Kun Sipilä pani Suomen huonoon kuntoon

Sipilä lupasi panna Suomen kuntoon tultuaan valituksi pääministeriksi vajaa neljä vuotta sitten. Hän lupasi myös toteuttaa yritysmailmasta tuttua hokemaa ”tulos tai ulos”, jolla tarkoitetaan, että jos ei tule tavoiteltua tulosta, niin on erottava.

Nyt alkaa olla tulosten tarkastelun ajat. Työllisyys oli yksi tärkeimmistä asioista, joka piti Sipilän panna kuntoon. Työllisyys on aivan viime aikoina parantunut, mutta ei Sipilän ansiosta, vaan kansainvälisten suhdanteiden ansiosta. Niin, että se siitä Sipilän työllisyystuloksesta.

Muuten onkin sitten mennyt tosi huonosti Sipilällä. Monet ns. kärkihankkeet ovat mennet joko puihin tai niistä on tullut vain tuluskukkaroita. Esimerkkinä ”kansalaissopimus”, jolla Sipilä aikoi panna Suomen kuntoon. No kansalaissopimusta ei tullut, eikä tullut edes tupoa tuli vain kiky, joka sekin vasta monien uhkailujen ja pelottelujen jälkeen. Sotesta puhuminen on jo, kuin alkaisi kertoa vitsejä. Näyttä yhä ilmeisemmältä, että sote siirtyy seuraavalle hallitukselle ja siinä meni toinen Sipilän kärkihanke.

Oma lukunsa on Sipilän leikkurin toiminta. Sillä on leikattu yliopistojen määrärahoja niin, että monet tutkijat ovat siirtyneet Ruotsiin tekemään tutkimustyötään. Suomi putoaa kuin eno veneestä mm. syöpälääkkeiden tutkimuksessa.  Leikkuri on leikannut ahkerasti tavallisten pienipalkkaisten tallaajien sosiaaliturvaa ja myös palkkoja ja muita työehtoja on leikattu.

Ja nyt hallituskauden kalkkiviivoilla Sipilä on onnistunut saamaan lihavan riidan AY-väen kanssa, jonka loppuhuipennus on vielä edessä. Jos oikein huonosti käy joudumme vielä todistaman yleislakon, josta ansiot lankeavat Sipilälle.

Siis kun Sipilän koko hallituskautta tarkastelee, niin ei voi päätyä muuhun lopputulemaan, kuin että Sipilä on onnistunut  hallituskaudellaan panemaan Suomen asiat tosi huonoon kuntoon.

27 vastausta artikkeliin “Kun Sipilä pani Suomen huonoon kuntoon”

  1. Sipilän ainoa ansio on työttömyystilastojen vääristeleminen määrittelemällä yhden tunnin viikossa työtä tekevän työllistettyksi ja maksamalla työnantajille korvausta jos palkkaavat työttömiä. Sipilän hallitus on pelkkää bluffia ja tulos näkyy kaikessa velkaantumisessa ja valtion omistusten myynnissä.

  2. Noin on tapahtunut ja kaikki juntta systeemillä nyrkkiä pöytään systeemillä terv tepivaari

  3. Juu ja kaikki demuhallitusten päätökset aiemmissa hallituksissa ovat nekin Sipilän syytä………..

  4. Ihmeellisiä vinkujia täällä, aivan kuten leipäpalopäällikötkin huutavat ”väärin sammutettu”.

    Politiikassa on aina se miltä näyttää, Sipilän hallitus voi ansaitusti napasautella henskeleitään työllisyystavoitteen saavuttamisesta.

    Tämä hallitus saavutti ja ylitti työllisyystavoitteensa, se pitäisi nyt vain hyväksyä vaikka kuinka vituttaa ja että väärin ylitetty….

    1. Huhutaan, että vallituloksen selvittyä, lähtivät rekat ympäri Suomen liikkeelle.
      Rekat vartoavat seuraavienkin vaalien tuloksia, mutta eivät välttämättä lähde liikkeelle tuloksien selvittyä.

  5. Työllisyys tilastopeukaloinnilla – ne oikeat työpaikat jäävä vähemmistöön.
    Heikompiosaisten oloja on edelleen heikennetty ja hyvinvoiva osa on saanut lisää.

  6. Ajatellessa ns.silpputyöläisiä erilaisine työsuhteineen että työttömyyksineen ja mahdollisine koulutuksineen/kursseineen että miten he pärjäävät epävarmuustiloissaan suunnitella elämäänsä eteenpäin.

    Kun tähän lisätään yht.kunn.byrokratiat selvityksineen mm.”tulotasoista”,niin tuota sopii ajatella todella lainsäätäjätkin omissa pykälissään risottoisessa elämän_työvaiheissaan – jotta elämä muodostuisi edes hiukan inhimillisemmäksi.

    Onko risottoinen työelämä byrokraattisine ilmiöineen tullut jäädäkseen ja mitä siitä ns.jää käteen – kun sekin jää mappi Ö;n pohjalle.

  7. Olen edelleen sitä mieltä, että Sipilän kuolinpäivästä tulee uusi kansallinen juhlapyhä.

  8. Piia, mieti nyt hieman mitä kirjoittelet.
    Toivot siis että Suomen pääministeri Juha Sipilän, jonka hallitus nauttii eduskunnan luottamusta, kuolinpäivästä tulisi uusi juhlapyhä.

    Olet tuota mieltä mutta missä ovat perusteet tuohon? Noin esitettynä tuo on kuin vihapuhetta.

  9. No, ainakin Gustav Adolf den Storen kuolinpäivästä tehtiin rotutohtori Freudenthalin aloitteesta ”Suomessa asuvien ruotsalaisten” eli ”finländareitten” juhlapäivä. Olisivat mieluummin juhlineet Runebergin syntymäpäivänä.

  10. ”Sipilä lupasi panna Suomen kuntoon tultuaan valituksi pääministeriksi vajaa neljä vuotta sitten.”

    Sipilä vähän liioitteli. Ei Suomea kuntoon neljässä vuodessa saada. Mutta hyvä, että on ollut pyrkimystä, eikä ole menty yli siitä, missä aita on matalin (Kataisen tyyli).

    Jos Sipilä olisi saanut toteuttaa ideoitaan ilman muutosvastarintaa, niin tilanne voisi olla parempi.

    Ei ole päästy eurosta eroon, kun ei ole uskallettu yrittää. Eurokatastrofi vaanii nurkan takana.

  11. Markku on että kuntoon laitto kestää eikä hosumalla saa kun kusipäitä mukuloita eikä Suomi noilla keinoilla kuntoon tule .
    mutta toisaalta eihän sipilä sitä sanonut mihin kuntoon hän Suomen laittaa .
    Kuntoahan on se huonokin kunto terv tepiaari

  12. Maailma on jo muuttunut moneen kertaan kuin nuo ”tepiläiset”, vaan neuvottelevat ja neuvottelevat ja, kun ay:n pitäisi sanoa viimeinen sana. Siinä sitä kusipäitä vasta syntyisikin. Jonkun pitää myös tehdä jotain.

    1. Omissa asioissaan se sanookin viimeisen sanan hallitus omissaan, ja työmarkkina asiat ei kuulu hallituksen mandaatiin se asia on päätetty kauan sitten .
      Hallitus tekee lakinsa ja pitää suunsa kiinni työmarrkina asioissa .
      On turha kutsua ketään kusipääksi silti koska se menee kepulaiseen valehtelun piikkiin .
      Ja tuo tekeminen mitäkös kepun sipilä on nyt saanut aikaan mieti sitä mielestäni ei vielä mitään terv tepivaari

        1. Kepu ja kokoomus ovat kansan mandaatilla siniset sipilän antamalla heitä ei kukaan kansasta ole äänestänyt eivät ole muuta kun loikkareita .
          Kun puolueen äänestys ei mennuyt kuten oli sovittu kenestä tulee puheenjohtaja Soinin jäälkeen .
          Demokraattiset vaalit heillä oli ja toinen voitti sitä vaan ei Soini voinutkaan sietää terv tepivaari

        2. Eivät siniset ole mitään ex persuja he ovat sinisiä loikkareita vai ovatkos ne smurffeja terv tepivaari

  13. Kylläpä on vasemmiston propaganda uponnut täysillä.
    Osassa kommentoinissa näkyy selkeästi että kun vasemmisto sanoo niin se on sitten niin.
    Oma ajattelu narikkaan niin pääsee tosi vähällä. Mitäs tosiasioista. 🙁
    Voi voi sentään mihin Suomi on menossa ?? Suoraan suohon ??

  14. No ei mulle ole uponnut mikään propakanda vaan koko kansaa pitäisi kuunnella ja kansan edustajan pitäisi ajaa koko kansanetuja ei pelkästään Kempeleen .
    Kuten sipilä on tehnyt .
    Oma ajattelu ei ole narikassa vaan aivan muualla siksi ei Suomi mene mihinkäänn suohon ,
    Suomen eräs tavoite on aina ollut me pidämme huolta kaikista koko kansasta emme n 36 % kansan osasta .
    Eikä vasemmistokaan ole aina oikeassa jos kansalta sitä kysyy se olisi mahdottomuus
    Vanha totuus on ettei kaikkia voi miellyttää milloinkaan terv tepivaari

  15. Kempele on ainoita kuntia Suommessa joka on sotessa saaja puolena miksiköhän se noin on .
    kyllä se narikka on minusta poissa kokonaan terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *