Ahneus ja laiskuus ovat kovin ikäviä sanoja ja kieltämättä arjessa ne yhdistyvät aika ikäviin ilmentymiin. Haluaisin kuitenkin antaa niille tilaisuuden, sillä olemme näille vaistoille paljon velkaa – ainakin jos arvostamme tiedettä tai yhteiskuntia.
Energiansäästöä ja ennen energiansäästölamppuja
Älykäs olento pyrkii vaistojensa ohjaamana säästämään energiaa, sillä historiallisesti ei ole ollut aina mitään takeita että lisäenergiaa on helposti saatavilla. Toisin sanoen, laiskuus on älykkyydessä hyve. Siten olemme kehittäneet työkaluja, jotka ovat vuosituhansien varrella hieman monimutkaistuneet. Katsokaa nyt vaikka maanviljelyä ja viimeistä sataa vuotta. Jos joku ei olisi halunnut olla laiska ja käyttää vähemmän energiaa viljan puimiseen, ei olisi sen paremmin viikatetta kuin puimuriakaan.
Mielestäni esimerkiksi muuan G. A. Serlachius on ollut ahne, kuten myös aika moni muu metsäteollisuuden suuri nimi, tai modernilta listalta vaikkapa Peter Vesterbacka. Ahneus ajoi heidät laajentamaan yrityksiään, kasvattamaan niitä, luomaan vientiä ja uusien alojen nousua. Me haukumme ja herjaamme yritysjohtajien ahneutta, mutta olemme alati valmiita nauttimaan heidän ahneuden hedelmistä. Jos nyt unohdetaan ihmiskunnan saastaksi laskettavat veronkiertäjät, keskiverto ahne porvari on lapannut verokarhun taskuun sellaisen määrän seteleitä että selkä vääntyy.
Entäpä nyt tuoreen paperikoneen sulkemisuutisten äärellä? Onhan tuo melkoinen isku ja pääministerimme voi olla oikeassa valitellessaan ahneutta päätöksen syyksi. Ahneus epäilemättä selittää sen ja se voi olla todella hyväksi. Kun heikosti menestyvä toimipiste suljetaan, saa itse emoyritys enemmän voimaa, eli siis enemmän veronmaksukykyä. Vastaavasti tehtaan raunioille voi muodostua aivan uutta toimintaa, joka – jälleen kerran – tarkoittaa uusia työpaikkoja ja uusia verotuloja. Ahneuden vuoksi pitää valitettavasti monen kärsiä, mutta lopputulos, oikein pelattuna, voi olla valtiolle ja sen asukkaille erinomainen.
Opettaja, ei orjapiiskuri
Ahneus ja laiskuus ovat meille hyviä opettajia, vaan viisas oppilas ymmärtää ottaa opin vastaan kriittisesti. Jos annamme laiskuuden tai ahneuden viedä meitä kuin pässiä narussa, eihän siitä hyvä tule. Oppi pitää ottaa vastaan ymmärryksellä, oikealla kontekstilla ja pohdinnalla. Typerintä kuitenkin on kieltää ne perusvaistot, jotka pakottavat älykkyytämme etsimään aina parempia ratkaisuja. Yhteiskunta, sellaisena kuin sen olemme tunteneet, on kaiken velkaa näille vaistoille. Yhteiskunnat ovat kehittyneet, kun olemme luoneet pelisäännöt jossa nämä vaistot toimivat yhteiseksi hyväksi, riittävän vapaasti mutta sopivan hallitusti.
Pääministerimme toimisi viisaasti, jos hän ymmärtäisi maailman kehittyvän. Hän toimisi viisaasti, jos hän ymmärtäisi älykkyyden perusvaistoja ja auttaisi niitä toimimaan kansalaistensa eduksi. Hänellä on syynsä olla varuillaan ja varoa kontrolloimatonta ahneutta. Hän toimisi viisaasti nähden sen kuten tulen, mahtavan voiman joka on hyödyksi kakluunissa mutta tuhoksi pirtissä.
