Minä kiitän mediaa, vaikka heillä onkin aina oma lehmä ojassa.

Jos nyt mietitään, että milloin alkoi  Suomalaisissa valtamedioissa ja koko vasemmistohegemonisessa poliittisessa kentässä ajojahti ja demonisointi  perussuomalaista puoluetta ja sen kannattajakuntaa kohtaan, niin se alkoi v.2017 jolloin Jussi Halla-ahon puheenjohtajuus sai kuvailemani tahot paskomaan housuihinsa ja hyppimään seinille.

Siitä asti on monen sorttista yritetty perussuomalaisten saamiseksi pois kansan silmistä ja mielistä, mutta mitä enempi tätä on yritetty, niin sitä vakuuttuneemmaksi osa kansasta on tullut siitä, että perussuomalaiset ovat kansan asialla ja ainoa vaihtoehto heidänkin äänensä kuuluvaksi tekemiseen.

Mutta jos vanha valta ei vielä täysin ollut mennyt sekaisin ”persuonnestaan”, niin siinä vaiheessa sen koppa sekosi kyllä totaalisesti, kun perussuomalaiset nousivat toiseksi vastuupuolueeksi hallitukseen kokoomuksen rinnalle.

Ja kuten kaikki jotka vähänkin ovat tapeetilla valtakuntamme poliittisesta elämästä niin ovat havainneet, että sen jälkeen kun Säätytalolla hallitusohjelmaan saatiin pukstaavit paperiin, niin ainoa päämäärä on ollut sosialisteilla, johon jo kepunkin lasken kuuluvaksi nykyisten näyttöjensä perusteella sekä medialla ollut saada perussuomalaiset hajautettua kahteen kuten tapahtui Soini Juudaan aikana ja jos ei sitä saavuteta, niin sitten jatkuva 24/7 demonisointi perussuomalaisten pahuudesta hyvien valtakunnassa.

Mutta monta päätä ja monia poliittisia hautajaisia on vietetty vuoden 2017 jälkeen, mutta se niistä on tehnyt erityisen, että hautaan ei ollakkaan kannettu perussuomalaisia, vaan he ovat olleet arkunkantajina niille, joiden kynttilä paloi loppuun molemmista päistään yrittäessään repiä perussuomalaisia juuria irti Suomalaisesta maaperästä.

Nytkin koko hallitustaipaleen, joka koostuu neljästä puolueesta, niin kun lukee ja kuuntelee oppositiota ja mediaa, niin tuntuu että Suomessa on hallitus jossa on edustettuna vain yksi puolue eli perussuomalaiset, jotka ovat saaneet maan siihen tilaan jossa nyt ollaan ja kolme muuta hallituspuoluetta katsotaan olevan vain panttivankina ja kynnysmattona perussuomalaisille.  Tällainen kuva siitä syntyy jota kansalle toitotetaan jokaisesta Eino.S.Revon tuutista 24/7

Mutta mikäs siinä jatkakaa vain oppositio ja media samaan malliin ja kuten ollaan aikaisempinakin vuosina 2017 jälkeen nähty, niin parempia vaalivankkureiden vetäjiä ei mistään saada kuin on media ja kilpailevat puolueet perussuomalaisille olleet.

Nytkin jo vaikka vaaleihin on vielä rohee kaksi vuotta aikaa, niin sosialisti Lindtman jo kiljuu kovalla äänellä ja jakaa kansaa hyviin ja pahoihin ilmoittamalla, että perussuomalaisien kanssa ei yhteistyötä tehdä nyt eikä tulevaisuudessa.  Tämä lausahdus kyllä tulee jonkinsortin hautajaiset aikaan saamaan, mutta taaskin persut ovat arkun kantajina, kun vasemmalla ollut sydän oli pettänyt niiltä, jotka ovat kuoppaa perussuomalaisille olleet kaivamassa.

Sehän on selvää, että analyysiani ei allekirjoiteta missään sosialistien ja medioiden yhdenvertaisuus tuomioistuimissa eikä ihmisoikeus Giljotiineissa, sillä hehän elävät  yhden totuuden uskossaan ja kuplassaan elämää, johon ei tunnetusti sanota auringonkaan paistavan.

On se hyvä että kansalaiset ovat jo valveutuneita, vaikka persujen vastustajat eivät näytä vielä puustaan laskeutuneet kun pelkäävät, että joku on rasvannut liaanit.

 

Vasemmisto jättää aina jätöksensä muiden siivottavaksi.

Mikä tai kuka on se jonka läsnäoloa työpaikalla ei juurikaan arvosteta, mutta jos se puuttuu työpaikoilta, niin ennen pitkää firma  joutuu kaaokseen.

No se on tietenkin siivoja.

Tästä pääsenkin aasinsiltaa pitkin nykyiseen hallitukseemme, joka nyt joutuu siivoamaan parinkymmenen vuoden aikana kertyneet siivottomuudet, joita aikaansaivat selkärangattomat ja pelokkaat poliittiset johtajat, jotka äänestäjiään miellyttääkseen elivät kuin siat vatukossa vailla huolta huomisesta ja hokemalla että, kyllä valtio kyydin maksaa.

Ja kuinkas nyt on käynyt,  kun hallitus on lähtenyt kertynyttä paskaa siivoamaan ja koittaa  ”valtionkonttoria” saada asuttavaan kuntoon, niin valtava itku ja hammasten kiristely kuuluu niiltä tahoilta, joille kaikki muu on turhaa mutta ei heidän porsastelunsa valtion piikkiin.

En voi kuin ihmetellä ihmisten tyhmyyttä, kun ennen eduskuntavaaleja äänestivät valtaan ne puolueet, jotka halusivat aloittaa perusteellisen siivouksen Suomi nimisessä korteerissa ja lupasivat pitäytyä tavoitteessa, että tulot ja menot tasapainoitetaan, vaikka se kuinka tekisi kipeää, sillä jos tekemättä jätetään, niin tuleville sukupolville se vasta sattuukin.  Nyt sitten kun ei olla vielä  siivouksessa saatu kuin vasta pölyt pyyhittyä pöydältä, niin oppositio yhdessä median yhden totuuden sopuleineen kiljuvat, että heidän nurkkiansa ei kyllä tulla luudalla lakaisemaan, että he ´hukuttavat mieluimmin kansakunnan paskaan, kun ottavat vastaan neuvoja siivoojilta.

Silloin kun perussuomalaiset eduskuntavaalien jälkeen tulivat osaksi  hallitusvastuuta ja kun hyvin tiesivät, että helppoja ratkaisuja ei ole valtiontalouden oikaisemiseksi kestävälle uralle, niin lähes jokaisesta tuutista kuulutettiin, että ei tule perussuomalaisten perse kovin kauvaa hallituksessa kestää merivettä.  Mutta kuinkas on käynyt, perussuomalaiset lienevät se vahvin lenkki hallituksessa, joka tinkimättömästi taakseen ja sivulleen vilkuilematta toteuttaa sitä hallitusohjelmaa, joka säätytalolla vajaa kaksi vuotta sitten kokoon parsittiin.

Ja kuten valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on sanonut, että tämän hallituksen talouspoliittiset linjaukset ja sopeutustoimet on jatkuttava myös tulevan hallituksen ohjelmassa.  Mutta tohdinpa sitä epäillä, jos sosialisit tulevat valtaan tekemään sitä samaa politiikkaansa mihin Marinin hallitus lopetti, niin surullinen tulevaisuus koittaa hyvinvointivaltiomme nuorille siinä velkahelvetissä.

Soon sitten kansan kädes vuonna 27, että eletäänkö  porsaina jotka kaatavat oman jottokaukalonsa, vain jatketaanko nykyisen hallituksen työtä, jolloin porsailla on puhtaat oljet nukkumalaustanaan ja ruuhi tukevasti pultattuna permantoon, ettei sellaiset porsastelijat sitä kaada, jotka syövät toistensa saparoita.

Ei nämä ulkoiset uhat maallemme ole mitään sen rinnalla, jos sosialisteille kansa menee tyhmyyksissään antamaan talonsa avaimet, silloin horjuu jo ulkonenkin turvallisuus kun sosialistit syövät kuormasta.

Hullu voi olla mutta ei tyhmä.

Aina jää puna-Pekalle musta-Pekka kouraan.

Sanotaan että sääli on sairautta ja liekkö minuun tuo sairaus iskenyt, kun tunnen jo sääliä Pekka Haavistoa kohtaan.

Ei muuta kuin leukaa vaan rintaan Pekka ja kohti uusia pettymyksi, mutta on se nyt kumma jos ei yhdelle miehelle Stubbi kykene järjestämään ylioppilaalle koulutustaan vastaavaa duunia.  Se on harmi kun Suomessa ei valita varapresidenttiä, Stubbin aisapariksi hän olisi sopinut kuin nyrkki silmään, ideologistisesti heitä ei erota toisistaan muu kuin rautakanki.

Pääministerilläkin on varapääministeri (Orpo/Purra ), niin aivan hyvin olisi Pekka voitu varapresidentiksi nimetä, eli hoitelemaan talkkarin tehtäviä Mäntyniemessä aina Stubbin matkojen aikana ja kuten ollaan huomattu, niin talkkarin hommia olisi kyllä riittänyt, kun Stubbin matkapäiväkalenteria vilkaisee.

Kovin vähäiset ovat presidentin toimivaltuudet sisäpolitiikan saralla, eli ei se nyt maailmanloppu olisi, jos yksi ylioppilas olisi riisutuksi talkkariksi valittu.

Onhan se varmasti alentavaa Pekalle istua rivikansanedustajana eduskunnassa.  Mutta toivossa on hyvä elää sanoo lapamatokin, sillä sosialistihallitusta pukkaa roheen kahden vuoden päästä ja Pekka pääsee ulkoministeriksi Stubbin aisapariksi parantelemaan mualimaa kotimaan kustannuksella.

Hoppee ei oo häppee sanotaan, mutta jos aina vaan jää hopealle, niin kyllä se vituttaa vaikka olikin uudet verkkarit. Voihan se olla niinkin, että kun ei Virrasta löytynyt virtaa viherpunaisten nostamiseksi aallonharjalle, niin kaippa se Pekka taas uhrautuu sitomaan itsensä Koijärven kahleisiinsa nuija kädessään.

Mutta se on varmasti vihreille vaikeaa erottua eduskunnassa kahdesta muusta vasemmistopuolueesta, kun heitä ei aatteellisesti erota toisistaan edes se mainitsemani rautakanki.

 

AY-liike voisi linjata toisin

Näin monta prosenttia, näin monta euroa, näin monta gigatonnia Riku Aallon machomaskuliinisuutta – tämän kaikki luemme joka päivä heidän tavoitteista. Kuitenkin todellinen tavoite on jotain muuta.

Maan talouden ollessa missä se on ja puolueettomien tutkimusten sanovan mitä realiteetit palkankorotusvaateissa on, voitaneen lähteä siitä että heidän tavoitteella ei ole mitään tekemistä tosielämän kanssa. Sitä vahvistaa se, että lakkoilijat itsekään eivät usko tavoitteisiin.

Joten mitkä ovat varmempia lopputulemia?

Ylen Ykkösaamussa vieraat arvelivat, että lakkoilussa ei ole kyse palkoista, vaan poliittisesta lakosta. Koska poliittiset lakot rajattiin uudella lailla, kehitettiin hatusta jokin outo vaatimus, jonka varjolla voitaisiin lakkoilla hallitusta vastaan. Palkkavaateet ovat siis vain tekosyy jotta voidaan lakkoilla.

No, tuo kertoo miksi lakkoillaan ja mistä aiheesta, mutta entä se lopputulema?

Näkisin, että AY-liike voisi listata neuvottelujen tavoitteeksi poistuvien työpaikkojen lukumäärän, koska se on ainoa varma tulos tästä. Aalto voisi esimerkiksi todeta, että vähintään kymmenen tehdasta ja viisitoistatuhatta työpaikkaa on saatava pois Suomesta. Tuohon pitäisi päästä lakkokeväänä aika helposti.

Kun tavoitteet ilmoittaa rehellisesti, on neuvotteluissakin helpompi ymmärtää ja työnantajien helpompi tulla vastaan.

Terveellinen elämä

Veronalennus jos et tupakoi etkä juo viinaa – mahtusko listaan vielä huumeettomuus?
– Okei tämä on sitten niinkuin se kieltolaki aikanaan.
– Persuhyvä idea, mutta toteutus on sitten ihan mahdoton,.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010991080.html
– Itse lopetin tupakan jo vuosikymmenet sitten.
– Minulla on paha vika etten voi ottaa viinaa kuin yhdet yömyssynä, olisko se sallittua?

– Vaalit ovat tulossa joten nyt ehdokkaiden on ryhdistäydyttävä?
– Mitä lupaa toiset puolueet?

Suomessa on yli 6 000

– työtöntä lähihoitajaa.
AL tänään paperi sivu A 16.
– Satonen kävi kaukoidässä hakemassa lisää.
– Niin ne puheet työvoimapulasta ovat puppua.
– Aikuiskoulutus voisi olla paikallaan,
mutta se on sitten heivattu.
– Onko tärkeämpää hakea kaukoidästä ja ensi kielikoulu
ja sitten se alan koulutus? Entä heidän perheensä ja lapset?
– Tätä politiikkaa tukee puolue joka haluaisi rajoittaa tulijoita?