

Mutta kun katsoo linnun tietä mm keskustorille matka ei ole kovinkaan paljon ei se ole katuakaan pitkin pitkä

Mutta hiljainen puutalo alue jossa on pien kerrostaloja kuten sekin missä asun talo on rakennettu 1969 mutta perusremontoitu v 2002

Viihtyisä kaksi kerros lamelli talo no ei näitä kauniiksi voi sanoa mutta mitä nyt rakennetaan sanotaan viiden vuosikymmenen jälkeen että ovat rumia

Mutta koti on siellä missä viihtyy eikä tarvii olla ratikan reitin varressa kerran sitä olen kokeillut

Ihan hyvät kyydit sillä oli jotenka eiköhän se ole tehty tarpeeseen ja käyttöön seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Kun maailma palasi alku ihmisen tasolle

Ei ole ihmiskunta nostanut äly tasoaan senhän olemme saaneet nähdä viime aikoina aivan konkreettisella tasolla

Voimmeko siinä paljon toivoa voimme tietysti mutta yksikin sota keskuudessamme tuo tuon alkuihmisen esiin

Noinkin asiat ovat meille tuo asia ei suinkaan ole vieras asia lainkaan muuten aika olikin Suomelle aivan eri asia

Euroopan viime sota on aika lähellä kun Jugoslavia kaatui ja siellä sodittiin onko siitä n 20 vuotta

Mutta aina voi toivoa aikaa parempaa sitä nyt on horjuttanut tuo korona aika ja nyt vielä sota keskellämme

Olemme osa sitä emmekä voi ilmeisesti sille mitään koska sitä toista vaihtoehtoa en halua edes sanoa

Mutta annetaanko sen sitten tapahtua eipä ole vaihtoehtoja kellään ja kokonaan pois suljettu on muiden maiden asiaan edes puuttua

Siitä ei tulisi mitään hyvää ja sitten konflikti ei loppuisikaan loppuisiko se milloinkaan nytkin jo  on siinä ja siinä

Mutta onko sitten kysymys jonkun maan etu en tiedä koska en ole toisessa maassa asuvana ollut  en edes kansalainen

Tunnen toki molemmin puolin ihmisiä mutta eipä siitä paljonkaan ole apua nyt olevaan tilanteeseen

Tuomita sota voidaan ja se pitääkin tehdä mutta ei pidä levittää mitään kauhukuvia ja hysteriaa maahamme

Meillä on puolustusvoimat valveilla ja se on ainoa johon luotan nytkin seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Minun numeroni on kaikilla joille vastaan

Kaikki muut voi tietysti soitella en vastaa niille joille ei kännyni kerro että soittajalla on myös nimi

Jos sellasta ei kännyyn tule en myöskään vastaa koska siellä on joku myyjä taikka kerjäläinen

Kuka mitäkin homma tekee kaikilla on numeroni jotenka muille sanon morjes vaan

Noin meillä seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

No makuasia sekin on

Mutta eipä siinäkään pidä olla vieras koree kellekkään olen tuossa nyt ostanut useampia leipiä eräältä Ruotsi leipomolta

Kaikista voin sanoa neljää laatua on kyllä ollut pettymyksiä minulle en pidä lainkaan leipänä

Mutta eihän siellä osata leipää tehdä eikä tarvii puhua pelkästään ruisleivästä siitähän ne ei tiedä yhtään mitään

Kun siirapilla tehdään tummaa leipää voiko puhua rukiisesta leivästä mielestäni nimi pitäisi noissa olla melassileipä

Nyt viimeksi ostin leipää nimellä hönö kas kummaa kun ei nimeksi oltu laitettu känni

No en tiedä mitä tuolla nimellä on haettu olkoot mitä vaan leipä oli surkeeta kaikista kohdistaan

Minun puolestani tehkööt noin minä en tosin osta seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Päivä jonka vaihtaisin pois vaikka mätään kananmunaan

Ei  minulla ole paljon päiviä joita vaihtaisin nyt sekin tuli tämän päivän vaihtaisin vaikka mätään kananmunaan

Sen verran synkkä on päivä ollut voiko ihminen olla noin parpaarin tasolla että pitää alkaa sota ketään vastaan

Nyt sekin on nähty kun joku ei usko toisien ajatusta sekin on selviö tuossa ei kumpikaan tule voittaan yhtään mitään

Mutta noinhan siinä sitten kävi ja vaikka pakotteita hyökkäävälle maalle asiasta tulee olen aika varma ettei niillä paljonkaan merkitystä ole

Noin se päivä tuli nykyajan mustin päivä eurooppaan tekis mieli ladella kaikki laatusanat ja laulaa se kuulu maailman suurin laulu

No en laula koska se ei mahdu suusta ulos olen sanaton typeryyden nähdessäni

Mutta silti elämä jatkuu vielä seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Mitä itse tekisi jos tulisi uutta rajaa n 2600 km

En usko että sellasesta olisi kukaan kovin mielissään mutta totuushan sekin olisi mikäli Nato saisi pelinpitonsa pitää

Suomessa n 1300 km saman verran Ukrainassa n 1300 nuotkin mitat on vielä jopa hiukan alle

Noin tekisi tuo YYA Kakkonen jota on jo nytkin tehty jo pelkästään tuolla isäntämaa sopimuksella

Noin saavutettu asia on kyllä monasti myös vaikea kokonaan kuka valvoo etteivät tule silloin kun itseä huvittaa

Tietysti kaikilla mailla on Natoon meno oma asia mutta Suomessa pitäisin Naton poissa meidän maan sisällä

Meille Natosta on suurempi haitta joka suhteen mm kaupanteko vaikeutuu jota jo nytkin on

Ne kaupat on Suomelle melkoisen tärkeitä vaikka ei tuo Venäjä enää olekkaan Suomen suurin kauppa osoite

Onpa silti kärkimaita ja sen puolesta Suomelle ei rajoitukset olisi hyvä asia mitenkään

Ja vaikka meillä ei enää olekkaan ns filateellista kauppaa niin kauppaa tehdään suuressa mitassa

Toiset maat tekee kauppaa mutta eräistä länsimaista se on melkoisen pientä jos sitä on lainkaan

Mutta rajoituksilla saamme aikaan asioita jota on mm no kun emme voi ostaa tehdään itse

Siitä hyvänä esim ovat Suhoit jotka ovat venäläisten omaa tekoa mutta samaa varmaan on monissa muissakkin asioissa

Mutta miettiä sopii tuota Nato rajaa joka kasvaisi 2600 km olisitteko valmiita tekeen tuon lajin YYA  sopimuksen

Minulta siitä ei kysytä  mutta enpä tuollasta tekisi seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

No olipa viileetä

Kävin aamulla parvekkeella ja totesin onpas täällä viileetä no katsoin mittariin kun tulin sisälle eipä tarvinnut enää ihmettellä

Pakkas lukema olikin 17,2 astetta kyllä sen nokka ilmasee kun eilen oli vain muutama aste n 3 astetta

Noinhan se heilahtelee aina tähän aikaan vuodesta onneksi ei tarvitse tänään mennä autolla minnekkään

Varmaan päivän aikana laskua tuossa on sittenpä sen näkee seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Meillä tehdään kaurasta melkeinpä mitä vaan

En nyt allekirjoita tuota vimmaa joka kaura on saanut aikaan kun siitä tehdään lähes kaikkia

Kauramaito joka sopii kahviin ja vaikka juotavaksi ei tosin edes muistuta maitoa

Mutta ei sillä tunnu olevan mitään väliä maistuuko  oikealle mistään kohtaa

Sitten on oma lukunsa nuot muut sörsselit kuten härkkis en tosin ole noista härkä pavuista välittänyt

Ne kun ei maistu niin ei maistu minulle mutta kuka senkin sitten on keksinyt ja tuonut markkinoille

Sehän ei sinäsä ole valmis tuotekkaan vaan sitä pitää itse maustaa mutta millä siitä ei tosin saa mistään hyvää ohjetta

En ole mikään pavun purija vaan lihaa pitää saada oikeana lihana no onneksi sitä vielä saa

Jos kaupat lopettaa lihan myynnin aina on metsä jossa lihaa riittää kaikille ei se sieltä lopu

Mutta sekin on harkinnassa melkoisella varmuudella jos tuo eräiden pellelily lopu

Ne jotka syö pelkkiä vihanneksia syökööt siihen ei kaikkia pidä pakottaa kanille se on herkkua ja minullekkin sopivasti

Mutta se ei määriltään saa mennä liian isoksi ei sovi minun elimistölleni lainkaan seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast