Sosialisteille ei koskaan tule luovuttaa valtakunnan, saatikka oman kämppänsä avaimia..

Nyt näyttää yhteiskunnassamme olevan vallitsevana ymmärrys, että kaikki oli ennen paremmin, kunnes perussuomalaiset tulivat osaksi hallitusta.

Mutta nyt sopii kysyä sitten myös, että olisiko talous/turvallisuustilanteemme toisenlainen, jos perussuomalaiset olisivatkin oppositiossa hallituksen sijaan.

Ja väitän, että joka sanoo  että tilnnteemme olisi parempi, jos perussuomalaiset olisivat oppositiossa, niin silloin hän kyllä valehtelee ja uskoo, että joulupukki on olemassa vasemmistolaiseen punanuttuun naamioituneena.

Tottakai hallitus on joutunut tekemään tässä tilanteessa sellaisiakin päätöksiä, jotka ovat kolmen muun puolueen ”suun mukaisia”  ja jotka eivät ole persukannattajia kaikilta osin miellyttäneet, mutta ne on vain nieltävä, jotta omatkin tavoitteet pääsisivät maaliin.

Mutta väitän, että ne tavoitteet jotka on maaliin saatu ja saadaan ja jotka ovat persukynästä lähtöisin, niin ovat kaikki yhteiskuntaamme vahvistavia niin lyhyellä, keskipitkällä kuin pitkälläkin aikajanalla.

Ensimmäisenä nyt tulee mieleen sisäisen turvallisuuden tekijät jotka koskevat laajuudessaan kaikkia hallinnonalojamme, ilman persukynää ne olisivat jääneet toteutumatta.   Ja ilman perussuomalaisia taitaisi jatkua maassamme yhä rajat auki taivasta myöden politiikkakin.  Rahaa toki virtaisi maahamme nykyistä enemmän, mutta se olisi kaikki velaksi otettua rahaa, eli syömävelkaa.  Ja vaikka velaksi eletään jatkossakin, niin sopii kysyä sitä, että kuinka suuri se velan määrä olisikaan, jos vasemmistolainen joulupukki  olisi päästetty jatkamaan siitä mihin Marin tonttuineen lopetti.

Välillä sitä ajattelee, että onkohan taas käymässä niin kuten aina ennenkin, että kun talo saadaan asuttavaan kuntoon ja vouti pois porstuasta, niin heti pitäisi taas lähteä järjestelemään ohjelmanumeroita ”Moskovan suurelle sirkukselle”.

Kun kuuntelee sosialistien ja kepun tämänhetkistä vuorisaarnaa oikeistohallituksen saatanallisuudesta, jossa  kansalaisille halutaan mudostaa käsitys, että seinästä repäisty raha ei oile keneltäkään pois, eikä veljen velkoja velipoika joudu kuittaamaan, joten se on vain oikeistolaisten keksimä uhkakuva, etteikö muka sateenkaaren päässä aarretta olisi.

Kun sanotaan, että huonoon suuntaan on yhteiskuntamme ajettu, kun oppilaat eivät osaa enään lukea, kirjoittaa eikä laskea koulusta päästessään.

Mutta minä sanon vastaavasti, että mikähän mahtaa olla yhteiskuntamme tulevaisuus, kun aikuiset antavat  itseänsä alistaa sosialistiselle aivopesulle, vaikka joka kerta tuleksena on ollut ja oleva vain savuavat rauniot ja tuulen huuhtoma perse.

Herätkää nyt kansalaiset unestanne, sillä jos ette herää ja huomaa, että ensin työ ja jos aikaa ja rahaa riittää niin sitten vaikka sinne sirkukseen itse ostetulla litterällä, ei valtion piikkiin.

Kaippa nämä sosialistiset haarakonttorit ( AY ) pian ovat vaatimassa housurahaa niille, jotka persettään penkkiin hinkkaavat niiden kuolemaksi, joka heille on elannon  antanut työpaikkojen ja palkan muodossa.

Minä sanon, että terroristien kanssa ei pidä koskaan neuvotella ( Israel – Hamas terroristit)   Rinnastan tämän AY-mafian olevan jonkinsorttinen terroristikopla, joka tekee kaikkensa meidän hyvinvointivaltiomme  romuttamiseksi.

Posti se parantaa palveluaan

Sain juuri postilta ilmoituksen, mikä pitäisi ilmeisesti ymmärtää, että posti parantaa palveluaan.

Lähimmän kauppani yhteydessä ollut palvelupiste lopetetaan tiistaina .ja kahteen lähimpään kauppaan jää vain noutolokerikko

Lähimpään palvelupisteeseen tulee matkaa 20 km eikä siellä voi lähettää lähetyksiä, mitä pitää maksaa, vaan lähettää vain jo maksettuja lähetyksiä sekä noutaa paketteja.

Lähin palvelupiste, mistä voi lähettää maksettavia lähetyksiä ja noutaa allekirjoitusta vaativia lähetyksiä ja osaa ulkomaisista paketeista on sitten 25 km päässä Linnainmaalla.

Terälahdessa asuville matkaa tulee yli 30 km sivu.

Kohta varmaan se postilaatikkokin siirretään Linnainmaalle…

Kielitaito, taidoista tärkein!

Mitäpä sitä nykyään muilla taidoilla tekeekään!?
Pitää vain hakeutua tarkoituksenmukaisiin paikkoihin, tutustua tärkeisiin ihmisiin ja alkaa käyttämään kieltään tilanteisiin sopivalla tavalla.
Kunhan sopivasti lipaisee sopivasta, tai sopimattomasta paikasta, niin ura urkenee!
Olen aikojen kuluessa tullut siihen tulokseen monienkin ”tärkeiden” johtajien kohdalla, että ilmeisesti ovat hyvin ”kielitaitoisia”!

Tämähän ei ole mikään uusi uutinen, koska siitä on jo Raamatussakin kerrottu:
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=jaa+3&kaannos=fi-38&kirjat=kr

Helmikuu

Enää kuukausi eteenpäin niin aurinko alkaa olemaan sen verran korkeammalla että alkaa näyttämään hyvältä, ellei taas tule pitkää takatalvea.

Ensi lauantaina on Messilän rannassa isot pilkkikisat joihin on 30e osallistumismaksu koska parhaat palkinnot ovat arvokkaita.

Itse en osallistu koska en pärjää siinä lajissa mestareille, mutta eräs tuttavani osallistuu ja hän onkin harjaantunut pilkkijä ja ollut palkintosijoilla monissa pilkkikisoissa ympäri Suomea.

Mutta jos joku lauantaina ajelee niin ajattelin kuitenkin piipahtaa siellä, koska on oheismyyntiä esim grillikojuja niin jos vaikka nauttisi makkaraperunat.

Sellaisia ajatuksia mulla tänään.

PAM

Lakkovaroitus kaupan alalle.
Jos pienipalkkainen hakee palkankorotusta, niin miten tulisi suhtautua?
Suuri osa heistä kaupan alalla ovat lisäksi myös osa-aikatyöläisiä.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011003666.html
– Kyllä haluamme heille palkankorotuksen.
– Ei jos kauppa sitten nostaa hintoja ja me maksamme sitä kautta heidän saamansa palkankorotuksen.

Eurooppa on polvillaan

Amerikka taistelee oman autoteollisuutensa puolesta.
Voinee kuitenkin olettaa että vilppi ei kannata
vaikka saattaa olla kyse enemmän muusta kuin auton päästöistä?
https://www.is.fi/autot/art-2000011003389.html
Tämä on eilistä, mutta mitä on tuleva?
– Amerikan Trumpin tapaan eurooppa voisi päättää että siirrämme ilmasto-ohjelmaa
ja tuomme Volkkarit aavikolta euroopan myyntiin!
– Euroopan autoteollisuus rypee jo nyt …

Maksuhäiriömerkinnät

”Sosialidemokraatit SDP
2 pv ·
Lähes 2 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää kertoo karua kieltä suomalaisten taloudellisesta ahdingosta. Kun elinkustannukset nousevat, yhä useampi joutuu vaikeuksiin laskujen ja velkojen kanssa.
Hallitus ei voi enää ummistaa silmiään tältä ongelmalta. Tarvitsemme vastuullista luotonantoa, parempaa talousneuvontaa ja tehokkaampia keinoja velkaantumisen ehkäisyyn.
Yhteiskunnan on autettava ihmisiä pääsemään pois velkakierteestä eikä sysättävä heitä entistä syvemmälle taloudellisiin ongelmiin.
Paula Werning
kansanedustaja”

No en ole huomannut päämedioiden uutisoivan?
– Pitäiskö olla huolestunut?

Suomineitoa ei pidä häpäistä vierailla arvoilla.

Kun syntyy Suomeen ja Suomalaiseksi, kasvaa ja käy täällä koulunsa ja tekee työtä omaa ja yhteiskunnan kaikkivaltaista hyvää kasvattaen, niin kyllä minusta sellaiset maan kansalaiset tulee laittaa  AINA, siis sanon  AINA niiden tännesaapuvien hyvän yläpuolelle, jotka tulevat ikäänkuin  valmiiseen pöytään, jonka Suomalainen on rakentanut ja jonka alkuperäisenä tarkoituksena on oman, ei vieraiden tapojen ja tottumusten ensisijaisuus.

Tämä on se perussuomalaisuuden ydin pähkinänkuoressa, jos se on joidenkin mielestä rasismia  niin olkoon vaan, mutta sen sanon, jos oikeudet ovat ensisijaisessa asemassa ilman velvollisuuksia tänne saapuvilla/otetuilla, niin se on kyllä rasismia Suomalaisia ja Suomea kohtaan.

On ihmisoikeus Suomalaisia kohtaan lähettää rikoksia tehneet maahanmuuttajat takaisin sinne mistä ovat tulleetkin ja jos se on sosialistien mielestä kansainvälisten sopimusten vastaista, niin lähteköön sitten hekin samassa ovenavauksessa sinne, missä ihmisoikeudet luetaan Koraanin oppia toteuttaen.

Suomalaiset ovat vuosisadan, koko itsenäisyytensä ajan rakentaneet maamme hyvinvointivaltioksi itselleen ja jos tänne jotkut haluavat tulla ja tähän työhön osallistua, niin se heille sallittakoon kunhan pitävät mielessään sen perussuomalaisuuden ydinajatuksen, että maassa maan tavalla, tai maasta pois.

Kirjautuminen on mielenkiintoista selaimesta riippuen

Olen pitkään käyttänyt useita selaimia eri tarkoituksiin.

Yhtenä on Waterfox, mitä useimmiten käytän mm. Pirkan blogiin.

Jännää asissa on, että kirjautuminen blogille onnistuu hyvin päivisin, mutta useimmiten n. 17 jälkeen ei sitten millään.

Kuitenkin käyttäessäni Pale moonia tai Firefoxia voin samaan aikaa sujuvasti kirjautua blogiin.

En todellakaan ole löytänyt mitään järkevää syytä asialle, mutta olisinnutelias tietämään, miksi.