Minulla on dilemma. Ymmärrän edelleenkin hyvin Aino Pennasen huolen pakkopalautuksista. Vihreät ovat sittemmin puolueena ilmoittaneet että lakia sopii rikkoa asian ajamiseksi. Samalla he vaativat hallitukselta lakimuutoksia. Nyt pitäisi päättää että aikovatko he toimia eduskuntapuolueena vaiko oman käden oikeuden puolueena, sillä tämä voi johtaa ristiriitaan. Miksi tehdä lakeja jos lakeja ei ole määrä noudattaa?
Sydän vie ja järki vikisee
En halua kyseenalaistaa sydäntä poliittisen toiminnan motivaattorina. Rohkenen kuitenkin väittää, että tasan se sama sydän…
- …saa perussuomalaisen huolestumaan lastensa turvallisuudesta ja siten vaatimaan toimia maahanmuuttoa ja islamia vastaan.
- …saa suomenruotsalaisen huolestumaan kielensä ja kulttuurinsa tulevaisuudesta ja käymään toimiin pakkoruotsin poistoa vastaan.
- …saa kantasuomalaisen huolestumaan opiskelumahdollisuuksistaan suomenruotsalaisten erityisaseman alla.
- …saa maahanmuuttajan huolestumaan oikeudestaan noudattaa islamia, joka on hänelle koko elämän ydin.
- …saa toisen maahanmuuttajan huolestumaan oikeudestaan olla turvassa islamilta, jolta hän on Suomeen paennut.
Huomaatteko ristiriitoja? Niin minäkin. On tärkeä muistaa että emme voi punnita ihmisten sydänten motiiveja. Jokainen näistä äänistä saa olla olemassa. Koska on selvää että yhteiskunnassa niistä tulee ristiriitoja, on hyväksyttävä jokin standardi joka ylittää ristiriidan äänet. Se standardi voi olla nimeltään vaikkapa oikeusvaltio. Luonnollisestikin se on jatkuva projekti jota haastetaan ja kehitetään niin eduskunnan sisältä kuin ulkoakin. Oikeusvaltio on toki nykytilan määrite, mutta myös jatkuva matka. Vain diktatuuri jää paikoilleen.
Kansalaisella on ja hänelle kuuluu suuri vapaus osoittaa mieltään lukuisin keinoin. Kansanedustajan asema on kuitenkin herkempi. Media valvoo tarkkaan että kansanedustajat eivät esimerkiksi ota kantaa yksittäisiin oikeustapauksiin. Kansanedustaja ei myöskään voi asettaa itseään lain yläpuolelle. Joko hän noudattaa niitä lakeja mitä on itse säätämässä tai hän eroaa. Tämä oikeusvaltion periaate on mielestäni haastettu nyt pahemmin kuin pitkään aikaan. Touko Aalto ei voi ratsastaa kaksilla rattailla. Kyllä, olen erinomaisen tietoinen että saman muistutuksen on aiemmin voinut antaa myös muiden puolueiden jäsenille.
Motiivista metodiin
En edelleenkään hetkeäkään kyseenalaista vihreiden motiiveja. Olen myös valmis uskomaan että järjenkin tasolla heillä on perusteltu huoli. Ymmärtäisin sitä toki paremmin jos heillä olisi myös kokonaisvaltainen ratkaisu ongelmaan, mutta ymmärrän myös ettei sille ole kysyntää. Yhtä kaikki arvostan sitä että he sanovat mielipiteensä suoraan siinä missä sisäministeri lähinnä kiertelee ja kaartelee. Voin kuitenkin kyseenalaistaa metodit vaikka ymmärrän motiivit. Voin osoittaa vakavan huoleni oikeusvaltioperiaatteen haastamisesta näin räikeällä tavalla. Voin pitää törkeänä ajatusta tietyn moraalisäännöstön pakottamisesta koko kansalle yli demokraattisesti sovitun mallin. Tarkoitus ei voi varauksetta pyhittää keinoja.
En koe erinomaista tarvetta referoida siihen ja tuohon historian valtioon aina tällaisten tapausten tullessa ilmi. Riittää kun katsomme itse itseämme. Lakimme ei ole täydellinen, oikeusvaltiomme ei ole virheetön, mutta pelisäännöistä olemme melko hyvin yhtä mieltä. Lakia noudatetaan vaikka välillä hampaat irvessä ja vaaliuurnilla otetaan haasteista mittaa. Se on melko hyvä järjestelmä. Demokratiassa on vielä toivoa. Toivon, että se kelpaisi myös vihreille sillä heidänkin ajatuksilleen on tässä maassa paikkansa.
