Meritaksiorganisaation poliittinen ideologia estää elintasoturistien pääsyn maihin

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bcadbc36-8900-4815-93a4-b71af8900d86

”Espanja valmis ottamaan vastaan Italian edustalla odotelleen pelastusaluksen – avustusjärjestö kieltäytyy avusta

Avustusjärjestö Open Armsin tiedottaja kuitenkin ilmoitti sunnuntaina iltapäivällä, ettei pelastusalus aio saapua espanjalaissatamaan aluksella olevan hätätilan vuoksi.”

Eli hätätila estää poistamasta hätätilaa ajamalla paatti toiseen satamaan.

Asiassa on siis viis laivalla olevista, koska tavoitteena on pelata poliittista peliä Salvinin kanssa ja sen takia tilanteen laivalla annetaan paheta kaikin keinoin.

Meritaksisakki on rikollisjärjestö.

Kauneimmat kansankekkerit

Kenellekään paikkakuntalaiselle ei ole jäänyt epäselväksi, että Tampereella on pidetty hiphop-konserttitapahtuma nimeltänsä Blockfest. Alkuvaiheessa lehdistö suhtautui siihen nuivasti, mutta 180 asteen käännös tapahtui Aamulehden kärähdettyä tekaistusta yleisönosaston kirjoituksesta pari vuotta sitten. Niin Aamulehdelle, Ylelle kuin muillekin medioille tapahtuma on nyt parasta ja kauneinta, vailla kritiikin sanaa. Onko tapahtuma kuninkaallisen maineensa arvoinen?

Sattuu ja tapahtuu

Törkeitä ja vähemmän törkeitä huumerikoksia, yhtä henkilöä ammuttiin ja seksuaalirikoksia vielä palan painikkeeksi. Siinä on poliisin kertomus siitä, mitä tapahtuma-alueella ja sen ympärillä tapahtui. Perään korostetaan että nämä eivät mitenkään liity tapahtumaan. Itse tapahtuman sisällä on tietenkin tilanne fiiniä. Väkivallattomuutta, rakkautta, armoa ja herran siunausta sun muuta markkinahumua tarjoavan tapahtuman pääesiintyjä on hetki sitten Ruotsissa tuomittu väkivaltainen taparikollinen. Aivan vailla virkavallan harakanvarpaita eivät monet muutkaan esiintyjät ole.

No mutta, väkivaltaa niin kovasti kaihtavan tapahtuman kannattaisi ainakin ottaa etäisyyttä hittiesiintyjänsä arvomaailmaan? Tai ainakin he puolustavat pohjoismaista oikeusvaltiota? Katin kontit! Tapahtuma oli itse ottanut aktiivisesti osaa mm. Donald Trumpin tähdittämään ”kampanjaan”, jossa vaadittiin hänen vapauttamista ilman tutkintaa ja oikeudenkäyntiä, syyttäen samalla Ruotsin viranomaisia aika ala-arvoisin salaliittoteorioin. Onneksemme pullolla ihmisiä hakkaavalla tähdenlennollamme oli hyviä kavereita mediassa, sillä koko tarina leivottiin jopa Ylellä parhain päin. Näin törkeä väkivalta muuttui hyveeksi ja koko riemullinen kansakunta huusi Ruotsin vastaisia iskulauseita koko viikonlopun. Anteeksi nyt vaan arvon toimittajat, mutta ettekö te juuri sanoneet että kansakuntaa vastaan esitetty vihapuhe olisi pahaksi?

Musiikki on mainiota

Hiphop- tai rap-musiikissahan ei ole mitään vikaa. Okei, siinä on se oma sektorinsa, jossa laulujen sanoma on lähinnä että varastakaa ase ja menkää tappamaan kaikki (valkoiset/vääräuskoiset/poliisit/joku muu mikä). Siitä en erityisesti piittaa, mutta se ei pilaa koko genreä. Bassoradio on Yle Ykkösen jälkeen suosikkiradiokanavani ja mielestäni koko musiikkigenre on rikas, kiinni ajan hengessä ja aina valmis kokeilemaan uutta. Itse en ole kova kuuntelemaan vanhoja klassikoita, vaan pidän kehittyvästä, muuttuvasta musiikista. Sitä tämä genre tarjoaa. Siinä mielessä on hienoa, että myös sen ympärillä pidetään konsertteja. Onhan sekin myös selvää että kun on noin iso väenpaljous, noin vahvaa kansankiihotusta ja noin olematon turvallisuuden hoito, ikävyyksiä tapahtuu. Humalaiset ihmiset ovat idiootteja, hiphopilla tai ilman.

Sanottakoon myös, että nimeni ei ole Jon Cederberg, enkä vaadi tai ehdota tämän(kään) konsertin kieltämistä. Ainoa toiveeni on että media ottaisi hetkeksi laput pois silmiltään ja ymmärtäisi, että väkivalta tai kiihotus ei ole kauneinta ja parasta, kritiikittömän ihailun arvoista. Uskon, että voisitte rohkaista tällaista festivaalin tapahtumaan myös rakentavampien arvojen pohjalta. Hiphop ei edellytä pahuutta kuulostaakseen hyvältä.

Biopolttoaineet eivät kestä varastointia

On huomattu, että fossiiliset polttoaineet (bensiini, diesel), joihin on lisätty biokomponenttia, eivät kestä pitkäaikaista varastointia. Kun niillä tankattu auto, tai vaikkapa agrekaatti, seisoo pitkän aikaa, niin polttoaine muuttuu sellaiseksi, ettei moottori käynnisty.

Ongelman välttämiseksi Virossa on luvattu, että puolustusvoimat ja Suojeluskunta saavat edelleen käyttää 100% fossiilisia polttoaineita. Niiden ajoneuvojenhan pitää olla aina taisteluvalmiina tankattuina – hyvinkin pitkän aikaa. Ei voida edellyttää, että kun tulee taisteluhälytys, niin sitten ruvettaisiin tankkaamaan.

Seuraavaksi luvattiin pienmoottoreissa (esim. ruohonleikkuri) käyttää 100% fossiilista. Nyt myös vesilaitokset haluavat moottoripumpuissaan käyttää 100% fossiilista, kun niiden pumppujen pitää olla aina käyttövalmiina sähkökatkojen varalta.

Lähde.

Olen itse huomannut saman ilmiön ruohonleikkurin kanssa.

Vanhalla polttoaineella saa keväällä nykiä nykimästä päästyäänkin, mutta tuoreella polttoaineella se lähtee helposti käyntiin.

Päivän ruoka.

Vaimo edelleenkin Ruotsin puolella kyläilemässä. Sain tehdä ”miu mau mukkaan” päivän ruuan.

Kypsensin höyrykattilassa (en koskaan liottele ruoka-aineksia vedessä), vihreää parsaa, punaista ja vihreää paprikaa, valkosipulia (peipsiläistä) sekaan ja hieman kylmäsavupaistin suikaleita.

Kippasin kypsyttyään pannulle.

Tein kaksi uppomunaa, päälle juustoraastetta, mausteeksi mustapippuria ja hiukan suolaa.

Varsin yksinkertaista ja helppoa valmistaa, maukastakin.

Venäjä valtaa jo Afrikan

Samaan aikaan kun Suomen läheisyydessä Suursaari varustellaan sotatoimia varten on jo Afrikka menossa Venäjän syliin. Niin, naapurimaamme on vain ”suojelemassa” itseään. Pitäisikö huolestua, ei. Koska poliitikkomme ovat lahjottavissa, kaikki.

CNN:n dokumentti: Näin Putinin salainen yksityisarmeija toimii Afrikassa – Venäjä tarjoaa aseita ja koulutusta ja pääsee käsiksi luonnonvaroihin https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006208097.html

Haistapaskantiede-SOTE-kangsliapäällikkö Päivi Sillankauheelle LOPULTAKIN KALOSSIA!

Kuva: Päivi Sillanaukeen kansainvälinen kokemus ei tuonut jatkoa kansliapäällikkönä. Hänen mukaansa ministeriön nimitysmuistiossa on merkittäviä puutteita ansioiden vertailussa. Sami Perttilä

HUH, kyllä helpotti, vähäksi aikaa!

Melkein kuin valtio olisi käynyt paskalla!

Täti haki edelleen virkaa, mutta ei valittu! Hänellä piti oleman 7 vuoden pesti vuodesta 2015, mutta homma pantiin uuteen hakuun!

Pelkästää ex-perheen Sillanaukee kaapaamaan Tampere Bionext ym. muka ”AIDS-rotteen kehittämiseen” (ehkä mahdottomaan tehtävään, kun se on  just vastustuskyvyn puutetauti!) kului 20 vuodessa TÄYDET SATA MILJOONAA  EKEÄ (100000000 €) EU:N, SUOMEN VALTION, AKATEMIAN, TEKESIEN TAMPEREEN KAUPUNGIN TUKIAISIA SEKÄ YLIOPISTON JA YKSITYISTEN SÄÄTIÖIDEN TUKIA JA TÄSMÄTYÖTÄ JA YKTYISTEN RISKIJOITUKSIA

– EIKÄ ENSIMMÄISTÄKÄÄN EUROA SAATU IKINÄ AINAKAAN BISNESTUOTTOINA TUOTTEISTA TAKAISIN – MITÄ NYT ”LUENTOPALKKIOITA KUSETUKSESTA JA PASKANJAUHAMISESTA!!!

Kirsi Varhila nimitettiin sosiaali- ja terveysministeriön uudeksi kansliapäälliköksi

Nykyinen kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee haki tehtävään, mutta hallitus ei valinnut häntä jatkokaudelle. Sillanaukee on taustaltaan kokoomuslainen ja Varhila sosiaalidemokraatti.

Osastopäällikkö ja ylijohtaja Kirsi Varhila on nimitetty sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäälliköksi.

Varhilan virkakausi alaa lokakuun alussa ja kestää viisi vuotta. HS uutisoi Varhilan noususta tehtävään tiistaina.

Kansliapäällikkö on ministeriön korkein virkamies. Hänen tehtävänään on johtaa, kehittää ja valvoa ministeriön ja sen hallinnonalan toimintaa.

Nykyinen kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee haki tehtävään, mutta hallitus ei valinnut häntä jatkokaudelle. Sillanaukee on taustaltaan kokoomuslainen ja Varhila sosiaalidemokraatti.

Hienoa, Antti Rinne! Tätä tarvitaan lisää: ehdotan seuraavaksi Opetushallituksen Rotumurhapierupeilineurooni-Olli-Paska Heinosta

 

Tamperelaisen ”SOTE/EURO-tiäteen” ”lippulaiva” konkkaan

https://www.satakunnankansa.fi/a/b4bfab0a-15cf-44fb-9f85-2e395c2b6718

Oikeuskansleri ei ryhdy jatkotoimiin kansliapäällikkö Sillanaukeen kantelukirjoitusten vuoksi – Sillanaukee: ”Nimitysmuistiossa oli merkittäviä puutteita”

Sosiaali- ja terveysministeriön virkanimityksen jälkipyykki jatkuu. Kirsi Varhilalle hävinneen nykyisen kansliapäällikön Päivi Sillanaukeen mukaan häneltä ei ole missään haastattelussa kysytty motivaatiosta toimeenpanna Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelmaa ja uudistuksia.

21.8.2019 13.08
Tanja NuotioJussi Orell

Keskustele

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti ei ryhdy jatkotoimiin sosiaali- ja terveysministeriön (STM) nykyisen kansliapäällikön Päivi Sillanaukeen tekemien kantelukirjoitusten vuoksi. Kirjoitukset liittyvät kansliapäällikön viran täyttämiseen, jonka Sillanaukee hävisi Kirsi Varhilalle.

Sillanaukee on lähettänyt kesällä oikeuskanslerille kaksi kirjoitusta sekä täydentäviä viestejä, joissa hän muun muassa toivoo, että kansliapäällikön virkaa täytettäessä ei käytettäisi keskeisenä tosiasiallisena valintaperusteena mitään perustuslaissa kiellettyä syrjintäperustetta.

Lisäksi Sillanaukee arvostelee ministeriössä valmisteltua nimitysmuistiota. Sillanaukeen mukaan siitä puuttuu olennaisia tietoja hänen työkokemuksestaan ja toiminnastaan kansliapäällikön tehtävässä ja siinä on merkittäviä puutteita ansioiden vertailussa.

Oikeuskansleri tutki Sillanaukeen kirjoitukset virantäyttöä koskevana kanteluna, selviää Lännen Median saamasta oikeuskanslerin vastauksesta, joka on päivätty 15.8.

Oikeuskansleri: ”Ei ole menetelty lainvastaisesti”

Sillanaukee pyysi ensin heinäkuussa oikeuskanslerilta, että ansioita vertailtaessa otettaisiin huomioon hänen kokemuksensa kansliapäällikön viran hoidosta ja muista työtehtävistä, koulutus, toiminta hyvän hallintotavan ja johtamisen edellytysten luomiseksi sekä ministeriön kansainvälistymiseksi, johtamistaito, psykologisten testien tulokset ja turvallisuusselvitys.

Hän toivoi erityisesti, että virkaa täytettäessä ei käytettäisi keskeisenä tosiasiallisena valintaperusteena mitään perustuslaissa kiellettyä syrjintäperustetta, kuten vakaumusta tai yhteiskunnallista mielipidettä.

Sillanaukeen mukaan häneltä ei ole missään haastattelussa kysytty motivaatiosta toimeenpanna Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelmaa ja uudistuksia.

– On itsestään selvää, että se on keskeinen kansliapäällikön ja ministeriön tehtävä, Sillanaukee kirjoittaa oikeuskanslerille.

Tuomas Pöysti kirjoittaa vastauksessaan:

– Käytettävissäni olleen aineiston perusteella sosiaali- ja terveysministeriössä ei ole menetelty nimityspäätöstä valmisteltaessa lain tai virkavelvollisuuksien vastaisesti. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että valtioneuvosto olisi ylittänyt nimittäjälle kuuluvan harkintavaltansa tai käyttänyt sitä väärin.

Sillanaukee täydensi tekstiä, kun näki muistion

Päivi Sillanaukee toteaa Lännen Medialle, että hän täydensi heinäkuussa jättämäänsä kirjettään vielä viime viikolla, kun oli nähnyt nimitysmuistion.

Lännen Media uutisoi keskiviikkona, että muun muassa paremmat valmiudet ja motivaatio varmistaa tulevan sote-uudistuksen läpivienti nostivat Kirsi Varhilan sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäälliköksi tehtävää hoitaneen Sillanaukeen ohi.

Demaritaustaisen Varhilan valmiuksia pidettiin STM:n muistion mukaan parempina kuin kokoomustaustaisen Sillanaukeen.

Viran täyttämisestä syntyi kohu vuosi sitten, koska virka julistettiin haettavaksi jo viime lokakuussa, vaikka Sillanaukeella oli tällöin vuosi virkakautta jäljellä. Demarit kantelivat viran täyttämisestä oikeuskanslerille, jonka mukaan ministeriö ei menetellyt lainvastaisesti.

Hyvää sadonkurjuupäivää!

Peipsijärven talvivalkosipulit ( Kallelta siemensipulit) nostettu, saalis reilu ämpäri- yhdelle perheelle. Plus muutamia auenneita kukintoja istutettavaksi taas syksyllä. Edellisen syksyn siemenet ovat jo tuottaneet satamäärin uusia yhden kynnen valkosipuleita. Ne jätän maahan sekä istutan suurimmat uuden sadon kynnet lokakuussa maahan. Punasipulit samoin kuivamaan varaston orrelle.

Varhaisperunoista, siikleistä melkein loput – erinomaisia tänä vuonna. Nyhdin lopuista varret irti, mutta potut jäivät maan alle odottamaan .

Loput mustaherukat  ja mansikat syöty ja naapurin vatut. Mustaherukoiden lehdet menevät suolakurkkujen säilömiseen.  Istutan syksyllä uusia pensaita. Herneet syöty ja loput kylmään odottamaan mausteista keittoa. Salkopavut odottavat kattilaan pääsyä.

Kesäkurpitsoja saamme naapureilta.

Maa-artisokat odottavat syyskuun loppuun saakka.

Yrttipuolella, lipstikka tekee toista satoaan, ranskalainen rakuuna kestää myöhään. Samoin salvia ja timjami. Kruunutillit  ja persiljat jatkuvassa käytössä monine muine yrtteineen. Minttu on viheliäinen leviämään.

Tällaista tämän Tampereen keskustassa asuvan elämäänkin mahtuu. Monivuotinen palstakokonaisuus, noin 60 palstaa,  Hatanpään arboretumissa.

Hallituksen= pääosin entisen opposition huijaukset sen kuin lisääntyvät

https://blogit.iltalehti.fi/sari-sarkomaa/2019/08/16/hoitajamitoitusta-ei-loydy-hallitusohjelmasta/

”Vaalien alla oppositiokansanedustaja Krista Kiuru (sd.) julisti sitovan hoitajamitoituksen olevan tehtävissä heti ja yhdellä virkkeellä. Vaalien jälkeen oli täysin eri ääni kellossa. Kiurun toimiessa vastuuministerinä eduskunta ei ole saanut edes selvää vastausta mitä ja milloin asiassa aiotaan tehdä. ”

Vaikka kirjoittaja on kokkari, mikä saa tietyn sakin heti vastahankaan, jutussa on paljolti asiaa – eikä hallituksen eduksi millään tavalla.

Suomi hävisi sodat?

Aina silloin tällöin näkee väitteitä, että Suomi olisi hävinnyt sodat. Näitä väitteitä esitetään anonyymisti ja/tai niitä esittävät punikit.

Katsotaanpa joitakin esimerkkejä hävityistä sodista:

Saksa Ensimmäisessä Maailmansodassa

Saksa ei suinkaan ollut syyllinen sotaan. Ensimmäisen Maailmansodan halusi saada aikaan Venäjä. Tarkkoja yksityiskohtia, siitä miten se oikein meni, löytyy täältä.

Silti kun Saksa lopulta hävisi sen sodan, niin Saksa polettiin voittajien toimesta sitaateissa maan rakoon. Saksalta kiellettiin mm. sukellusveneet, lentokoneet, panssarivaunut, jne. Armeijan koko rajoitettiin aivan olemattomaksi.

Vaikka Saksa voitti Venäjän siinä sodassa, niin Saksa tuli nöyryytetyksi voittajien toimesta aivan perusteellisesti. Toki se, että Venäjä hävisi Ensimmäisen Maailmansodan mahdollisti mm. Suomen itsenäistymisen, mutta se on kokonaan eri asia. Suomi joutui kuitenkin käymään voitollisen Vapaussodan Venäjää vastaan säilyttääkseen itsenäisyytensä.

Saksa Toisessa Maailmansodassa

Saksa ei halunnut syttyvän Toistakaan Maailmansotaa. Senkin sodan halusi saada aikaan Venäjä. Niin, Saksa hyökkäsi Puolaan, mutta senkin sodan taustoihin ja tapahtumiin olisi syytä tutustua. Monesti unohdetaan, että Puolan kimppuun hyökkäsi Saksan liittolaisena myös Venäjä.

Niin, Saksa hävisi sodan ja antautui ehdoitta. Saksa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen ja miehitettiin kokonaan. Saksan asevoimat lakkautettiin ja kalusto varastettiin tai tuhottiin. Sotilaat ja valtaa pitäneet pistettiin vankileireihin, vankiloihin ja melkoinen määrä heistä tuomittiin kuolemaan. Saksalaiset naiset joutuivat varsinkin venäläisten sotilaiden raiskaamiksi, miljoonia uhreja.

Japani Toisessa Maailmansodassa

Japani hyökkäsi USAn Pearl Harboriin 7.12.1941 aloittaen USAn ja Japanin välisen sodan. Toisen Maailmansodan alusta tarkkaa tietoa päivämäärineen löytyy täältä. Em. artikkelin valossa on vähintäänkin kummallista, että kuvitellaan Toisen Maailmansodan alkaneen 1.9.1939.

Huomattakoon, että Japanilla ja Venäjällä oli voimassa hyökkäämättömyyssopimus kun Venäjä hyökkäsi Japanin kimppuun ryöstämään Japanin alueita itselleen.

Oli miten oli, Japani hävisi sodan ja joutui miehitetyksi. Japanin armeija, ilmavoimat ja merivoimat lakkautettiin. Tuhkasta nousi jenkkien avulla täysin uusi demokraattinen Japani.

Entäpä Suomi, hävisikö Suomi?

Edellä oli esimerkkejä oikeasti sodat hävinneistä maista.

Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun 30.11.1939 aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Talvisodan. Talvisodassa Venäjä yritti valloittaa koko Suomen, mutta epäonnistui yrityksessään. Suomi jäi miehittämättä, itsenäiseksi demokraattiseksi valtioksi rakentamaan maanpuolustuksen entistä tehokkaammaksi. Ei ole oikein sanoa Suomen hävinneen Talvisodan – torjuntavoitto.

Venäjä hyökkäsi uudelleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 klo 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan, joka oli erillissota. Jatkosodassa Venäjä yritti valloittaa koko Suomen, mutta epäonnistui yrityksessään. Suomi jäi miehittämättä, itsenäiseksi demokraattiseksi valtioksi. Suomen Puolustusvoimat olivat Jatkosodan lopussa vahvemmat kuin koskaan ennen. Ei ole oikein sanoa Suomen hävinneen Jatkosodan – torjuntavoitto. Oikeastaan pitää sanoa, että Suomi saavutti suurenmoiset torjuntavoitot:

Tali-Ihantala;

Äyräpää-Vuosalmi;

Viipurinlahti;

Nietjärvi;

Ilomantsi.