Kyuu Eturautti

3.7.2023

Fantasia- ja scifikirjallisuutta Tampereella

On maksamattoman tapahtumamainoksen vuoro. Scifi- ja fantasiakirjallisuustapahtuma Finncon palaa ensi viikonloppuna vihdoin Tampereelle, koronan takia poikkeuksellisen pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Tapahtuma pidetään Tampereen Yliopiston keskustakampuksella (se wanha tuttu yliopiston päärakennus) ja sinne on vapaa pääsy.

Historiaa ja tulevaisuutta

Finnconilla on kiitettävän pitkä historia joka ulottuu vuoteen 1986 asti. 1990-luvulta alkaen se on kiertänyt aktiivisesti Suomea, useimmiten pk-seudun, Turun, Jyväskylän ja Tampereen välissä. Vuosien varrella se on nähnyt monia muotoja ja kiintoisia kunniavieraita. Ohjelmaa on välillä formaalin akateeminen luento ja riemullisen vapaamuotoiset kilpailut sekä työpajat. Kun genreinä ovat fantasia ja scifi, aiheeseen nousevat niin perinteiset kuin alati uudetkin lajin ilmentymiset juuri tässä ajassa.

Kirja on ikuinen, mutta sen ympärillä tapahtuu. TV-sarjat ja elokuvat ovat tuttua juttua, mutta yhä enemmän pitää keskustella myös peleistä, somesta ja fanitaiteen alati kehittyvistä muodoista. Oman ajan aiheiden heijastaminen on tyypillistä genrelle, joka näkyy useallakin tapaa. Toisaalta scifi on hyvä tapa käsitellä tämän ajanhetken yhteiskunnallisia ja globaaleja haasteita. Toisaalta tieteen kehittyminen tarjoaa aina uusia ns. vakavan scifin (hard scifi) materiaaleja, kuten toisaalta myös uusia haasteita spekulatiiviselle puolelle. Ja kun tulevaisuudesta on saatu mehut irti, muistetaan historiaa – Kalevalasta ammennetaan tänäkin päivänä irti uutta materiaalia fantasian tueksi.

Vakava voi olla myös hauskaa, tai sitten sen ei tarvitse olla lainkaan vakavaa. Vuosia sitten naurunhörähdyksiltä ei voinut välttyä, kun kovan tieteen asiantuntija kävi läpi kuuhun laskeutumisen salaliittoteorioita ja ampui ne palasiksi yksi kerrallaan. Juuri tässä Finncon onnistuu usein: timantinkovasta tieteestä tehdään kaikille sopivaa nautittavaa, josta voi saada elämyksiä ilman pisaraakaan akateemista taustaa. Tänä vuonna aiheista löytyy vaikkapa avaruusalusten moottoreita, aikamatkustusta, siirtokuntia vierailla planeetoilla, ihmissusien mytologiaa, alkemian historiaa ja… noh, tuollahan ne lukevat.

Välissä voi nauttia kuorolaulusta, naamiaisista tai vaikkapa keskiaikaisen tanssin näytöksistä. Jos tekee mieli paeta hetkeksi yliopistolta, voi aina harjoittaa oheisohjelmaa. Luonnollisesti iltajuhliakin on tiedossa.

Finncon 2023, 7.-9. heinäkuuta, järjestää Finncon-yhdistys ry lukuisten vapaaehtoisten voimin. Allekirjoittanut on yksi heistä.

1.7.2023

Älä pelkää äläkä kerjää stressiä

Terveyteni käytyä vähän turhan reunalla liiasta stressistä, otin parin päivän pääntyhjennyksen luonnon keskellä. Tuttuun tapaan se auttoi, ja herätti myös ajatuksia. Totuus ei ole mitään uutta: tasapainon hakeminen on elämän matka, mutta maalissa ei olla koskaan.

Painettakin tarvitaan

Eroja on epäilemättä yksilöissä, mutta minä ainakin tarvitsen painetta saadakseni kunnolla aikaan. Deadlinet ovat yksi asia jota jäin kaipaamaan journalistiajoilta, mutta onneksi dediksiä löytää lukuisista muistakin paikoista. Tiukka paine ajasta, rahasta ja työtehtävän haasteista on tärkeää ihmisen kehittymiselle. Samaa voi toki sanoa myös muista aiheista, kuten haastavat kohtaamiset vaikkapa sairaan läheisen äärellä. Vasta paine näyttää mihin pystymme.

Nykyajassa pidän erityisen vaarallisena ajatusta, että epämukavat asiat ja kiusalliset totuudet pyyhitään pois ihmisten luota. Yhdysvaltalaisten opinahjojen sensitiivisyysohjelmat, historiallisten kirjojen sensuroinnit – tai kotimaiset puistojen nimien vaihdot ovat kahdella sanalla sanoen järkyttävää typeryyttä. Meidän tulee altistua historiamme virheille ja vaihtoehtoisille mielipiteille, jos älykkyydelle annamme mitään arvoa. Ajatus tai kannanotto jota ei asiallisesti haasteta ei ole painomusteensa arvoinen. Se ei ole sananvapautta vaan totalitarismia, jossa puolustetaan oikeutta olla samaa mieltä johtavan eliitin kanssa.

Mutta rajansa pitää myös tietää. Havaintoni on, että stressiä ja huolia tulee joka tapauksessa vastaan. Ylimääräistä stressiä ei pidä hankkia. Joillekin tämä voi tulla toksisesta ihmissuhteesta, toiselle somesisällön seuraamisesta, kolmannelle liiallisen tekemisen haalimisesta. Joskus pitää sanoa ei. Joskus pitää nollata. Stressiä on turha kerjätä ja lähteä hakemaan enempää. Kuten vaikkapa mainio koomikko Hasan Minhaj jokunen vuosi sitten opetti, voit myös päättää että yksinkertaisesti lakkaat stressaamasta muutamasta asiasta. Hän itse totesi silloin, että ei enää ota stressiä blackfacesta (=vaaleaihoinen maskeeraa itsensä tummaihoiseksi). Ehkäpä meistä jokaiselta voi löytyä yksi asia, josta ei vain kannata enää ottaa pulttia?

Raja kulkee tuossa

En kerro, missä raja menee, koska siihen on monta miljardia oikeaa vastausta. Ehdotan kuitenkin, että vastauksen hakeminen on voitto itsessään. Ehdotan myös, että jos vastaan on tulossa puhuri, joskus sitä vastaan kannattaa marssia, joskus väistää. Minulle esimerkiksi teki erinomaisen hyvää väistyä Junnilan ministerikohun keskusteluista.

Opi siis ottamaan haaste vastaan ja opi myös ajoin sanomaan kohtelias ei – ennen kaikkea itsellesi.

27.6.2023

Ansaitseeko Junnila luottamuksen?

Muiden medioiden lomassa Yle kertoo, että ministeri Vilhelm Junnilalle(PS) vaaditaan epäluottamusta johtuen tämän kytköksistä äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Somekansa tuomitsee Junnilan täysin tai pitää operaatiota ajojahtina. Mielestäni aiheesta löytyy harmaan sävyjä.

Termeissä sen salaisuus

Perusongelma opposition epäluottamuslauseessa on sen tulkinnanvaraisuus. Kolme sanaa: kytkökset äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Mikä on kytkös? Miten määritetään mikä on relevantin tasoinen kytkös tällaiseen toimijaan? Mikä on äärioikeistolainen? On päättäjiä joiden mielestä äärioikeistolaiseksi lasketaan eduskunnan ulkopuoliset ryhmät ja esim. kielletty PVL. On päättäjiä joiden mielestä äärioikeistolaiseksi lasketaan kaikki demareista oikealle. Mikä on liike? Missä kohtaa ryhmä ihmisiä muuttuu organisaatioksi. En kysy tätä vattuillakseni, vaan osoittaakseni haastavuuden.

Opposition edustajan mukaan ministeri Junnilan yhteydenpito äärioikeistolaisten liikkeiden kanssa vaikuttaa jatkuvalta ja läheiseltä. Tulkinnanvaraa lisää: yhteydenpito, jatkuva, läheinen. Lisäksi moititaan Junnilan huumorintajua. Mielestäni natseista voi ja pitää tehdä vitsejä, koska huumori on älyn korkeimpia muotoja ja paras tapa sisäistää hirveä osa historiaamme. Opposition edustajan mukaan kyse ei ole huumorista vaan metodisesta kansallissosialismin promotoinnista. Emme tiedä totuutta, ja jälleen kompastumme tulkinnanvaraisuuksiin. Mielestäni opposition edustaja tanssii moisilla väitteillä tarpeettoman lähellä kunnianloukkauksen rajaa. Henkilön väittäminen kansanmurhan tukijaksi on äärimmäisen loukkaavaa.

Huoli ei ole mitätön

Seuraavan kirjoitan kiveen: jos voidaan osoittaa Junnilalla olevan toistuvia yhteyksiä järjestöihin tai yhteisöihin, jotka ajavat väkivaltaisia, demokratian vastaisia toimia, silloin luottamusta ei ole ja hänen tulisi erota välittömästi. Tästä ei ole kahta sanaa. Ministeri ei voi samaan aikaan ylläpitää demokratiaa ja oikeusvaltiota sekä vastustaa sitä.

Spekuloin: jos moisia todisteita olisi, joka ikinen maamme media esittelisi näitä etusivun juttuna. On tietenkin mahdollista, että moisia todisteita vielä tulee. Toisaalta Junnilaa on syväluodattu mediassa jo kaksi viikkoa päivittäin. On todennäköistä, että jos savuava ase olisi, se olisi löytynyt. Henkilön savustaminen pois tehtävästään ilman todisteita on yksiselitteisesti oikeusvaltioperiaatteen vastaista. Toistaiseksi näitä todisteita ei ole ja ilman niitä en näe kestävää perustetta epäluottamukselle. Asiaa auttaa edelleen se, että Junnila on tehnyt tiliä historiansa kanssa sekä ottanut voimakkaasti kantaa oikeusvaltion puolesta. Oikeuskanslerin lausunto on myös tukena.

Jos kuitenkin todisteita Junnilaa vastaan ilmenee, tilanne muuttuu hetkessä.

Opponointi on opposition työ

Opposition tehtävä on kiusata hallitusta ja koittaa etsiä heikkoja kohtia mihin hyökätä. Opposition tehtävä on promotoida omaa aatemaailmaansa vastineena hallituksen aatemaailmalle. Mielestäni keinot ovat aika rumia, mutta yhtä rumia ne olivat viime hallituskaudella, jolloin Marin ei voinut edes sanoa kissa ilman että oppositio näki siinä jotain karmivaa. Se oli ala-arvoista silloin, tämä on ala-arvoista nyt. Tästä ei voi syyttää mitään yhtä puoluetta.

Jos lähihistoriaa katson, mieleeni lähimmäs tulee silloisen ulkoministeri Soinin osallistuminen naisten demokraattisia oikeuksia vastustavaan toimintaan työmatkallaan. Mielestäni siitä olisi pitänyt antaa potkut mitä pikimmiten. Siinä oli kyse demokratian vastustamisesta ja väkivallan hyväksymisestä. Siinä on mittava ero siihen, mitä nyt on tuotu esille.

24.6.202324.6.2023

Päivä, melkoinen sellainen

Kun heräsin Juhannuspäivän aamuna, oli vähän voimaton olo. Ei ollut tukka kipeä, mutta väsytti. ”Jahka pääsen takasin kotio, tästä tulee tylsä lepopäivä”, pohdiskelin. No ei tullut.

Tyypillisiä uutisia

Yleensä tähän aikaan vuodesta luemme hukkumiskuolemien määriä, känniläisten tohelointeja sekä jotain mukauutisarvoisia keventäviä juttuja ministerien juhannustaioista, lintujen pesinnästä sekä Eija ja Erkki Esimerkin mökkitalkoista.

Okei, kyllähän tuotakin piisaa. Hukkumisista en löytänyt juttua, mutta känniläisten tohelointia on tapahtunut Helsingin apulaispormestarin tähdittämänä. Lintujen pesintäjuttua lähellä on vaikkapa uutinen valkoposkihanhien suojelun muutoksista. Mökkitalkoita taas harjoittaa muuan Gösta Serlachius lapionsa kera. Kirsikkana kakun päälle juhannustaiaksi voisi varmaan laskea suuren ihmeen, kun eduskunnassa puhuttiin taidokkaasti ilman akateemista koulutusta.

Sitten oli joku juttu jostain klassisen musiikin bändistä keikkailemassa venäjällä, olikohan siinä mitään…

Selkeästikään Wagnerin musiikista ei pidetä, kun sekä Putin että Medvedev ovat paenneet Moskovasta ennen konsertin alkua. Bändin suosiosta huhuillaan jopa Belarusin puolella, jossa johtaja on niin ikään päättänyt rentoutua lomailemalla Turkissa. Siellä on vissiin parempaa musiikkia. Sääli, että kaikki eivät ymmärrä sotaherrojen huolia. Iran ei halua osallistua levyraatiin lainkaan. Pöhköä!

Mutta vakavasti

Venäjällä on syytä olla ylpeä. Heidän armeijansa on jo toiseksi vahvin armeija venäjällä – ei o häpee olla hopee. Myös armeijakaluston tehosta on uutta lupaavaa tietoa: Venäjän ohjukset pystyvät sittenkin osumaan kohteisiinsa. Ainakin omiinsa. Mahtavaa!

Mutta ketkä ovat nämä klassiset konsertoijat? Kyse on sotilaista, jotka on pitkälti uitettu veressä. Heillä ei ole himpsun piiruakaan inhimillisyyttä tai moraalia, mutta sitäkin enemmän kokemusta todellisilta taistelukentiltä. Venäjällä voi olla lähes rajaton määrä miehiä laittaa kuolemaan, mutta heiltä puuttuu motivaatio, taito ja varusteet.

Tätä kirjoittaessa bändi on parin tunnin päässä Moskovasta. Tänä iltana saatamme lukea uutisia, jotka joko jäävät historian sivulauseiksi tai nousevat korkealle. Joko tämä on nopeasti tuhottu ja unohtunut vallankaappausyritys, tai tästä lähtee iso sisäinen kriisi, os. sisällissota.

Entäpä muualla?

Wagner on ollut se ainoa tapa, millä venäjä on pitänyt kavereita mm. Syyriassa, Venezuelassa sekä puolessa Afrikkaa. Kun se katoaa, jäljelle jää kraatereita. Venezuelassa on kohta yksi työtön bussikuski enemmän ja Syyriassa puolestaan joutuu yksi silmälääkäri kortistoon. Toivottavasti heillä ei ole työttömiä kiusaavaa oikeistohallitusta.

Suomen rajoilla on melkoiset totuuden hetket. Jos idässä romahtaa, huomaamme pian näkevämme itärajalla kymmenen miljoonaa venäläistä sisällissodan pakolaista, joille periaatteessa pitäisi avata ovet. Siinä kohtaa voi olla pulaa niin naurusta kuin eurooppalaisesta solidaarisuudestakin.

Ukrainassa… enpä lähde spekuloimaan. Antaa heidän suorittaa strategiaa siellä ilman tarpeettomia kommentaattoreita.

Hyvässä lykyssä ei mene pitkää aikaa siihen, että Ukraina, Belarus, Georgia ja Moldova ovat vapaita miehityksestä.

Huonossa lykyssä aseistus kovenee ja sitten ollaan tässä sodassa joka ukko ja akka Tallinnasta Pariisiin asti.

Yksi on varmaa. Tänä juhannuksena ei istuta hiljaa potemassa krapulaa, rauhallisen tietoisena siitä ettei siellä uutisissa kuitenkaan olisi mitään.

19.6.2023

Nyrkkiä, potkua, ryöstöä ja somea

Turhaan niitä edes enää linkkailen, maamme alaikäisten parissa on lisääntynyt räjähdysmäisesti väkivaltarikollisuus. Uhri ryöstetään ja pahoinpidellään raa’asti isolla ylivoimalla, pahoinpitely videoidaan ja sosiaalisessa mediassa kerätään pisteitä videosta. Juuri mikään ei ole auttanut – ehkäpä siksi koska emme ymmärrä rikoksen luonnetta?

Sähkötuolia ja hirsipuuta

Kun keskivertosuomalainen lukee juttuja nuorten väkivallasta, aletaan vaatimaan Hammurabin lakia peliin. Eipä tuossa toki mitään realismin kanssa ole tekemistä, alaikäisten laittaminen tiilenpäitä lukemaan loppuiäksi ei tule tapahtumaan eikä pidäkään. Toki vapauden menetyksen eri asteet ja velvoitetut hoidot sun muut ovat varmasti osa ratkaisua. Niiden tarkoitus on kuitenkin lähinnä pyrkiä saamaan tekijästä vielä myöhemmin lakia noudattava veronmaksaja. Pienintäkään ennaltaehkäisyn vaikutusta niillä ei ole.

Milan Jaffin tapauksen olisi luullut nostavan asiaa esille enemmänkin. Somenäkyvyys on rikoksen motivaattori ja somepalvelut ovat pahinta huumetta näille. Tästä on muodostettavissa pelote: someta väkivallasta ja saat porttikiellon kaikkiin somepalveluihin. Kaikki viestisi, kaikki tykkäyksesi katoavat, pääsy suljetaan. Tuossa alkaisi jo olemaan pelotevaikutustakin. Se ei osuisi vain pahoinpitelijään vaan videoinnissa auttaviin.

Vaikea, muttei mahdoton toteuttaa

Edellä mainitun kaltainen rangaistus on vaikea toteuttaa ja sen kiertämiseen tulee aina olemaan tapoja. Se ei kuitenkaan tarkoita että rangaistus olisi tehoton. On mahdollista vaatia EU:ssa toimivilta somepalveluilta toimia tässä kohtaa. Vaikka vahvaa tunnistautumista ei oletusarvoisesti käytettäisikään (enkä sitä kannata), jää peliin monta tapaa toteuttaa kielto ja tunnistaa sen välttelijät, vähintäänkin merkittävällä tehokkuudella.

On myös tärkeää nopeuttaa sometilien poistoja näissä tapauksissa. Jälleen EU-lainsäätäjää tarvitaan avuksi. Väkivaltainen sisältö, sen tekijät ja jakajat pitää saada poistettua äärimmäisellä nopeudella virkavallan sitä lainmukaisesti vaatiessa. Esimerkiksi niin että poliisi voi tietyissä oloin vaatia tilin jäädytystä heti muutamaksi päiväksi, jonka aikana tuomari voi antaa luvan jäädytyksen jatkamiselle oikeudenkäyntiin asti.

Jo keskustelun aloittaminen aiheesta auttaisi. Edes se periaate, että väkivalta ei vain ole hyväksyttyä toimintaa somessa. Käytämme kaiken ajan ja rahan etsimään somesta vääriä mielipiteitä, kun kaikki se voima voitaisiin käyttää todellista ja laajaa vahinkoa aiheuttavaa toimintaa vastaan. Jokainen lapsen pahoinpitely verkossa tuottaa Metan ja Tiktokin kaltaisille firmoille isot rahat. Meillä on EU:ssa kaikki mahdollisuus sanoa, että niin ei saa enää olla.

9.6.2023

Rikkaille rikkauksia

Uuden hallituksen huhutaan laittavan bensaveroon alennuksia. Marinin hallitus laittoi alennusta sähköveroon, sitä ennen alennettiin ruoan alvia. Oli johdossa mikä puolue vaan, vasemmisto tai oikeisto, idiotismin muoto pysyy samana: rikkaita on kiva rahoittaa.

Hämäännyksen monta tasoa

Pitänee alkuun pahoitella jos jutun sävy on katkera, olen ehkä vähän katkerassa tilassa muutoin. Perusajatus kuitenkin on sama: yleiset veroalennukset ja -helpotukset jaksavat ihmetyttää minua monella tapaa.

Ensin hämää toki itse päätös. Periaatteessa olisi helpompi ymmärtää jos kovin lähellä oikeaa laitaa oleva puolue, kuten svenssonit tai kokkarit, olisivat ajamassa tällaista. Vaan kun samaa tekevät demarit ja kepu myöskin, sitä ei jaksa tajuta.

Sitten hämää kansan laaja hyväksyntä aiheelle. Hurraahuutoja satelee puolueelle, joka antaa köyhille pikkuisen ja rikkaille hurjasti. Tämä muistuttaa hieman jenkkilää, jossa rikkaille isoimpia veroalennuksia jakavat päättäjät saavat hurjan kannatuksen köyhimmiltä. Siellä ilmiötä on tutkittu ja perusteena on usko amerikkalaiseen unelmaan. Amerikkalainen köyhä ei halua päästä riistosta, vaan hän haluaa rikastua ja tulla riistäjäksi, kaikkine veroetuineen. Tämä sama tuskin pätee Suomessa, joten mistä kannatus? Noh, yksi arvaus toki on: kansa on aika tyhmää. Ikävää jos näin on.

Sitten hämää median kädenlämpöinen asenne asiaan. Tutkijat kyllä muistuttavat aiheesta ja isolle osalle voi nostaa hattua puolueettomuudesta: huonot ideat saavat haukut ehdottajan puolueesta riippumatta. Media mainitsee nämä sivulauseen verran ja sitten jatkaa tekemään toisen meripeninkulman mittaisen jutun siitä miten köyhä säästää nyt kaksi euroa. Siinä kohtaa sivulauseessa ei muistetakaan mainita että köyhä menettää kaksikymppiä toisaalla tai että rikas säästää kaksi tonnia.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että suurten palkkatulojen verottaminen on typerää. Monet rikkaille suunnatut täsmäverot ovat yleensä vain tapa menettää valtion verotuloja, kuten taannoin Norjasta opittiin. Rikkaiden kiusaaminen on typerää. Niin on myös rikkaiden erityinen suosiminen. Faktat ovat ihailtavan yksiselitteisiä: summittaiset veroalennukset valuvat eniten hyödyttämään niitä, jotka kuluttavat eniten. Varakkaat ostavat enemmän bensaa, ruokaa, sähköä ja muutakin. He voivat saada monikymmenkertaisen hyödyn vähävaraisiin verrattuna. He eivät tarvitse sitä lainkaan.

Helpompaa kuin heinänteko

Vähävaraisia pitää auttaa pois vähävaraisuudesta. Kaikille työkykyisille ylivertaisesti paras tapa on työelämä. Köyhälle ei pidä antaa kalaa vaan opettaa kalastamaan. Sitten rahaa jää enemmän työkyvyttömille, joiden elintasoa voidaan nostaa riittävästi. Jos bensaan ei ole varaa vähävaraisella, helpotettakoon vähävaraisen perheen taloutta, ei kaikkien. Jos keskituloisten tilanne on heikko, säädettäköön tuloveron marginaalia keskikohdalta.

Verotuksen tulisi olla selkeää. ALV:ssä pitäisi olla vain yksi taso. Progression paikka on ansio- ja pääomatuloissa. Yksinkertainen olkoon kaunista ja ennakoitavuus olkoon yhä suurempi kansainvälinen etu jatkossa. Siinä samassa voisimme olla vähän vähemmän idiootteja ja vähän enemmän ihmisiä toinen toisillemme. Paljoa ei vaadita. Riittää, että joka ikinen puolue kaivaisi pään pois ahterista ja että toimittajat ottaisivat kylmän suihkun. Helppoa,eikö?

3.6.2023

Mikä on nainen?

Somet kohisivat, kun kohuelokuva What Is a Woman julkaistiin Twitterissä maksutta parin päivän ajaksi. Elokuva oli joko suuri teko tieteelle ja sananvapaudelle tai törkeä hyökkäys kaikkia ihmisoikeuksia vastaan, riippuen keneltä kysyit. En kysynyt kummaltakaan, vaan katsoin itse.

Provoa mutta pohdittavaa

Elokuva on provosoiva ja päähenkilö Matt Walsh ei haastatteluissa mitenkään pimitä konservatiivista maailmankuvaansa. Mielestäni hän lipsuu turhan usein ilkeilyn puolelle kiertäessään maailmaa ympäri, kysyen erilaisilta ihmisiltä otsikon mukaisen peruskysymyksensä: mikä on nainen? Provosta huolimatta on paljonpuhuvaa miten eri tavoin tähän vastataan, tai jätetään vastaamatta. Pääosa ihmisistä ei osaa vastata kysymykseen.

Yksi yleisimpiä vastauksia on, että nainen on kuka tahansa joka identifioituu naiseksi. Kun haastattelija kysyy voisiko kysymykseen vastata ilman kiertoargumenttia, muuttuu vaikeammaksi. Tansanialaisen Maasai-heimon jäseniltä kysyessä sen sijaan vastaus on melko perinteinen: nainen on se joka synnyttää, mies on se joka ei. Tieteentekijöiden vastaukset riippuvat paljolti. Perinteinen professori vastaa kysymykseen biologisilla faktoreilla, modernimmat tieteilijät kiertävät kysymystä kuin kissa kuumaa puuroa. Sekin on sinänsä ymmärrettävää, sillä moderni sukupuolentutkimuksen ala ei ole kovinkaan suuri absoluuttisuuksien ystävä.

Transasioita ei yritetä ymmärtää

Arvokonservatiivisin motiivein tehdyn elokuvan lähtökohtaa voi pitää modernien transaktivistien kannalta hyökkäävänä ja transvihamielisenä. Siten väkevä kritiikki teosta kohtaan on ymmärrettävää. Elokuva ei tee mitään yrittääkseen lisätä ymmärrystä tai keskitietä. Vain pari haastateltavaa on sellaista, joiden voisi väittää pitävän jalat maassa. Siltä osin pidän elokuvaa jälleen yhtenä menetettynä tilaisuutena. Itse koen, että transoikeuksien nimissä on jossain kohti vielä tekemistä, kun taas jossain kohtaa on kieltäydytty kuulemasta kaikkein asiallisintakin kritiikkiä.

Suomessa vastaavaa leffaa ei olisi helppo tehdä, sillä maamme lääkärit ja psykologit ovat toimineet kiitettävän vastuullisesti. Meillä on yritetty yhdistää tieteen hillitty pragmaattisuus ja ihmisoikeuksien nopea kehitys. Meillä ei ole sen paremmin kielletty transihmisiltä perusoikeuksia, kuin laitettu ihmisiä linnaan väärän pronominin käytöstä. Maailmalla moisia typeryyksiä jo tapahtuu. Olkoon tämä leffa jälleen yksi muistutus sille, että maailmalla kaikki ei ole paremmin.

Sananvapauden osalta olen kuitenkin joidenkin huutajien kanssa samaa mieltä: tämäkin teos saa olla olemassa ja saatavilla. Myös, ja erityisesti pöhköillä mielipiteillä on oikeus olemassaoloon.

2.6.2023

Kotini on linnani

Asuntopula ja asuntojen kova hinta ovat ongelmia Helsingissä, paljon pahempia ongelmia Tukholmassa ja katastrofaalisia ongelmia Lontoossa. Ongelmat eivät kuitenkaan ole samalla tasolla Etelä-Korean tai Japanin pääkaupungeissa. Tuore kolumni pohdiskelee syitä.

Parasta ennen

Japanin Tokiossa kodin käyttöikä on keskimäärin noi 30 vuotta. Kun kodilla on ikä täynnä, tehdään tilalle uusi. Asuntokanta kehittyy hurjaa tahtia. Pienen, epäkäytännöllisen talon tilalla on uusi, korkeampi, modernimpi. Samalle alueelle saadaan yhä enemmän asumuksia. Kun on tarjontaa, voidaan vastata kysyntään ja mahdollisuuksia on monille. Toki rajojakin on. Aivan vähävaraisimpien asumukset ovat masentavia – kuten kaikkialla. Lisäksi ulkomaalaisilla on hyvin vaikea saada asuntoa, sillä pääosa asuntovälittäjistä ei yksinkertaisesti suostu välittämään vuokra-asuntoa ulkomaalaiselle.

Asuntojen nopea kehitys edellyttää myös nopeaa lupaprosessia. Suomessa lupa- ja valituskierrosprosessit kestävät vuosikausia ennen kuin yhtä tiiltä saadaan toisen päälle. Tokiossa luvan asuntorakentamiselle saa helposti, eikä mikromanagerointiin käytetä turhaa aikaa. Valituksia ja vastalauseita toki on, mutta niiden teho jää rajalliseksi. Lopputulosta ei voi moittia tehottomaksi, sillä laadukkaita asuntoja toden totta valmistuu hurjaa tahtia.

Käymässähän täällä vain ollaan

Toinen kulma asiaan tulee filosofisemmalta puolelta. Maanjäristysten riivaamalla alueella kotien pysyvyys on jo itsessään mahdoton konsepti, halki vuosituhansien. Asuntoon ei muodostu sellaista tunnesidettä. Se on paikka jossa käydään nukkumassa, eikä paljoa muuta. Jos se jyrätään ja uusi tehdään tilalle, elämä jatkuu ilman suurempia kyyneliä.

Sivuvaikutus tästä on heikko mahdollisuus etätöihin. Edes koronapandemien pahimpina aikoina etätyö ei ollut kuin pienessä osassa Japanissa. Kotona nukutaan, ei työskennellä, eikä siellä juuri muuhun tilaakaan olisi. Japanilaiset kodit ovat moderneja ja tehokkaita, mutta myös pieniä. Viihtymistä voi harjoittaa muuallakin. Vieraita tavataan enemmän ravintoloissa, vähemmän olohuoneissa.

Mikään ylläoleva ei ole kannanotto sen puolesta että kaikki mitä teemme on pöhköä ja Tokiossa on kaikki paremmin. Se on vain muistutus siitä, että monet perusasiat voi nähdä myös toisin. Suomalaiselle koti on sijoitus, japanilaiselle se on vain väliaikainen makuuhuone. Molemmille näkökulmille on perusteensa ja taustansa.

27.5.2023

Venäjältä, rakkaudella

Otsikon mukaan voisi kääntää 1960-luvun Bond-tunnarin From Russia with Love. Moisia sanoja ei tarvitse pelätä kuulevansa uusissa lauluissa enää. Venäjän julma sota on tuhonnut kansoja, ihmisiä ja mahdollisuuksia – mutta myös kulttuurin ilmapiiriä.

Muistan Uralin rinteiltä…

Jo ennen otsikkobiisiä oli maan rajaa ylitetty kaihoisin muistoin Erik Lindströmin sävelin, Aili Runteen sanoin, ikimuistoisella Annikki Tähden esityksellä Muistatko Monrepos’n. Sekä esittäjä että laulu saivat vielä upean kertauksen Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä (katsottavissa Areenassa).

Vuosikymmentä tämän jälkeen käännettiin suomeksi venäläinen laulu Uralin pihlaja, jonka ehkä tunnetuin esittäjä oli Tapio Rautavaara. Venäläinen runo löysi paikkansa suomalaisten rakastamana häävalssina, jonka on esittänyt iso litania artisteja vuosikymmenten varrella. Matka Uralille on kilometreinä pitkä, mutta kulttuurille lyhyt.

Mistä tunnet sä ystävän?

Vladimir Vysotski oli esimerkki Neuvostoliiton ilmapiiristä. Hänen runonsa ja laulunsa eivät olleet tarpeeksi sopivia eliitille, mutta silti hänestä tuli yksi maansa rakastetuimpia trubaduureja. Vasta hänen juotuaan itsensä hautaan alkoi olemaan tilaa hänen musiikille. Suomessa hänen taiteensa löysivät Juha Vainio ja Arja Saijonmaa. Onneksemme tuolloin taide ylitti maan rajoja.

Hieman edellisen jälkeen rokkasi Leningrad Cowboys. Suomalaiset rokkarit ja puna-armeijan kuoro esiintyivät ja lauloivat yhdessä yleisön hurratessa. Maantieteelliset ja aatteelliset rajat ylittyivät, sillä kulttuuri halusi ja pystyi ylittämään ne.

Laulu hiljenee

Tänä päivänä ei enää ylitetä rajaa kulttuurin merkeissä. Ei tehdä kulttuuriyhteistyötä, ei löydetä toinen toistemme lauluja, ei tehdä yhteiskonsertteja tai muitakaan tuotantoja. Laulu on hiljentynyt tänään, ja huomenna, ja vielä monen huomisen verran – ehkä sukupolven ajaksi.

Niin traagista kuin hyökkäys Ukrainaan onkin, vuodatan kyyneleen myös niille tekemättä jääneille runoille, lauluille ja esityksille. Rajamme itään ei ole koskaan ollut ongelmaton, mutta vuosikymmenten ajan se on inspiroinut. Se kynttilä puhallettiin sammuksiin reilu vuosi sitten.

Koska lie aika se sytyttää uudelleen?

24.5.2023

Autolla pitkälle illalliselle

Helsingissä kuohuu – nimittäin jäätävä idiotismi. Paniikkia ja barrikadeja kun kaupunki uhkaa tehdä keskustasta viihtyisän. Tamperelaisina meillä on jotain varaa puhua.

Ravintolamoguli on pöpelikössä

Minua hävettää, sillä olen Noho Partnersin osakas itsekin, nimittäin toimarinsa Aku Vikström latelee sen verran tymäkkää satuilua että toimittajan olisi sietänyt tarkistaa häneltä kuume. Jos minä haluan lähteä kunnon ravintolaillalliselle, vihoviimeinen asia mukanani on auto. Jos nyt jostain syystä kuitenkin olisin kuskina, jopa minä tajuan Helsingistä sen verran että tiedän parin korttelin päässä olevan parkkihalleja. Mutta useimmiten auto jää pois. Se tarkoittaa että voi tilata viiniä ruoan kanssa. Se tarkoittaa että asiakkaat käyttävät enemmän rahaa ja jättävät taloon parempaa katetta – ja sekös ravintoloitsijaa kismittää!

Mutta se Tampere-kortti. Mitä tapahtui Hämeenkadulle kun ratikkatyömaa saatiin maaliin ja autot pois? Kuoliko se? Onko Hämeenkatu autioitunut? En keskustassa usein käy, mutta en voi väittää aluetta kummituskaupungin osaksi. Jo aiemmin saman näki Kuninkaankadulla. Ihmiset asioivat liikkeissä yhtenään. Jos ny ton pakko se flyygeli ostaa, ei sitä Fiat 500:ta ajeta kaupan oven eteen ja siitä kanneta kuitenkaan. Jos taas pieni syntikka riittää, hissimatka P-Hämppiin on verrattain lyhyt.

Ei autoilijat vaan tohelot

Minä olen autoilija. Se ei tarkoita, että menisin auton kanssa sänkyyn, tai etten osaisi liikkua ilman sitä. En halua, että autolla pääsee joka paikkaan vaan haluan, että on paikkoja joita ei autoilla pilata – ainakaan autojen massalla. On yksi asia sallia invalidikuljetukset ja lastauskäyttö, aivan toinen asia pitää massaliikennettä auki. Moni ravintola on Tampereellakin pärjännyt mainiosti, vaikkei autolla pääse oven eteen. Ja tiedättekö mitä? Moni heidän asiakkaista on autoilijoita. Ja moni heistä ei pompi tasajalkaa ovella valittamassa asiasta, vaan istuvat pöytään ja tilaavat aperitiivin.

Auto on liikkumisväline, monille hyvin tärkeä sellainen. Se ei kuitenkaan saisi olla uskonto. Sille on paikkansa missä se toimii hyvin ja paikkansa missä sen on parempi olla sivummalla. Moni ravintola on esimerkki jälkimmäisistä. Veikkaan, että jos illallisravintolan ovella kyseltäisiin tulijoilta jotta monenko käynnin edellytys on auton saaminen sadan metrin säteelle, ei tulisi paljoa ottajia.

Jos kuitenkin on niin, että Noho Partners ei halua myydä ruokaa ja juomaa muille kuin oven eteen autoilla tuleville asiakkaille, tästä kannattaisi laittaa varoitus ikkunaan. Ettei vaan kukaan pahoittaisi mieltään.